8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. marraskuuta 2012

Dementiakävely on tehokasta!

Innokkaana hiihtokoululaisena otin äidin kävelysauvat lainaan lumen puutteessa ja tempasin lauantaipäivän kunniaksi sauvakävelylenkin. Olen tosi laiska sykemittarin käyttäjä, mutta nyt otin sen mukaan ihan mielenkiinnosta. Koirien kanssa peruslenkillä sykkeet huitelee siinä 110 pinnassa, jos jaksaa kävellä reippaasti. Sauvakävely on näköjään ihan eri laji, kuin koirien ulkoilutus:
Lenkin kesto 1 h 19 min
Kaloreita kului 553 kcal (!!!)
Keskisyke huikeat 128
Maksimisyke 142

Maksimit tuli, kun lenkin lopuksi tein viis mäkispurttia läheisellä alikululla. Mittaa Googlemapsin mukaan lenkillä oli 7,5 km, joten ihan haipakkaa sain painella, kun ottaa vielä nuo (yli-innokkaat?) mäkivedot huomioon, jotka eivät sinänsä lisänneet lenkin pituutta.

Lauantain lounaaksi salaattia, siemeniä, raejuustoa ja viikolta jääneitä kanasuikaleita.
 Dieetti on pitänyt hyvin. En koe olevani erityisesti millään erikoisruokavaliolla, pyrin vaan huomioimaan maltilliset hiilarimäärät toisella päivän pääaterialla. Käytännössä minulla on ollut töissä matkassa lounassalaatti. Illalla on sitten laitettu kotona wokkia tai keittoa tai muuta lämmintä ruokaa, jossa on ollut pastaa, riisiä tai perunaa matkassa. Eilen kävin ystävän kanssa syömässä ulkona hänen virkanimityksensä kunniaksi, mutta täytyyhän elämään juhlaakin mahtua. Söin oikein maittavan tofu-halloumi-kasvisruoan, joka oli tuota halloumia lukuunottamatta oikein hyvin kevyeen ruokavaliooni sopiva. Silti aikataulu 8,5 kilon haasteen kanssa on vähintäänkin haastava! Saapa nähdä, millä pussikeittokuurilla sitä loput nesteet elimistöstään karistaa...


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ruokintaa

Liikun viikossa noin kymmenen tuntia. Se ei ole valtavasti, mutta se on riittävästi. Sillä on jo merkitystä minun aineenvaihduntani ja ennen kaikkea VALTAVAN NÄLKÄNI kannalta. Olen viime viikot haparoinut ruokailujen kanssa sen verran rankasti, että päätin laittaa itseni ruotuun. Kun se ei onnistu näppituntumalla, niin sitten pitää olla ohjeet. Koska 8½ kilon haasteeni päämääräpäivä eli 12.11. lähestyy uhkaavasti, eikä puntari ole ystäväni, tarvitsen tiukempaa linjaa tuleviksi viikoiksi. Tässä välissä juhlitaan synttärini, mutta sen yhden päivän annan itselleni anteeksi. :)

Tästä eteenpäin ruokailuni menevät kuta kuinkin tätä linjaa:
aamiainen: puuro, mehukeitto/margariininokare, hedelmä, kanamuna/rahkaa
lounas: kasviksia, noin 100 g kala/katkikset/pavut/tofu tms., (salaatinkastike)
välipala: rahkaa, hedelmä/marjoja
päivällinen: kasviksia, hiilareita (riisi/pasta tms.), noin 100 g kala/katkikset/pavut/tofu tms.
iltapala: leipä + päälliset, hedelmä, jos nälkä, niin raejuustoa/kananmuna tms.

Muotoilin ohjeita FitFarmin dieettiohjeiden perusteella, joita löysin netistä. Koska tiedän, että motivaationi punnita 200 g kasviksia loppuu ensimmäisen lounaan jälkeen, en edes yritä olla niin niponnuuka. Tällä reseptillä paino tippuu varmasti, vaikka en jaksaisikaan nipottaa. Ruokavaliosta voi muokata tosi monipuolisen, käyttää wokkeja, tuoreita kasviksia, ihan mitä vaan. Hiilareita tässä on enemmän kuin FitFarmin ohjeissa, sillä en käytä juurikaan palautusjuomia. Syön mieluummin iltapalaleivän hiilarilähteenä. Samoin aamupuurosta luopuminen tuntuisi suoraan sanottuna tyhmältä uhraukselta, sillä puuro miehen tiellä pitää. :)

Ohjeet on tehty rikottaviksi, joten heti ensimmäisenä päivänä siirsin päivällisen hiilarit lounaalle, kun kävin loman vuoksi poikkeuksellisesti aamusalilla...

Tonnikalakastiketta, täysjyvänuudeleita, salaattia ja salaatinkastiketta.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Huoleton syöminen

Patrick Borg kirjoittaa kahdessa tuoreimmassa blogikirjoituksessaan syömisen huolista. Siitä, kuinka syöminen ei voi olla rennolla ja kestävällä pohjalla, jos syömiseen liittyy huolestumista erilaisista asioista. Se tarkoittaa sitä, että jos elämään tulee ensimmäinenkin vastoinkäyminen, "hyvä" syöminen lakkaa. Oman käsitykseni mukaan tämä kaikki meinaa sitä, että jos elää syödäkseen (terveellisesti), eikä syö elääkseen, syöminen häiriintyy helposti.

Olen itse elellyt suht koht näillä elämäntavoilla vajaan vuoden. Viimeisten kuukausien aikana olen tajunnut, että uudet syömistapani ovat menneet niin selkäytimeen, ettei mikään juhlatilaisuus tai muu saa aikaan mitään mässäilyputkea, vaan omiin tapoihin palaaminen tuntuu aina vain luontevammalta, eikä sitä tarvitse enää ajatella minään ponnisteluna. Syöminen on toisinaan energian tankkausta, toisinaan suuri makunautinto, mutta se on lopulta tipahtanut elämässäni oikealle paikalleen: syön siksi, että jaksan. En syö siksi jäätelöä, että saan siitä nautintoa, vaan siksi, että se maistuu hyvälle. En syö siksi aivan älyttömiä määriä, että vasta pienessä ähkyssä olo on riittävästi syönyt. Tasapaino kuvaa mielestäni tämänhetkisiä elämäntapojani hyvin.

Yksi asia syömisessäni vaatii edelleen tarkkailua. Se on annoskoot. Jos otan kotona tutulle lautaselle salaattia ja lämmintä ruokaa, lautasmalli on hyvä tapa tarkkailla annoskokoa. Sen sijaan eväiden kanssa on vaikeampaa. Ei ole helppoa arvioida, kuinka paljon eväsrasiaan tulee laitettua ruokaa. Näitä ruokia silloin tällöin punnitsen ja tsekkaan. Jos ruokana on salaattia, sitä otan aina PALJON, että jaksan oikeasti työpäivän loppuun. Töissä minulla on aina mukana myös välipala, sillä muutoin nälkä on töistä tullessa kasvanut liian suureksi.

