Hiljaiselon loppu: Minä todella opin hiihtämään

Blogi on viettänyt hiljaiseloa. Olen päivitellyt painolaskuria, joka on tuossa yläreunassa, mutta muuten on ollut sellainen olo, ettei blogin pitäminen tunnu nyt niin tärkeältä, että uhraisin kalliita minuuttejani tähän.

Mikä minut on sitten pitänyt niin kiireisenä? Hiihto! Aloitin syksyllä hiihtokoulun, niin kuin täällä blogissani kerroin. Ostin luistelusukset ja aloitin pohjalta. En ole ikinä osannut luistella, en ole ikinä kokeillut luistelusuksia ja edellisestä hiihtokerrasta hiihtoladulla oli varmaan 15 vuotta aikaa. Ensimmäinen hiihtokoulukerta suksilla oli ihan hirveää: Harjoittelimme mäennousua ja -laskua. Ylösmeno tuntui ihan heprealta, alastulo pelotti. Sen jälkeen lähdimme hiihtämään viiden kilsan lenkin, joka tuntui ikuisuudelta. Kaaduin matkalla kolmesti. Ajattelin, ettei tästä tule ikinä yhtään mitään!

Raahauduin kuitenkin tunnollisesti hiihtokouluun viikko toisensa jälkeen. Väki väheni kerta kerralta, mutta pidot paranivat. Kävin hiihtämässä pari kertaa joka viikko hiihtokoulun lisäksi. Aluksi hiihdin 8 kilsaa, viime aikoina kevyt lenkki on ollut 15 km, pidempi 25 km. Eli huikea kehitys reilussa parissa kuukaudessa! Opin hiihtämään kuokkaa, vassua ja mogrenia. Opin sen ylämäkeen hiihtämisen, vaikka se on ollut minun suurin haasteeni koko ajan. Jyrkissä alamäissä pelottaa edelleen, mutta lähden kuitenkin laskuun.

Aamulenkillä.

Eilen saavutin tavoitteen, johon en olisi ikimaailmassa uskonut pystyväni: hiihdin massahiihtotapahtumassa 38 km! Minä, hiihdon inhoaja, kestävyysurheilua tylsistyttävänä pitävä, ylipainoinen nainen, joka ei joulukuussa pysynyt suksilla pystyssä, hiihdin koko matkan. Viimeinen kymppi oli minulle kisan nnopein. Oli aika nautintoa ohittaa väsähtäneitä kanssakilpailijoita loppumatkasta, kun omat sukset vielä suostuivat luistamaan eteenpäin!

Harjoittelu pitkän matkan hiihtoa varten on vaatinut paljon aikaa ja sisua lähteä hiihtämään silloinkin, kun olotila on lähinnä EVVK. Mutta tämä fiilis palkitsee. Olen ylittänyt itseni sellaisella tavalla, jota en uskonut mahdolliseksi. Tästä on hyvä jatkaa mukavaa hiihtelyä keväthangilla, ilman tavoitteita tai veren makua suussa. Keväällä ostan juoksukengät. Ensimmäinen kympin startti on jo katsottuna. ;)

Vuoden vanhempi

Eilen juhlittiin synttäreitäni. Olin leiponut ihania suolaisia piirakoita ja pari juustokakkua. Lisäksi tarjolla oli nachoja, keksejä ja karkkeja. Ja minä söin niitä suolaisia piirakoita, pari karkkia, nachon ja pienenpienen palan juustokakkua. En siksi, etten olisi voinut/saanut, vaan siksi, ettei tehnyt mieli. Kerrankin olin varautunut syömällä päivällä riittävästi oikeaa ruokaa, ettei energiantarvetta tarvinnut täyttää nachoilla ja muilla herkuilla. Alkoholia tuli kuitenkin juotua - noh, riittävästi. Ei mitään kaatokännejä, mutta riittävästi siihen, että hauskaa oli. Kerrankos sitä täyttää 24 (tai itse asiassa taisi olla jo aika mones kaksnelonen...).

