8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uni. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Viikko täynnä muutoksia

Onpas ollut mielenkiintoinen viikko takana! Maanantai ja tiistai olivat niin kiireisiä päiviä, että illalla sai huokasta syvään, kun lopulta pääsi kotiin. Eipä tullut siis ylimääräisiä liikuntoja työmatkojen lisäksi niiltä päiviltä. Uni on vältellyt minua iltaisin niin tehokkaasti, että torstaina olin töissä suorastaan humalaisessa olotilassa. Tiistaina työnkuvani vaihtui yllättäen toiseksi, kun työkaverini jäi äitiyslomaa edeltävälle sairaslomalle pari kuukautta arveltua aiemmin... Huhhuijaa!

Saimme maanantaina hiihtokoulun harjoitteluohjelman. Katselin taulukoita hetken ja päätin, että taidan alkaa tehdä aloittelijan ohjelmaa - koska ei minulla mitenkään ole tällä hetkellä aikaa muuhun! Pitää katsoa sitten talven edetessä, jos vuorokausiin ilmestyisi ylimääräisiä tunteja... No harjoitusohjelman viikko nro 1 sujui sitten niin, että sain yhden PK-lenkin ja yhden VK-lenkin vetäistyä. Olisi pitänyt käydä noiden lisäksi vielä pitkä PK, mutta viikko loppui kesken. Salilla kävin pari kertaa. Tällä hetkellä tavoitteeni salikäynneissä on kahdesti viikossa kokovartalotreeni. Kolmannella kerralla teen aerobisen yhdistelmätreenin, jos esim. lenkki jää välistä.

Viikon liikunnat
Samperin 8,5 kg:n haaste sai aikaan sen, että viikonloppuna lauantai mentiin pussiruoilla. Tänään söin isänpäivälounaan kotonani ja yhden voileivän anoppilassa, mutta muuten suklaapirtelö ja ateriankorvikepatukat ovat hoitaneet ruoan virkaa. Oli muuten aika tiukka aamusali tänään, kun kroppa huusi hiilareita polttoaineeksi... Luulisin, että aika lähellä tavoitetta huomenna eli tuomion päivänä oltaisiin, jos ei piru vieköön olisi tullut ihanaa naisten vaivaa vierailulle JUURI NYT! Sehän tietysti pompsautti painoa niin, että todellinen kehitys ei ole nyt luettavissa todellakaan puntarilta. Pitää yrittää vakuuttaa lääkärille, että kyllä minun painoni on todella hieman matalampi...

Tiistaina kävin InBody-mittauksessa, kun sellainen sattumalta tarjottiin. Olin ihan vasta käynyt kehonkoostumusmittauksessa, joten sinänsä mitään kovin uutta tietoa ei ollut tarjolla. Oli kuitenkin mukava tietää, että lihasmassaa oli kautta linjan enemmän kuin keskiarvonaisella. Etenkin yläkroppa ja keskivartalo huitelivat hyvin normaaliarvojen yläpuolella. Pitää säästää InBody-lappua, jos keväällä saisi käytyä siinäkin uudestaan. Oman salin kehonkoostumuksessa ajattelin käväistä helmi-maaliskuulla seuraavan kerran.

Perjantaina olin käymässä eräissä isoissa bileissä, joissa oli porukkaa edelliseltä työpaikaltani, josta lähdin keväällä 2011. Eräs ihanainen tuli kuiskuttamaan korvaani, että "oot tehnyt paljon töitä, kun näytät noin upealta". Oli aika ihana kuulla! <3

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Haasteen selätys jatkuu!