Hyvinvointini on vuoden aikana lisääntynyt ja painoni tippunut. Syömishuoleni, turhautumiseni, huono omatunto, tunnesyöminen, ahmiminen ja kaikki muu ikävä on jäänyt. Tästä olotilasta voi olla todella kiitollinen.

8,5 kilon haastekin etenee. Tällä viikolla miinusta tuli 700 g. Kiloklubin laskurin mukaan matkaa tavoitteeseen on 7 viikkoa. Se tarkoittaisi, että olisin jo lokakuun loppuun mennessä tavoitteessani. Se kuulostaa turhan optimistiselta, mutta uskon vakaasti, että marraskuun puolessa välissä olen tavoitteessani, niin kuin kuuluukin!



keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Haasteen selätys jatkuu!

Kerroin taannoin 8,5 kg:n painonpudotuksesta, joka on minun on pakko saada aikaiseksi marraskuun puoliväliin asti. Aloitin haasteen selättämisen uskollisesti laskemalla kaloreita, mutta hyvin pian totesin, ettei se vain ole minun tyylini hoitaa tätä asiaa. Palasin siis takaisin rentoon syömiseen. Siitä huolimatta (ja satunnaisista viikonloppuövereistäkin huolimatta) paino on jatkanut hidasta laskuaan. Tällä viikolla tuli mukavat 0,5 kg miinusta! Nyt on siis lähes kolme kiloa lähtenyt tästä alkupainosta. Kokonaispainonpudotusta on takana jo ihanaiset 17,6 kg! Hyvä minä. :)

Olen haastetta varten tarkastellut jo valmiiksi hyvin terveellistä ruokavaliotani tarkalla silmällä ja yrittänyt löytää ne madonreiät, joiden vuoksi paino ei ole tippunut niin hyvin, kuin olisin toivonut. Ensimmäisenä pienensin annoskokoja, jotka olivat vielä aika reilut. Toiseksi vähensin perunan, pastan ja riisin määrää ruoissa ja korvasin niitä useammin kasviksilla. Lisäksi vaihdoin maitotuotteet vähärasvaisiin, mutta silti hyvänmakuisiin tuotteisiin. Se tarkoittaa tällä hetkellä näitä kevyttuotteita:

Näiden lisäksi syön maitotuotteista lisäksi jo aiemmin kehuttua Pirkan kevyttä mansikkarahkaa. En koe tekeväni näiden tuotteiden kohdalla myönnytystä maun suhteen, vaikka täyteläisempi versiokin olisi tarjolla.

Nämä kaikki muutokset yhdessä + säännöllinen työmatkapyöräily ovat pitäneet huolen siitä, että vaa'an lukemat pienenevät viikko viikolta kohti haasteen päämäärää. En jää mistään paitsi, en todellakaan ole nälkäinen ja edelleen jatkuvasta unettomuudesta huolimatta en ole kuolemanväsynytkään. Tämän kaiken ymmärtäminen vaati minulta 15 vuotta elämistä ylipainoisena. Toivottavasti muut ymmärtävät hyvän päälle paljon aikaisemmin! Esimerkilläni haluan näyttää, että todellinen painonhallinta on muutoksia, jotka eivät aiheuta arkeen ylimääräistä huolta, vaan sulautuvat osaksi jokapäiväistä elämää.

maanantai 27. elokuuta 2012

Työrytmin ruokailut

Lupasin jo aiemmin, että kirjoittelen tänne, miten ruokailuni rytmittyvät työaikana. Itse asiassa rytmi on hyvin samankaltainen kuin kesälläkin, mutta tuleepahan välillä herkullisen näköisiä (?) ruokakuvia tänne. Tässä siis tämänpäiväiset ruoat kuvattuna.


Aamiaiseksi söin ruislese-kaurapuuroa seitsemän pintaan. Laitoin puuron jo illalla turpoamaan, joten aamulla riitti pelkkä kiehautus. Silmänä Keijua (60%). Lisäksi viilistä protskua, minneolaa en jaksanut syödä. Ja tietysti pari kuppia elämäni rakkautta, maitokahvia. <3



Blogger haluaa jostain syystä väkisin kääntää mun eväskuvan ihan nurinniskoin?!? Lounaaksi kuitenkin kasvissosekeittoa noin yhdentoista aikaan. Välipalaksi sämpylä savukalalevitteellä ja viinirypäleitä puoli kahden aikaan.


Päivälliseksi oli öljyssä paistettua haukea (siksi paistoväri on tuommonen hailakka) ja jo aiemmin hyväksi todettua lämmintä kreikkalaista salaattia. Sitä siis löytyy pussissa kaupan pakastealtaasta. Päivällinen oli ehkä viiden maissa. Jälkkäriksi suoraan uunista tullutta tuoreista mustikoista tehtyä piirakkaa (aika pieni pala...). Namnam!




Iltapalaksi salitreenin jälkeen puoli kymmenen maissa sämpylä savukalatahnalla, kurkkua ja minneola (tai mikä lie hormonimandariini...).

Tässä on aika tyypillinen päivä niin ruokarytmiltään kuin ruoiltaankin. Tosin piirakoita meillä leivotaan tosi harvoin, voisi tehdä enemmänkin. :) Olen tyytyväinen siihen, kuinka vakioiduksi olen päiväni saanut. Jos ruoka ei ole oikeanlaista tai sitä ei tule riittävän usein, maha antaa kuulua itsestään. Tällaisen päivän jälkeen on hyvä ja energinen olo, eikä jälkeäkään mistään himoturvotuksesta tai kuolemanväsymyksestä. Näin ihmisen kuuluu elää - tai minun ainakin!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tonnikalakastike

Kun nyt ruokatoimittajaksi rupesin, niin tänään luvassa toinen hyvä resepti, joka sopii kasvis-kala-ruokavalioon. Mutta ennen kaikkea se sopii ihan jokaiseen ruokavalioon ja maistuu pirun hyvälle!

Tonnikalaa lämmitettäessä täytyy muistaa, että se nimenomaan lämmitetään, sitä ei keitetä. Muuten se muuttuu koostumukseltaan vähän hassuksi, eikä maistu niin hyvältä.

(Kuvan laatu on huono. Jouduin kuvaamaan puhelimella, kun kamerasta loppui just akku, kun sain ruoan valmiiksi...)
Päivän lounas 413 kcal: pastaa, vihreitä papuja, tonnikalakastiketta, kurkkua, tomaattia, raejuustoa ja salaatinkastiketta.