Piparminttujuustokakku aamulla. En syönyt. :P

Sain itseni liikkeelle juhlapäivänä. Olin tehnyt valmistelut niin hyvälle mallille etukäteen, että ehdin hyvin kipaista tunnin kävelyn aamupäivällä. Kävin lenkillä ihania lumisia teitä pitkin ihan yksin, kun koirat oli viety hoitoon juhlien tieltä. Oli mukava tunnustella hieman kipeää akillesjännettä, kuinka se antoi pikkuhiljaa periksi astua paremmin jalan lämmitessä. Kuunnella musiikkia ja keskittyä itseen. Pitkän matkan liikkujana minulla on vielä kivinen tie taaperrettavana, sillä välillä on vaikea muistaa, että matka on tärkeämpi kuin päämärä. Sitä tässä pikkuhiljaa opetellaan.

Tänään tiukennettu dieetti jatkuu kohti haasteen päämäärää. Eli 8,5 kg pois 12.11. mennessä. Tiukkaa tekee, mutta ainakin lähelle on mahdollista päästä. Vaaka on vilautellut sen verran kivoja lukemia, että painonpudotuksen kakskymppisiä päästään kohta juhlimaan!

Syksyä

Syksy on minun lempivuodenaikani. Kai sitä on jotenkin slaavilaisen melankolinen, mutta syksyn lähtemisen tunnelma, pimenevät illat ja ruskistuvat lehdet saavat minut rauhalliselle mielelle. Syyspukujaan vaihtavat linnut, muuttojoutsenet ja kurkiaurat tuottavat toisaalta haikean, mutta toisalta sellaisen tunteen, että näin asioiden kuuluukin mennä.

Kaikella on määrähetkensä,aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla,aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla. (Saarn. 3:1-8)

Kävimme tänään mummokoiran kanssa kahdestaan reilun tunnin hihnalenkillä. Pikkukoira ja isäntä lähtivät katselemaan metsäkanoja, joten meillä oli ihan kahdenkeskistä aikaa. Läheisen järven rantaan oli laskeutunut muuttojoutsenia ruokailemaan. Muutamia sorsiakin oli eksynyt joukkoon ja yksi yksinäinen silkkiuikku. Ihmettelimme hetken pyllöttäviä isoja lintuja, ennen kuin maltoimme jatkaa reippailua.

Luonto on minun elämäni voimavara. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin huomaan kaipuun omaan rauhaani, seuraamaan ympäröivän maailman ihmeitä. Joka syksy rakastun syvemmin kirpeään säähän, maan tuoksuun ja lehtisateeseen tuulessa. Toivottavasti tekin nautitte näistä pienistä ihmeistä yhtä paljon!

Elämisen sietämätön keveys

Paino tippui taas tällä viikolla. Viime viikolla sitä meni nihkeät parisataa grammaa, nyt puoli kiloa. Ja voin kertoa eläneeni niin täyttä elämää (ruoan puolesta), että suupalastakaan en ole itseäni kieltänyt. Suklaamuffareita, suklaata, ruokaa, parempaa ruokaa, leipää, nam-nam-nam! Ja paino tippuu. Ei voi kuin syvällä sisimmässä huokailla, kun työkaveri elää pussikeittokuurilla viikon ja kehuu, kuinka paino tippui monta kiloa. Sorry honey, mutta tulet saamaan ne kaikki takaisin. ;)

Miksi mun paino sitten tippuu? Koska kaikesta herkuttelusta, mässyttelystä ja juopottelusta huolimatta ne kuuluisat SUURET LINJAT ovat kunnossa. Ateriarytmi on säännöllinen: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Syön rehuja (ihana Patrickin termi) puoli kiloa vähintään päivässä. Syön hyvällä omallatunnolla kaiken "terveellisen" ja kaiken sen paskan, jonka tiedän olevan ehdottomasti dieetillä kiellettyä. Onneksi en ole dieetillä! Sekä tietysti liikun. Luulen liikuntani korvaavan sen puoli pellillistä suklaamuffinsseja, jotka olen kupuuni tällä viikolla ahtanut... Mutta en liiku huonon omantunnon vuoksi, vaan pidän liikunnasta!

