Motivaatioahdistuspula

Se iskee varmasti ihan kaikille joskus: motivaatio tehdä itselleen hyvää hukkuu. "Syön vielä yhden, onpas paha olo, no sama syödä vielä yksi. Vituttaa syödä, kun eihän tässä ole mitään järkeä. Kaikki hyvä menee hukkaan. Mutta jos vielä yksi. Entä jos vähän karkkia, kun eihän sitä ole tullut aikoihin syötyä..." Niinpä niin. Minulla on ollut viime viikkoina muutamia tällaisia päiviä, ja piru vie, se näkyy vaa'alla turhankin hyvin. Mikään liikunta ei korvaa sitä, että mättää itsensä täyteen sontaa.

Loimulohisalaatti.

Eniten ärsyttää ehkä se, että minä ihan oikeasti tykkään myös terveellisestä ruoasta. Tänään palautin itseäni ruotuun. Söin ihanan lohisalaatin! Nälkä lähti ja kulinaristiset tarpeet tuli tyydytettyä. Mutta minkä ihmeen takia joinakin päivinä tulee tehtyä jotain ihan muuta "nälän" karkottamiseksi.

Olen huomannut, että käännekohtia saavutettaessa painonpudotus meinaa tyssätä. Olen itse melko lähellä maagista 20 kilon rajaa. Silti se tuntuu saavuttamattomalta tavoitteelta. Epäilen, että jokin alkaa henkisesti laittaa vastaan siinä, että pystynkö minä sittenkään tähän. Onko minussa naista, joka voisi laihduttaa niin hirvittävän määrän? Sen seurauksena "masennun" ja alan mättää ruokaa naamaan. Vaikka tiedän tasan tarkkaan, että jos jatkaisin omia, hyviä ruokailutottumuksiani, paino tippuisi.

Nyt on kuitenkin korkea aika vetäistä lenkkareiden nauhat tiukalle ja lähteä rentouttavalle iltakävelylle mummokoiran kanssa. Ei mitään veren maku suussa -lenkkiä, että kalorit palaisivat mahdollisimman hyvin, vaan on aika nauttia liikunnasta ja kirpeästä syysillasta rakkaan muorin kanssa. Tästä lähtee taas suunta kohti uutta, parempaa laihdutusviikkoa!