Raaka-aineet (4 reilua annosta):
1 rkl oliiviöljyä
2 kevätsipulia
valkosipulin kynsi
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
basilikaa
1 prk tonnikalaa vedessä (valutettuna)
1 pss Pirkka tonnikala provence

Freesaa sipulit öljyssä. Kaada tomaattimurska sekaan ja (kuivattua) basilikaa oman maun mukaan. Itse laitoin aika reilusti. Hauduta kastiketta 5 min. Juuri ennen valmistumista sekoita tonnikalat mukaan.

Ravintoarvot: hiilareita 24%, rasvaa 41% ja protskua 35 %. Annoksessa 132 kcal. Nauttikaa! :)

Eilen julistettu 8,5 kg:n haaste edistyy erinomaisesti. Puntari oli liikahtanut viime viikosta 1,5 kg alaspäin! Jatkamme samaan malliin, eli kalorit kuosissa, paljon protskua ja riittävästi rasvaa. Lisämausteeksi nautinnollista liikuntaa. :)

maanantai 6. elokuuta 2012

Kasvissyöjän herkkupihvit

Aina välillä saan kuulla kysymyksiä, että mitä oikein syön, kun en juurikaan syö lihaa. Hassu kysymys, mutta kertoo toisaalta siitä, että suomalainen ruokakulttuuri edelleen perustuu perunaa ja lihaa -ajatteluun. Nykyään se voi olla karppausversio kukkakaalia ja lihaa tai italialainen pastaa ja lihaa -versio, mutta lihaa kuitenkin.

Lihansyönti sinänsä on mielestäni ihan jees, jokainen laittaa suusta alas sitä, mistä pitää. Lihaa kuitenkin syödään aika paljon, jos mietitään sitä verrattuna lihansyönnin suosituksiin. Pikaisella googletuksella syöpäjärjestöjen viikottaiseksi lihansyöntisuositukseksi löytyi 300 g. Brittitutkimuksessa lihansyönnin enimmäismääräksi määriteltiin vain 210 g. Eli kahden aikuisen taloudessa sopiva viikottainen lihamäärä olisi yksi jauhelihapaketti. Sen sijaan suomalaiset mättävät lihaa nassuihinsa 1,5 kg (!!!) viikossa. 1960-luvulta lähtien suomalaisten lihankulutus on tuplaantunut, ja määrä jatkaa nousuaan. Se näkyy varmasti monella tavalla suomalaisten vyötäröissä ja suolistoissa.

Mitä minä sitten oikein syön? Täällä blogissa on näkynyt, että aika usein kalaa, varsinkin nyt kesällä. Pidän myös pavuista ja linsseistä. Ruoka, jonka syömistä yritän vähän rajoittaa, on erilaiset juustot. Olen jostain lukenut, että juustot kuormittavat ympäristöä valmistusprosessin aikana yhtä paljon kuin naudanliha. Niissä on tietysti myös aika paljon tyydyttynyttä rasvaa, joten ihan joka päivä ei verisuonisto suosittele popsimaan halloumipihvejä, vaikka mieli niin tekisikin. :)

Yleinen harhaluulo kasvisruoasta tuntuu olevan, että se ei maistu miltään, eikä sillä täyty vatsa. Silloin mielikuvissa lienee joku limainen porkkanakastike, jota kukaan tuskin haluaa laittaa suustaan alas. Kasvissyönnissä täytyy varmistua siitä, että ruoka sisältää riittävästi kasvisrasvaa ja proteiinia. Näin ruoka saadaan sekä maistumaan että täyttämään. Kasvikset itsessään ovat todella maukkaita, eikä niihin tarvitse laittaa juurikaan mausteita, jotta ruoka maistuu hyvälle. Esimerkiksi kasvissosekeitto on hankala saada epäonnistumaan, kun tekee sen tuoreista ja maukkaista kasviksista.

Tämän päivän lounaani oli kikhernepihvejä, porkkana-perunamuusia, kasviksia, salaatinkastiketta ja raejuustoa. Olen napannut kikhernepihvien ohjeen joskus kampaajalla ollessani lehdestä mukaan. Pihvit on helppo tehdä, tosi hyviä (epäluuloiset lihansyöjätkin tykkäävät!) ja maistuvat maukkaalta myös lämmitettäessä. Ravintoainejakauma (ohjeen mukaisesti oliiviöljyssä paistettuna) 38 % hiilareita, 36 % rasvaa ja 26 % protskua. Yksi pihvi sisältää 74 kcal.

Raaka-aineet (12 pihviä):
1 prk kikherneitä
100 g feta-juustoa (8 % rasvaa)
1 dl maitoa
0.5 dl vehnäjauhoa
2 kananmunaa
10 cm purjoa
1 sitruunan kuori raastettuna
suolaa ja pippuria

3 tl oliiviöljyä paistoon

Valmistusohje:
Murskaa kikherneet haarukalla mössöksi. Pilko purjo ja feta pieniksi joukkoon. Raasta sitruunan kuori matkaan. Sekoita loput aineet mukaan. Kaada 1 tl oliiviöljyä kuumalle pannulle ja nostele lusikalla 4 pihviä paistumaan. Käännä, kun pihvi on jähmettynyt.

Nauti hyvässä seurassa, kasvisten ja esim. perunamuusin kanssa!



keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lihottavat laihdutusniksit - ja miten minä olen niihin sortunut

Maikkari nosti etusivulleen tiistaina otsikon "5 laihdutusniksiä, jotka todellisuudessa lihottavat sinua". Lueskelin tekstiä naureskellen, sillä melkein kaikkea on tullut kokeiltua - ja lihottua. Tässä siis neljä laihdutusniksiä, jotka ovat lihottaneet minua:

1. Aamupalan väliinjättäminen
En ole ikinä jättänyt aamupalaa kokonaan pois. Sen sijaan aamupalasta on ollut helppo nipistää kaloreita, koska en ole aamulla hurjan nälkäinen. Niinpä aamiainen on välillä ollut niin naurettavan pieni, ettei sillä ole ollut energiansaannin kannalta mitään merkitystä. Lopputulos: ahmiminen illalla ja lihominen.

2. Liian vähän kilokaloreita
Yksi sana: Painonvartijat. Laihduin kyllä lyhyessä ajassa paljon, lihoin sen jälkeen lyhyessä ajassa paljon. Lihasmassa lähti, läskiä tuli tilalle. En suosittele kitudieettejä kenellekään.


3. Ainoa liikuntamuotosi on kävely
Monta vuotta koirat vastasivat liikuttamisestani. Kävin useimmiten metsälenkeillä, annoin koirien juosta ja itse taivalsin miellyttävää kävelyvauhtia. Ei hikeä, ei rasitusta, lopputuloksena kunnon huononeminen. Eli monta vuotta liikuin säännöllisesti ilman minkäänlaista vaikutusta kuntoon. Lopputuloksena painon jatkuvaa hiipimistä ylöspäin.