Suuri laihdutusguruni, ihana, ihanampi Patrick Borg kirjoitti taas niin pirun hyvästä aiheesta, etten malta olla viittaamatta. Lue siis tämä! Olen huomannut Patrickin tavoin, että lehtijutut, joiden mukaan laihtuminen on helppoa, kunhan vain luovut tästä-ja-tästä, ovat yleistyneet. En yhtään ihmettele, että niitä kokeillaan. Samainen työkaverini, joka nyt hurahti pussikeittoihin, on kokeillut ties mitä kaalisoppakuuria. Hän varmaankin kokeilee myös noiden ihmeitä lupaavien lehtijuttujen kikat läpi - ja on vakuuttunut, että ne toimivat!

Onneksi me ihmiset emme kuitenkaan toimi niin, että jokainen suusta alas laitettu kalori varastoituu suoraan rasvavarannoksi. Silloin tämä herkkusuu olisi lörppähuuliaan myöten nesteessä... Onneksi meidät on rakennettu hyvin tarkoituksenmukaisiksi laitteiksi. Helpoimmillaan systeemi menee näin: Minulla on nälkä. Syön ruokaa. Olen kylläinen. Lopetan syömisen. Tadaa! Ei ihmeitätekeviä pikkukikkoja, ei pussikeittoja, ei mitään ylimääräistä härpäkettä, vaan pelkkää polttoainetta.

Olen ymmärtänyt jotain elämää suurempaa syömisestä viimeisen vuoden aikana. Se on vienyt minulta tähän mennessä 19 kiloa elopainoa. En osaa pitää sitä erityisen merkittävänä saavutuksena, sillä painonpudotus on tullut melkeinpä sivutuotteena. Olen saanut elämääni rytmin, virkeyden, paremman kunnon, liikunnan ilon ja kivoja harrastuksia. 8,5 kilon haaste kuitenkin jatkuu. Puoliväli on selätetty, mutta matka jatkuu. Marraskuun 12. päivä pitäisi olla tavoitteessa...

Se kestää hölkätä!

Tämä viikko on sujahtanut ohi huomaamatta. Töissä on ollut ihmissuhdesäätöä, joka on henkisesti tuntunut raskaalle. Lisäksi on joutunut jännittämään tutun puolesta, joka leikattiin tällä viikolla. Muitakin ikäviä uutisia on tullut, joten ei mikään helppo viikko takana. Sentään perjantaina käytiin ystävän kanssa tanssimassa huolet pois Fintelligensin keikalla. Oli aika sikahyvä meininki! :)

Liikunnat ovat olleet peruskauraa. Töissä pyörällä joka arkipäivä (16 km yhteensä), koirien kanssa lenkillä pari kertaa, 3 x salitreenit. Tänään kävin koirien kanssa metsäautotiellä lenkillä suoraan salitreenin jälkeen. Ilma oli niin kaunis syksyinen auringonpaiste kuin olla ja saattaa! Virtaa tuntui vielä olevan, vaikka salilla voimieni tunnossa lisäilin painoja vähän joka laitteelle. Päätin hölkätä pikku pätkän, sitten toisen vähän pidemmän pätkän, kolmannen pätkän... Piru vie, tämä jalkahan kestää hölkkäämistä!