Kerroin taannoin 8,5 kg:n painonpudotuksesta, joka on minun on pakko saada aikaiseksi marraskuun puoliväliin asti. Aloitin haasteen selättämisen uskollisesti laskemalla kaloreita, mutta hyvin pian totesin, ettei se vain ole minun tyylini hoitaa tätä asiaa. Palasin siis takaisin rentoon syömiseen. Siitä huolimatta (ja satunnaisista viikonloppuövereistäkin huolimatta) paino on jatkanut hidasta laskuaan. Tällä viikolla tuli mukavat 0,5 kg miinusta! Nyt on siis lähes kolme kiloa lähtenyt tästä alkupainosta. Kokonaispainonpudotusta on takana jo ihanaiset 17,6 kg! Hyvä minä. :)

Olen haastetta varten tarkastellut jo valmiiksi hyvin terveellistä ruokavaliotani tarkalla silmällä ja yrittänyt löytää ne madonreiät, joiden vuoksi paino ei ole tippunut niin hyvin, kuin olisin toivonut. Ensimmäisenä pienensin annoskokoja, jotka olivat vielä aika reilut. Toiseksi vähensin perunan, pastan ja riisin määrää ruoissa ja korvasin niitä useammin kasviksilla. Lisäksi vaihdoin maitotuotteet vähärasvaisiin, mutta silti hyvänmakuisiin tuotteisiin. Se tarkoittaa tällä hetkellä näitä kevyttuotteita:

Näiden lisäksi syön maitotuotteista lisäksi jo aiemmin kehuttua Pirkan kevyttä mansikkarahkaa. En koe tekeväni näiden tuotteiden kohdalla myönnytystä maun suhteen, vaikka täyteläisempi versiokin olisi tarjolla.

Nämä kaikki muutokset yhdessä + säännöllinen työmatkapyöräily ovat pitäneet huolen siitä, että vaa'an lukemat pienenevät viikko viikolta kohti haasteen päämäärää. En jää mistään paitsi, en todellakaan ole nälkäinen ja edelleen jatkuvasta unettomuudesta huolimatta en ole kuolemanväsynytkään. Tämän kaiken ymmärtäminen vaati minulta 15 vuotta elämistä ylipainoisena. Toivottavasti muut ymmärtävät hyvän päälle paljon aikaisemmin! Esimerkilläni haluan näyttää, että todellinen painonhallinta on muutoksia, jotka eivät aiheuta arkeen ylimääräistä huolta, vaan sulautuvat osaksi jokapäiväistä elämää.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Uni hoi, älä jätä!

Olen ollut viime viikot todella vähäuninen. Työasiat eivät malta odottaa aamua, vaan kiertävät kehää päässä juuri silloin, kun pitäisi rentoutua. Kellon vilkuilu ja tulevien yöunien keston laskeminen viiden minuutin välein ei auta asiaa. Olen aina ollut hyvä nukkumaan aamusta, mutta sekin lahja näyttää iän myötä kärsivän: viikonloppuina ei tahdo saada velkoja nukuttua pois, kun uni loppuu aamulla niin aikaisin. Olisipa ihanaa herätä välillä niin, että kello on ehtinyt kaksinumeroisiin lukuihin!



Terveelliset elämäntavat vaikuttavat selkeästi omaan yleiseen viretilaani, sillä univaje ei tunnu enää niin katastrofaaliselta, kuin aiemmin. Onnettomista öistä huolimatta jaksan käydä töissä ihan hyvin, touhuta töiden jälkeen kotihommia ja harrastaa. Eli selkeästi säännöllisellä, kasvisvoittoisella ruokailulla ja paljolla liikunnalla on merkitystä! Olen huomannut tämän eron entiseen selkeästi nyt töiden alettua. Ihanaa, että jaksan paremmin! Siitäkin huolimatta kaipaan pitkiä, yhtäjaksoisia yöunia kuin kuuta nousevaa. Mikään ruoka tai liikuntamuoto ei voi kuitenkaan korvata oikeaa lepoa.

Nyt on ollut hyvät säät pyöräillä, mutta ensi viikolla voi näyttää tälle...
Laitan tämän postauksen loppuun pitkästä aikaa taas viikon liikunnat:
maanantai: työmatkat pyörällä (yht. 16 km), kuntosalilla yläkroppa
tiistai: työmatkat pyörällä, kotona flunssan takia lepoa
keskiviikko: työmatkat pyörällä, kotona flunssan takia lepoa
torstai: työmatkat pyörällä, kuntosalilla alakroppa
perjantai: työmatkat pyörällä, tunti marjametsässä
lauanatai: kuntosalilla alakroppa, lenkki koirien kanssa, pyöräilyä noin tunti
sunnuntai: lenkki koirien kanssa, venyttelyä