4. Kiellät itseltäsi kaikki herkut
Palataan jälleen Painonvartijoihin. Päivän pistemäärään ei mahtunut herkkuja, joten tunnollisena pisteiden käyttäjänä en niitä syönyt. Mutta sitten, kun pistekurjimus oli ohi, söin sitäkin enemmän. Lopputulos se sama vanha.



Niksiä numero 5 en ole kokeillut. Se nimittäin on hiilihydraattien pois jättäminen. Se tuntuu liian työläältä ja vaivalloiselta puuhalta, kun kuitenkin meillä syödään aina täysjyväpastaa ja -riisiä, perunaa harvoin ja leivänkin syönti on melko vähäistä. Liikunnan jälkeen keho tuntuu kaipaavan hiilareita, joten niitä sille mielellään kiitokseksi annan.

Sanoisinpa tällä kokemuksella, että oikein hyviä lihotusniksejä juttuun on löydetty. Onneksi homman pitäisi korjautua, kun päästää näistä turhista rajoituksista irti ja antaa kehon ottaa sen, mitä se kaipaa.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ruokapäivitys

Löysin kamerani, joten tänään luvassa ruokapäivitystä. Laitan tänne näkyviin myös Kiloklubin ruokapäiväkirjan mukaiset kalorit ja ravintosisällöt näkyviin. Sinne merkatessani olen huomannut, että proteiinin saantiin pitää kiinnittää huomiota. Myös kuidun kanssa pitää olla tarkkana, vaikka yleensä kuidunsaannin heikkous johtuu siitä, että syön niin vähän leipää tms., että pienikin vähäkuituinen suupala laskee kuituprosentin huonolle tolalle ja kuitugrammoja on vaikea saada täyteen.

Aamiainen 356 kcal:
Fazerin ruispaahtoleipä, Edam 17 %, Keiju 60 %, kurkkua, bansku, Valion kerrosviili ja pari kuppia kahvia. Kerrosviilin kausimaku mansikka-punaherukka-ruis ei ollut mikään kulinaarinen nautinto. Ruis tuntui suussa roskina, eikä hillo itsessäänkään ollut kaksista, joten jätetäänpä seuraavalla kerralla kauppaan.

Lounas 511 kcal:
Kalamurekepihvi (kalorimäärä arvioitu painon perusteella) ja lämmin salaatti: puolikas paprika, kevätsipuli, 100 g kesäkurpitsaa, 100 g kidneypapuja ja 1 tl oliiviöljyä.

Välipalaksi pari kuppia kahvia.

Päivällinen 477 kcal:
Itse leivottua leipää runsaskuituiseen jauhoon kaksi viipaletta, päälle 1 rkl savuporotuorejuustoa (täysirasvainen), tomaattia, kurkkua ja paprikaa. Lisäksi n. 100 g raejuustoa ja vissyä. Jälkkäriksi varsin mainioksi todettu Pirkka-mansikkarahka.

Iltapala vesijuoksun jälkeen 235 kcal:
Kaksi ruistoastia, molemmilla 1 tl pestoa ja tomaattia. Lisäksi yksi pieni porkkana, kun pussi pyöri pöydällä.

Päivän saldo 1579 kcal (todellisuudessa ehkä kalamureke oli runsasenergisempi). Olisi voinut syödä tuhdimminkin, mutta ihan ok-päivä. Kasviksia oli 764 g, mikä on mulle varmaan tyypillinen määrä. Yleensä, jos jaksan ruokia merkitä, kasvisten määrä on 700-1000 g. Kuituja tuli 31 g, mikä on riittävästi. Ravintoaineet jakautuivat: proteiini 23 %, rasvat 34 % (tyydyttynyttä näistä 30 %) ja loput tietty hiilareita, kun alkoholia ei tullut juotua. Varsin esimerkillistä siis! Kyllähän tässä laihtuisi, jos joka päivä olisi näin näppärää syömistä. Jatketaan hyvään malliin!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Hyvä kevyttuote

Kuten on tullut useasti mainittua, olen hyvän ruoan ystävä. Anteeksi vain, kaikki kevyttuoteihmiset, mutta ne ovat pahoja. Äitini on yrittänyt koko elämäni toitottaa minulle, että "ne ovat ihan hyviä, kunhan niihin tottuu". 25 vuotta yritin tottua, mutta kyllähän totuus on, että 5 % ruokakerma on kuraa, 5 % juusto kumia ja 3 % tuorejuusto ei edes liukene kastikkeeseen. Itse asiassa on vähän huvittavaakin, että sitä myötä, kun elämäni on muuttunut kaiken kaikkiaan terveellisemmäksi, kevyttuotteet ovat ruokavaliostani vähentyneet.

On toki tuotteita, joista kannattaa valita kevyt vaihtoehto. Rasvaton maito on mielestäni paremman ja raikkaamman makuista kuin kevytmaito. Suuri rakkauteni, maitokahvi, maistuu parhaalta rasvattoman maidon kanssa. Tykkään juoda hiilihapollisia juomia, mutta en koskaan juo sokerisia limukoita. Se on asia, jossa äitini on aidosti saanut makuaistini muuttumaan: en pidä kuin keinomakeutetuista limsoista. Yleensä hiilihapon "puutteeseen" tepsii myös vissy.

Yksi hyvä kevyttuote on kuitenkin säilynyt ruokavaliossani. Se on yllättävää kyllä, rahka.

Kuva Pirkan sivuilta
Vaikka rasvattomat ja keinomakeutetut jogurtit ovat mielestäni omituisen makuisia, tässä rahkassa keveys ja maku on saatu samaan pakettiin. Energiaa rahkassa on 50 kcal / 100g eli vain 75 kcal koko purkissa. Protskua purkissa on 6,4 g. Hintaa purnukalla on muistaakseni lähicittarissa 75 senttiä.

Otetaan vertailun vuoksi Valion PRO-sarjan mansikkarahka.
Kuva Valion sivulta.
PRO-sarja on luonut imagoa urheilijoille suunnattuna proteiinipitoisena sarjana. Voisi siis olettaa, että tässä on kaikki kohdallaan. Energiaa rahkassa on 80 kcal / 100 g, protskua lähes tuplat Pirkkaan eli 11 g. Purkki on isompi kuin Pirkassa eli 175 g. Energiaa tästä purnukasta tulee yhteensä 140 kcal.