Olin niin onnellinen siitä, että a) jalka kesti hölkätä ja b) jaksoin hölkätä, että lopulta puolet lenkistä meni juosten. Ikuinen riesani eli penikkatauti ei kolkutellut pohkeissa, vaan lihakset tuntuivat rennoilta ja voimakkailta. Pyrin tietoisesti hakemaan hyvää, ryhdikästä juoksuasentoa, jossa painopiste on keskellä kroppaa. Jalat kuljetti joutuin, eikä jaksaminen tuntunut olevan kunnosta kiinni, vaikka vuorottelinkin juoksu- ja kävelyosuuksia.

En ole koskaan tykännyt juoksemisesta. Olen jaksanut joskus juosta enemmän, pidemmän aikaa elämästäni vähän vähemmän. Penikkatauti on tosiaan ollut ystäväni teini-iästä asti. Nyt toivon, että toipumiseni innoittamana jaksaisin syksyn käydä edes välillä hölkkäämässä, sillä se tuntui niin mukavalta! Uskon, että hölkkä tekee tosi hyvää nilkan lihaksille, kun niitä ei vielä saa rasittaa esim. pallopeleissä.

Ajatukset ovat juosseet jo pitkin ensi kesää. Olisiko minusta silloin juoksemaan vaikka 10 km? Jaksaisinko osallistua johonkin juoksutapahtumaan? Nämä ovat kuitenkin kaukaisia haaveita ja pitäisi varmaan vähän paneutua juoksemisen teoriaan, ettei riko itseään... Mutta onneksi haaveet ovat ilmaisia - ja hurjan tärkeitä elämässä!

Flunssainen liikkumattomuus

Taas on viikko kärvistelty syysflunssaa vastaan. Tiistaina olin jo melko huonossa kunnossa, mutta raahauduin kuitenkin töihin. Olen syönyt Duactia ja Finrexiniä. Sen lisäksi nenäsuihke on ollut ahkerassa käytössä. Ihme kyllä, loppuviikkoa kohden olo alkoi parantua, enkä joutunutkaan pedin omaksi.

Ihan paras nenäsumute!

Sairastan flunssia melko herkästi, enkä aina malta pitää riittäviä lepotaukoja rehkimisestä. Sitten päädyn flunssakierteeseen, joka tarkoittaa minun kohdallani lähes aina poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduskierrettä. Tänä syksynä olen yrittänyt malttaa mieleni, ja se on toiminut! Olen parantunut, ennen kuin flunssa on kunnolla päälle ehtinytkään.

Tällä viikolla en siis ole nostanut rautaa. Alkuviikosta istuin kaikki illat töiden jälkeen luennoilla, joten en toki olisi ehtinytkään. Ainoa liikunta, josta en ole luopunut, on ollut työmatkapyöräilyt. Itse asiassa aamuinen pyöräily on tuntunut hyvältä, sillä se on saanut liman liikkeelle ja äänen käyntiin. Olen työssä, jossa ääni on tärkein työväline, joten sen menettäminen tarkoittaa aina noin viikon sairauslomaa. Työmatkaa minulla on kahdeksan kilometriä, joten kyllähän niistä kertyy ihan ok-määrä arkiliikuntaa, vaikkei illalla mitään muuta tekisikään, kuin makaisi sohvalla.

Tänään aamulla oli hieman kipeä kurkku, mutta lähdin toisen koiran kanssa heti aamutuimaan lenkille. Kiersimme noin kolmen vartin lenkin ripeää vauhtia - ja kas kummaa - taas olo parani, kun lima lähti irtoamaan. Tästä ilahtuneena sain itseni salille. Tein jalat ja keskivartalon ihan normaaleilla painoilla (= tiukkaa tekee viimeiset toistot), enkä tuntenut oloani mitenkään tukkoiseksi. Toivottavasti tämä oli oikea päätös, ainakin henkisesti se tuntui tosi hyvältä!