Koska itselläni tulee ainakin vetäistyä koko purkki, kun alkuun pääsen, minua kiinnostaa KOKO purkin energiamäärä (rahka on niiiiiin hyvää!). Kuntosalitreenini on sen verran maltillista, ettei proteiinia tarvitse kiskoa ylettömiä määriä, joten en viitsi maksaa tuplahintaa siitä, että saan lisäproteiinia. Varsinkin, kun Pirkasta saan puolet Valion energiamäärästä.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Aamiaisongelmia

Jokaiselle on varmasti joskus toitotettu, että aamiainen on päivän tärkein ateria. En ole itse mitenkään "aamiaisuskovainen", kyllä lounas kuitenkin on päivän pääateria, mutta pienestä pitäen olen aamiaiseni syönyt. En ole niitä ihmisiä, joita aamulla ällöttää syödä, mutta harvoin olen mitenkään nälkäinenkään. Totta puhuen olen niin anti-aamuihminen, että suoriudun kaikista aamutoimistani rutiinilla puoliunessa. Töihin lähtiessä pitää joskus tarkistaa hammasharjasta, että muistinhan pestä hampaani.

Aamupala oli varmaan ensimmäisiä asioita, joihin puutuin, kun aloitin elämäntaparemonttini. Mietin, kuinka paljon minun pitää syödä, että pärjään lounaaseen asti. Toisaalta mietin, että pärjäisinkö vähemmällä aamupalalla. En ole koskaan syönyt muroja tai myslejä säännöllisesti aamupalaksi, mutta kokeilin niitäkin jossain vaiheessa. Eivät ole mun juttu. Suurin osa muroista on ihan järkyttävän suolaisia, eikä niiden ravintoarvokaan ole kovin kaksinen. Jos muroja kuitenkin söisin, valitsisin mieluiten näitä:

http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2010/9/6/pienia-puroja.html
Taivalkosken Myllyn Talk Muru on tehty talkkunajauhoista, se on runsaskuituinen ja makeuttamaton. Energiaa on 300 kcal 100 grammaa kohden. Mieltäni lämmittää myös valmistuspaikka, sillä sukujuureni ovat tiukasti Koillismaalla.

Murojen sijaan aamiaiseni on joka aamu hyvin samanlainen: leipä (runsaskuituinen paahtis tai ruisleipä), margariinia, siivu juustoa ja kasviksia, jogurtti ja hedelmä. Nämä huuhtelen suurella rakkaudellani maitokahvilla alas. Aterialla on kuituja leivästä, protskua jogurtista ja vitamiineja hedelmästä ja kasviksista. Lisäksi on hyviä rasvoja margariinista (yleensä Keiju 60 %) ja hyvä mieli juustosta. :D Juustona meillä yleensä syödään Salaneuvosta (17 %) tai jotain muuta medikevyttä juustoa.

Jos ihminen sanoo, ettei hän tarvitse aamupalaa, en epäile. En minäkään tarvitsisi. Mutta jos olisin syömättä, söisin lounaalla enemmän ja holtittomammin. Sen jälkeen söisin päivällisellä enemmän. Viimeistään illalla olisin mussuttanut aamiaisen kalorit ainakin tuplana, kun olin skipannut sen "päivän tärkeimmän aterian". Maikkari nosti tänään etusivulleen jutun aiheesta.


Näin lapsille opetetaan säännöllistä syömistä. Ei tekisi pahaa aikuisillekaan. Kuva: www.kuusamo.fi
Kun pitää rutiineista kiinni jokaisella aterialla, syöminen on helpompi saada kokonaisuutena hallintaan. Painonhallinnan kulmakivi on tuntea nälkää ja saada se hallintaan säännöllisellä syömisellä. Patrick Borg sanoo jossain kirjassaan, että jos nälkä yltyy kerran päivässä kovaksi, koko loppupäivän hyvä syöminen on menetetty. Aamen.

Patrikin artikkeli ateriarytmistä


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Vähemmän ruokaa

Olen syönyt tähän asti aika vapaasti normaalia ruokaa ja herkkujakin. Kuten olen jo useamman kerran todennut, tykkään tosi paljon ruoasta. Olen pitänyt suurin piirtein kiinni säännöllisestä ateriarytmistä, eli arkipäivänä syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Jos lipsun siitä, huomaan illalla syöväni ihan turhan paljon tai turhan energiatiheää ruokaa. Tällä systeemillä olen saanut järkeistettyä ateriakokojani, päässyt herkkujen himoista eroon ja pudottanut lähes 15 kiloa painoa.

http://www.nutriciababy.fi/ruokatietoa/fi_FI/lautasmalli/
Nyt kuitenkin paino on junnannut pidemmän aikaa samassa - tuskastuttavan pitkään. Olen syyttänyt siitä ajoittaisia herkutteluja, siidereitä ym. Näillä kaikilla on varmasti osansa siihen, että paino ei tipu, mutta eivät herkuttelut nyt ihan kaikkea selitä. Tällä viikolla törmäsin artikkeliin (en huomannut ottaa sitä silloin ylös, joten olen lähteeni hukannut...), missä sanottiin, että jokainen laihdutettu 15 kiloa vähentää energiantarvetta 500 kcal.

HÄH!

Kuinka turkasen vähän saan syödä, jos joskus saan kiloni kuriin? NYYYYYYH!

maailmanparasmina.blogspot.fi

Johtopäätöksenä: Syön liikaa tavallista ruokaa. Aamupalalta olen vähentänyt pois toisen leivän ja leivän päältä toisen juustosiivun. Pääaterioilla lautasmalli ei tarkoita kukkurallista lautasta, jossa puolet on kasviksia. Välipalalla ei tarvitse syödä sekä hedelmää että rahkaa että pähkinöitä. Eikä sitä siideriä ole lomallakaan pakko juoda montaa kertaa viikossa.

Onneksi sentään saan syödä ruokia, joista nautin. Jos ainoat ruokailoni tulisivat pikaruoasta ja pitsasta, niin en todellakaan saisi itsekuriani ikinä siihen malliin, että laihtuisin pysyvästi. Nyt sentään voin iloita, että painoni on vuoden ajan ollut laskusuhdanteessa koko ajan. Olen siitä pirun ylpeä, vaikka tuloksia olisi tietysti voinut tulla nopeamminkin.

Nyt kuitenkin nauttimaan siitä elämänilosta, eli lounaaksi kanalasagnea, salaattia ja raejuustoa. :)

PS. Koska lukijatilastojen mukaan joku tänne aina eksyy, niin lisäsin tuohon sivupalkkiin mahdollisuuden liittyä lukijaksi. :)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mökkiruokailuja

Namnamnam! On ollut niin hyvät eväät taas tänään, että oksat pois. Sinänsä ruoat ovat olleet ihan keveitä, joten lomatavoitteissa on pysytty, mutta toki kevyetkin ruoat ovat maistuvia.


Aamupalaksi ihan peruskamaa. Puolikas sämpylä, kahvia ja lasillinen maustamatonta jogurttia, tällä kertaa A+ luonnonjogurttia. Inhoan rasvattomia jogurtteja, joten nämä jogurttini ovat aina rasvaisia versioita. Lirukaman jätän muille. Sekin piti tajuta pitkän kaavan kautta, että aspartaamilla makeutetut ja koostumukseltaan maitomaiset jogurtit eivät todellakaan olleet syömisen arvoisia - ihan sama, kuinka "terveellisiä" ne olivat.




Väli lounaaseen vähän venähti, joten välipalaksi bansku. Varsinaiseksi lounaaksi eilen savustettua lohta, vihersalaattia, raejuustoa ja juuri leivottua leipää. Sitä meni kyllä enemmän kuin kuvassa oleva pieni pala. Söimme koko pienen leivän puoliksi mieheni kanssa. :) Täytyy kehua Pirkan sämpyläjauhoja, tuli tosi maistuva leipä. Toinen pikkuruinen leipä jäi vielä aamupalaksi.




Päivälliseksi grillattuja kasviksia ja kanaa. Vartaassa oli paprikaa ja kesäkurpitsaa. Ne kärähtivät vähän grillissä, mutta maistuivat silti hyville. Yksi kevätsipuli grillattuna. Lisäksi yksi kanan rintafilee itse marinoituna ja vartaaseen pujoteltuna. Marinadiin laitoin sitruunan mehua, pestoa ja soijaa, marinoin tunnin ja sitten hieman pyyhittynä kanat grilliin. Tuli tosi maukasta ja soija antoi riittävästi suolaa. Kaverina grillatuille päivällistä salaattia, johon on sekoitettu savukalan jämät. 

Tänään en kahvakuulaillut eiliseen malliin, sillä sain aimo annoksen voimaharjoittelua, kun pesin mattoja. Kannoin kymmeniä sankollisia vettä järvestä matoille ja totesin sen riittävän varsin hyvin päivän urheiluksi. Tosin tein telkkaria katsellessa muutamia perushauiskääntöjä ja ojentajia, missä käytin kuulaa käsipainon tapaan. 7,5 kg:n paino jakautuneena epätasaisesti oli melkoinen haaste hauiksille, mutta tahdonvoimalla sain 3 x 10 sarjat tehtyä.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Terveisiä Dodekanesian saaristosta!

Mikä ihana ja rentouttava loma takana! Paljon tunteja auringossa, altaalla ja muutamia retkiä kauemmaskin. Valitettavasti akillesjänne ei ole siinä kunnossa, että lomaan kuuluvat pitkät, päämäärättömät kävelylenkit olisivat onnistuneet, mutta hyvänä päivänä pystyin kävelemään muutamien kilometrien matkoja pätkissä. Huonoina päivinä turvonnut ja kipeä nilkka "pakotti" auringonottoon hotellin uima-altaalla. Jumppa unohtui alkupäivänä, mutta sen jälkeen jumppasin tunnollisesti kahdesti päivässä.

Lomasaaremme mereltä
Jylhät maisemat kylän pääkadulta.
Liikuntaa siis tuli lähinnä (matelu)kävelyn muodossa ja altaassa polskiessa. Eli eipä oikeastaan yhtään mitään. Meressä kävin lähes joka päivä uimassa, mutta se oli tosi haastavaa ja tarvitsin mieheni apua, että pääsin takaisin maalle. Kantapään alla upottava hiekka ei tuntunut kovin mukavalta akillesjänteessä. Se harmitti kovasti, koska tykkään tosi, tosi paljon meressä (ja varsinkin lämpimässä meressä!) uimisesta. Nyyh! Mutta jospa ensi lomalla olisi jo parempi jalkatilanne..


Lounaaksi lähes aina kreikkalaista salaattia. Tässä myös tsatsikia.


Kreikkalainen ruoka on hyvää. Tykkäsin siitä jo etukäteen. Onneksi se ei ole pahimmasta päästä, jos mietitään terveyden kannalta, sillä pidän nimenomaan salaateista ja tsatsikista. Päivien ruokailut menivätkin aika lailla samalla kaavalla:
Aamulla: Pari leipäpalaa levitteellä ja juustolla sekä jogurttia ja hunajaa. Kupillinen kahvia. Parina päivänä jogurtin sijaan munakokkelia proteiiniksi.
Lounas: Kreikkalainen salaatti lähes joka päivä. Namnam! Muuten muita salaatteja, yhtenä päivänä kasvispita-gyros.
Välipaloja: Suklaata (hih!), pähkinöitä, banskuja tms.
Päivällisellä: Alkupalat ja pääruoka koko kaavan mukaan. Yleensä oliiveja, tsatsikia tms. alkuruoaksi ja pääruoaksi kana-, kala- tai kasvisruokaa. Juomaksi talon valkoviiniä. Usein ravintola tarjosi pieniä makeita jälkiruoaksi.

Dolmadeksia eli viininlehtikääryleitä

Rapusalaatti

Näiden lisäksi kului olutta yksi tai kaksi päivässä, joten voitte kuvitella, ettei huvittaisi paljon vaa'alle astua. Mutta päätin kyllä ennen lomaa, että vaikka ei ole pakko syödä kuin viimeistä päivää, niin lomallahan tässä ollaan. Joten vahingonkorjaukseen! Kreikkalaiset annokset olivat muuten ihan järjettömän kokoisia. Salaattia saattoi tulla yhdelle ihmiselle sellainen kulhollinen, jonka valmistaisin neljälle lounassalaatiksi! Päivällisellä kanan tai kalan kanssa saattoi olla lautasellla kolmet lisäkkeet: perunat, riisi ja leipää. En syönyt ehkä kertaakaan annostani loppuun koko loman aikana.


Paikallista Mythos-olutta.
Kaiken kaikkiaan oli kaunis, lämmin loma. Vaikka saaren vaellusreitit jäivät kokeilematta tällä koivella, niin rauhallinen pikku saari, jossa lähiravintolan kokki vilkutti vielä linja-autoonkin hyvästit, oli ihanan idyllinen. Seuraavaksi suunta onkin mökille, missä lämpötila jää aika paljon Kreikan kolmestakympistä. :) Otan läppärin mukaan, niin voin sieltäkin päivitellä kuulumisia.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Päivän ruokalista

Mitä kaadoin tänään suustani alas? Kaikkea hyvää tietenkin. :) Alla kuitenkin tarkemmin kuvattuna, millainen lomapäiväni oikein oli. Ruoat ovat aika peruskamaa, joskus tulee herkuteltua enemmänkin, joskus ei ollenkaan. Yritän pitää tasaisesta ruokarytmistä kiinni joka päivä, koska jos lipsun siitä, ahdan itseni aivan liian täyteen seuraavalla aterialla. En katso kellosta, että syön joka päivä tasan samaan aikaan, vaan pyrin pikemminkin pitämään tasaiset ruokailujen välit. Onneksi olen onnistunut löytämään jälleen pitkäksi ajaksi kadonneen nälän tunteen, joka kyllä muistuttaa, milloin ruokaa pitäisi saada.