Tänään otin myös askeleen eteenpäin akilleksen kuntoutuksessa. Tein päkiöille nousut yhdellä jalalla! Eihän se vammajalka kovin terävästi noussut tai edes hirveän korkealle, mutta nousi kuitenkin, ja se on jo erävoitto. Kokeilin viime viikonloppuna hölkätä varovasti pieniä matkoja jalalla. Se kesti hölkän niin hyvin, että vetäisin pari nopeampaakin vetoa. Niissäkään ei tuntunut kipua. Olen tosi tyytyväinen! Jospa tämä paraneminen tästä vielä taas nopeutuisi, kun on viime aikoina tuntunut, ettei mitään edistystä ole tapahtunut.

Tavoitteena - niin mitä?

Kun aloin miettiä elämäntapamuutoksia reilu vuosi sitten, ajattelin, että minusta tulee hoikempi, kunhan olen pudottanut painoa jonkun 25-30 kg. Aloitin muutokset siitä, että hankkiuduin takaisin rakkaan harrastukseni pariin eli kuntosalille. Syksyn myötä totesin, että ruokavaliotakin voisi vähän viilailla, ja kaivoin vanhat Kiloklubin tunnukset naftaliinista. Uusi työpaikkani oli kohtuullisen pyöräilymatkan päässä, joten päiviini tuli arkiliikuntaa kuin huomaamatta. Nämä kaikki pienet asiat veivät painoa ja turvotusta pois.

Mitä enemmän liikun, sitä paremmin jaksan. Mitä paremmin liikun ja jaksan, sitä erilaisemmalta näytän. Minä kiinteydyn. Minulla on vyötärö, olkapäät, reisilihakset ja hauikset. Löysää on vielä ympärillä - paljon - mutta sen kaiken alla minä alan olla täyttä rautaa. Ei minun tarvinnutkaan tiputtaa huikeita kilomääriä, että näyttäisin enemmän siltä, miltä haluan näyttää.

Tämä kaikki on saanut minut pohtimaan, mitä minä oikeasti elämäntapamuutoksiltani haluan. Nautin kovasti siitä, että pienenen ja laihdun, vaikka se tarkoittaakin aikamoista rahanmenoa vaatekaapin uusiutuessa... Mutta todellisuudessa nautin kaikkein eniten siitä, että tunnen olevani voimakas ja lihaksikas. Eikä se ole pelkästään tunne, sillä tiedän salilla nostavani raskaampia painoja, kuin useimmat naiset.

Useat voimaharjoitteluun hurahtaneet naiset alkavat haaveilla jonkinsortin fitness-kisoista. Esimerkiksi Erica on muutoksessaan aivan uskomaton ja varmasti pääsee tavoitteisiinsa. Minä kuitenkin tiedän, ettei se tule koskaan olemaan oma tavoitteeni. En ikinä, ikinä, ikinä voisi kuvitella noudattavani dieettiä, jossa rasvat vedetään minimiin. Olisin niin pahalla päällä, että edes ampiainen ei sietäisi olla saman katon alla. Enkä toisaalta tule varmaan koskaan niin sinuiksi kroppani kanssa, että haluaisin sitä ihmisille esitellä...

Sen sijaan olen miettinyt, että kunhan joskus saisin itseni kuntoon, niin ulkomuodon kuin akillesjänteenkin osalta, niin olisi aivan ihanaa palata toisen vanhan rakkauden luokse: lentopallon. Olen kypsytellyt ajatusta jo jonkin aikaa ja ehkä lopulta pääsen siihen pisteeseen, että alan katsella itselleni joukkuetta. Sitä odotellessa pitää kuitenkin naulita katse kohti haastetta ja siihen pääsemistä...

Hyvä viilis!