Aamupalaksi jogurtti ja mandariini yhdeksän maissa. Syön normaalisti lisäksi yhden leivän, mutta koska olin menossa alun perin ystäväni kanssa aamupuurolle kaupunkiin, jätin sen väliin. Tykkään kovasti noista Valion lohkeavista jogurteista, vaikka niissä onkin aika paljon rasvaa. Maustamattomia jogurtteja on pienissä purkeissa tosi vähän, mutta välillä vaihtelen Pirkan maustamattoman kolesterolia alentavan jogurtin kanssa.


Lounas klo 11 kaupungissa. Aamupala venähti, joten päädyin ottamaan lohikeittoa lounaaksi kauppahallissa. Lisäksi söin kaksi pientä rieskapalaa ja jälkkäriksi kahvia ja eskimopuikko. Lohikeitto oli todella täyteläistä ja maukasta. Kamera ei ollut mukana, joten alla googlen kuvahaun näkemys lohikeitosta (lähde: hailuoto.info).



Kaupungilta suuntasin salille tekemään ylävartalotreenini. Sieltä tullessa kävin ruokakaupassa, ja sitten olikin taas nälkä. Kotona isohko välipala: moniviljasämpylä, jonka päällä loimulohta, ja paljon vesimelonia. En kauheasti rajoita hedelmien syöntiä, koska en todellakaan usko niistä lihovani. Kyllä ongelmat ovat jossain ihan muualla. Lisäksi meidän pitäisi syödä jääkaappia tyhjäksi tulevan lomamatkan vuoksi. :) Anette Palssa muuten antoi konkreettisia välipalaesimerkkejä tuoreimmassa blogikirjoituksessaan. Kannattaa kurkistaa.

Täytyy muuten kehua noita moniviljasämpylöitä, jotka ovat Putaan Pullan leipomon. Ne maistuvat hyvälle, rakenne on mukavan kuohkea ja niissä on kuittua jopa 10 %. Hyviä, runsaskuituisia sämpylöitä on vaikea löytää. Osa on tosi höttöisiä, kun kuidun lisäämiseksi on käytetty kaikenlaisia kikkoja, mutta nämä maistuvat normaalille leivälle. Normaalisti meillä syödään leipänä Vaasan ruispaloja tai vastaavia, mutta vaihtelu virkistää.



Päivälliseksi testasin kaupan pakastealtaasta löytynyttä lämmitettävää kreikkalaista salaattia. Sen kaveriksi paistoin Pirkan rapean kalaleikkeen, joka on ihan ok kalaeinekseksi. Selkeästi kalan rakenne ja maku erottuvat, mitä ei todellakaan voi sanoa esim. kalapuikoista. Kreikkalainen salaattikin ajoi asiansa, tulee varmasti ostettua toistekin. Ripautin hieman suolaa paistamisen yhteydessä, mutta en tiedä, olisiko se lopulta ollut tarpeen. Päivällisen söin kuuden maissa.



Illalla kävimme uimahallissa mieheni kanssa. Vesijuoksin puolisen tuntia ja sitten lilluskeltiin vielä kävelyaltaassa yhdessä. Uiminen kyllä tekee aina törkeän nälän! Kotona upposikin vauhdilla iltapalaksi moniviljasämpylä ja puolet kuvassa näkyvistä meloneista. Tulimme uimasta vasta kymmenen jälkeen, eli iltapala venyi puoli yhteentoista.

PS. Verikoetulokset olivat hyvät: kokonaiskolesteroli oli laskenut puoli yksikköä, ja pääsin normaalien kirjoihin! Nyt se oli 4,9. Happyhappyhappy!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Hyvää ruokaa

Ruoka on hyvää. Pidän monenlaisesta ruoasta. Siksi minun on hyvin, hyvin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka tankkaavat ruokaa polttoaineekseen. Minä haluan syödä hyvin.

Tiedän, että pystyisin noudattamaan "laihdutusruokavaliota" jonkin aikaa, kenties puoli vuotta tai vuodenkin. Tiedän myös, etten ikinä kykenisi syömään samanlaista aamupalaa tai kanaa ja riisiä ilman kastiketta vuodesta toiseen. Olen vuosia sitten laihduttanut Painonvartijoiden pistesysteemillä 16 kg, mutta kaikki tuli takaisin - korkojen kera. Minusta ei ole kituutusdieetille.

Minusta on ihanaa, jos ruokaan kätkeytyy tarinoita. Joku läheinen on tehnyt minulle hyvää ruokaa, saan valmistaa ruokaa jonkun antamalla reseptillä tai tiedän tekeväni jonkun läheisen lempiruokaa. (Nimeän muuten aina reseptit reseptivihkooni antajan mukaan. Näin muistan esim. lukiokaverini Annen, jonka Annen hedelmäkakku on seurannut vihkossani vuosia mukana.) Tarinoiden takia arvostan kovasti itse tehtyä ruokaa. Toinen syy itsetehdyn arvostamiselle on tietysti maku. Kukaan ei osaa laittaa niin hyvin minun makuaistiani hiveleviä ruoka kuin minä. :)

Tämä kaikki ei sulje kuitenkaan pois sitä, ettenkö voisi pudottaa painoani syömällä hyvin. Onneksi pidän kovasti kasviksista, kalasta, ruisleivästä ym. "terveellisestä". Kuolaan enemmän savukalasalaattia kuin ranskalaisia. En ole kova karkkihiiri, mutta suklaa maistuu. Tumma suklaahan on niin terveellistä, että pari palaa päivässä on melkein kansalaisvelvollisuus! Erityisen hyvää on Pirkka kaakaorouheinen tumma suklaa, joka on kaikenlisäksi vielä luomua ja Reilua kauppaa. Sisäinen hippini tykkää.

Tänään sain syödä ruokaa, joka oli täynnä tarinoita:


Leivoin itse ihanaa oliivileipää. Tein taikinan rakkaudella, pidin sitä yön yli lepäämässä, hain vartavasten Lidlistä ihania kalamataoliiveja ja lopulta paistoin pienen leivän. Se on niin pieni, että syömme sen mieheni kanssa yhdellä ruoalla. Leivän päälle tein savukalatahnaa. Vanhempani toivat mökiltä tullessaan ahvenia, jotka savustimme eilen. Tänään perkasin pari ahventa, sekoitin kevyt creme fraiche -purkin lopun, kevyttuorejuustoa, sitruunanmehua ja pippuria kaloihin. Lisäkkeenä eiliseltä jäänyttä fetasalaattia.

Voitte vain uskoa, kuinka kulinaristin mieli lepää tällaiselta lautaselta syödessä. Btw. söin vielä leivän kantapalan omasta puolikkaastani ja laitoin kaikille leiville levitettä. Halusin vain nuo kauniit oliivit kuvaan näkyviin. En ikinä voisi vaihtaa näitä tunteita mihinkään saneltuun ruokavalioon. Olen mieluummin aina hieman pullamössö (mutta hoikempi, kiitos!), kuin timmi pakkoproteiinin purija.

... täytyy vielä sanoa, että tykkään kyllä monista proteiininlähteistä kovasti. Jo pienenä kinusin äitiltä kaupassa raejuustoa herkuksi ja rahkaakin vetelen lähes päivittäin, koska tykkään siitä niin kovasti.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Välipala

Niin kuin aiemmin kirjoitin, kävin allaskävelemässä. Kävely sujui hyvin, mutta armoton nälkä iski liikunnan päälle. Olin kyllä ajatellut, että jotain välipalaa pitäisi ennen jalkahoitoa syödä, mutta en ollut kuitenkaan muistanut ottaa mitään mukaan. Palautusjuomajauhetta olin kotona lähinnä ajatellut.

Suuntasin lähellä olevaan pienehköön S-kauppaan ostoksille. Uimahallissa olin nähnyt erään naisen juovan Valion uuden Pro-sarjan juomaa, jota minäkin sitten yritin etsiskellä. Olin aiemmin bongannut jossain maitokahvin makuisen juoman, jota kieli pitkällä jo ajatuksissani lipitin. S-kaupassa ei kuitenkaan tuotteita ollut, joten jotain muuta piti keksiä.

Hedelmätiskiltä matkaan oli tarttunut banaani. Maitohyllyltä tutkiskelin Eloveena-välipalajuomaa, mutta hylkäsin sen korkean sokeripitoisuuden vuoksi. Lopulta tartuin 2,5 dl:n maitoon. En ole juonut maitoa paljaaltaan vuosiin, mutta todella kylmä kevytmaito maistui hyvältä auringonpaisteessa!



Valion sivujen mukaan tuotteen ravintosisältö oli seuraava:
Ravintosisältö (100 g:ssa)
Energiaa 164 kJ
Energiaa (kcal) 39 kcal
Proteiinia 3,3 g
Hiilihydraatteja 3,1 g
josta laktoosia 0 g
josta sokereita 3,1 g
Rasvaa 1,5 g
josta tyydyttyneitä rasvahappoja 0,8 g
Ravintokuitua 0 g
Natriumia 0,1 g

Ja kun siihen liitetään bansku vitamiineineen kaikkineen, niin välipala oli terveellinen ja täyttävä, sekä mikä tärkeintä: nautin sen mausta. Itse asiassa olisin ollut ihan valmis juomaan Eloveena-juoman sokereineen, jos olisin ollut varma, että olisin tykännyt siitä. Makuvaihtoehdot kuulostivat kuitenkin vähän epäilyttäviltä, joten jätin sen kauppaan.

Ja tiedättekö mitä: maksoin tästä välipalasta yhden euron.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ainakin laihempi ja lihaksikkaampi

Tervetuloa uutukaiseen blogiini! Nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi kertoo tarinaa naisesta, joka yrittää kovasti elää terveellisemmin, liikkua enemmän ja vielä nauttia siitä kaikesta. Runot ja lyriikat ovat lähellä sydäntä, joten blogin otsikoksi pääsi itseoikeutetusti Eppujen Urheiluhullun säe. Kukapa meistä ei noita asioita haluaisi? Nuoremmaksi tässä ei varmaan tule, mutta laihemmaksi ja lihaksikkaammaksi olisi pyrky.

Pidän liikunnasta. Suosikkejani ovat erilaiset pallopelit, kuntosali ja pyöräily. Myös uintia olen joskus harrastanut, ihan kuntoilumielessä. Siksi liikunnan lisääminen elämään on ollut hurjan tyydyttävää: miksi ihmeessä olen hylännyt tämän ihanan asian niin moneksi vuodeksi? Kuluneen vuoden aikana olen kaivanut esiin vanhoja ilon aiheita siitä, millaista on jaksaa piiskata itsensä äärirajoille - eikä ääriraja tarkoita viidenteen kerrokseen kävelemistä. Miten mukavaa on pelata sulkapalloa, lentopalloa, sählyä tai mitä tahansa joukkuepeliä!

Kaiken liikuntaharrastuksen lisäksi olen järkeistänyt syömisiäni. Ylipainoa on kertynyt useiden vuosien varrella sen verran roimasti, että varaa painonpudotukseen todellakin on useamman kymmenen kilon verran. Lautasmallin avulla, rehujen syönnillä ja rennolla meiningillä on reilun puolen vuoden aikana kiloja tippunut reilut kymmenen. Viimeisten kuukausien aikana tiputus on ollut hi-das-ta, mutta jospa tämä blogi motivoisi taas vähän tiukempaan tyyliin. Ruokaguruni on ihanainen Patrik Borg, jonka kirjoja pidän lähes raamattuina. Maalaisjärkeä yhdistettynä tiukkaan asiaan ja tämä tyttö tykkää!

Toukokuun alussa maailma romahti, kun kesken lentopallon akillesjänteestä kuului naps. Jalka ei enää ottanut alle, joten sairaalakeikka oli välttämätön. Siellä lääkäri totesi akillesjänteen osittaisen repeämän, jalka kipsattiin ja kyyneleet tulvivat silmiin. Taisin tajuta alusta asti paremmin kuin kukaan läheiseni, että tiedossa olisi kuukausien paranemisprosessi, eikä takuita entisenlaisesta akillesjänteestä siltikään olisi. Puolentoista viikon kipsauksen jälkeen jalkaani laitettiin Vacoped-kävelylasta 15 asteen kulmalla ja parin viikon päästä 0-30 asteen kulmalla. Tänään Vacoped otettiin pois ja alta paljastui laiha pohje.

Olen pyöräillyt koko neljän viikon ajan, kun olemme Vacopedin kanssa viettäneet yhteiseloa. Pisimmät lenkit ovat olleet parikymmentä kilometriä, loppuvaiheessa jo noin 130 keskisykkeellä. En uskaltanut kertoa sitä fysioterapeutille, vaikka jalkani ei olekaan kiukutellut rasituksesta. Lisäksi olen käynyt salilla tekemässä yläkropan treeniä. Fyssarin mukaan jalassani oli yllättävän paljon etenkin koukistusvoimaa, minkä itse epäilen johtuvan juuri pyöräilystä.

Nyt olisi siis aika ruveta elämään ilman tukea, oman heikon jalan ehdoilla. Ohjelmassa tulee olemaan salia, pyöräilyä ja todennäköisesti myös allaskävelyä. Olen saanut venytys- ja vahvistusohjeet kuudeksi viikoksi sairaalasta. Niistä ensimmäisen kolmen viikon ohjelmaa tehdään 2-3 kertaa päivässä, jälkimmäistä riittää 3-4 kertaa viikossa. Näissä tunnelmissa aloittelen tätä blogiani, hieman harmissani, mutta toisaalta katse vahvasti tulevaisuudessa. Tie on vain ylöspäin.