Viikko on soudettu mielialan puolesta pohjamudissa: pitkiä työpäiviä, orastavaa flunssaa ja väsymystä. Tiistain ja keskiviikon otin tosi rennosti, eli menin suoraan makoilemaan sohvan pohjalle, kun tulin töistä kotiin. Se ilmeisesti auttoi, ja pahin flunssaolo meni ohi. Piristystä toi keskiviikon vaakalukemat, sillä viime viikonlopusta huolimatta pudotusta tuli parisataa grammaa. Ei paljon, mutta enemmän kuin ei mitään! Tiukkaa aikataulun kanssa silti tulee, sillä aikaa on kymmenen viikkoa ja kuusi kiloa pitäisi tiputtaa! Huhhuijakkaa!

Tänään on jo parempi olo, henkisestikin. Sain jäädä yksin viikonlopuksi kotiin, kun mies lähti kaverin polttareihin. Eilen kävimme koirien kanssa marjassa, ja tämä aamu alkoikin tuoreista puolukoista keitetyllä lappapuurolla. Nam! Olen niin onnellinen siitä, että jalka alkaa kestää luonnossa liikkumisen. En ole tajunnutkaan, kuinka olen kaivannut metsään, ennen kuin olen sinne nyt pitkän tauon jälkeen päässyt. Normaalisti kuitenkin lenkkeilen luonnossa viikottain.

Tänään ohjelmassa olisi shoppailua, sillä en voi vastustaa kiusausta hankkia Oi mutsi mutsin moneen kertaan hehkuttamia farkkuja. Jospa ne taikoisivat minunkin ahteristani senttejä pois! Koiruleiden kanssa pitää vähän käydä haistelemassa ulkoilmaa, käydä salilla treenaamassa yläkroppa ja illaksi pääseekin viihteelle ihanien ystävien kanssa.

Tähän kaikkeen huumaavaan vapauden ja onnen tunteeseen sopii niin loistavasti seuraava biisi, etten malta olla laittamatta sitä tähän postaukseen:

Työrytmin ruokailut

Lupasin jo aiemmin, että kirjoittelen tänne, miten ruokailuni rytmittyvät työaikana. Itse asiassa rytmi on hyvin samankaltainen kuin kesälläkin, mutta tuleepahan välillä herkullisen näköisiä (?) ruokakuvia tänne. Tässä siis tämänpäiväiset ruoat kuvattuna.

Aamiaiseksi söin ruislese-kaurapuuroa seitsemän pintaan. Laitoin puuron jo illalla turpoamaan, joten aamulla riitti pelkkä kiehautus. Silmänä Keijua (60%). Lisäksi viilistä protskua, minneolaa en jaksanut syödä. Ja tietysti pari kuppia elämäni rakkautta, maitokahvia. <3

Blogger haluaa jostain syystä väkisin kääntää mun eväskuvan ihan nurinniskoin?!? Lounaaksi kuitenkin kasvissosekeittoa noin yhdentoista aikaan. Välipalaksi sämpylä savukalalevitteellä ja viinirypäleitä puoli kahden aikaan.

Päivälliseksi oli öljyssä paistettua haukea (siksi paistoväri on tuommonen hailakka) ja jo aiemmin hyväksi todettua lämmintä kreikkalaista salaattia. Sitä siis löytyy pussissa kaupan pakastealtaasta. Päivällinen oli ehkä viiden maissa. Jälkkäriksi suoraan uunista tullutta tuoreista mustikoista tehtyä piirakkaa (aika pieni pala...). Namnam!

Iltapalaksi salitreenin jälkeen puoli kymmenen maissa sämpylä savukalatahnalla, kurkkua ja minneola (tai mikä lie hormonimandariini...).

Tässä on aika tyypillinen päivä niin ruokarytmiltään kuin ruoiltaankin. Tosin piirakoita meillä leivotaan tosi harvoin, voisi tehdä enemmänkin. :) Olen tyytyväinen siihen, kuinka vakioiduksi olen päiväni saanut. Jos ruoka ei ole oikeanlaista tai sitä ei tule riittävän usein, maha antaa kuulua itsestään. Tällaisen päivän jälkeen on hyvä ja energinen olo, eikä jälkeäkään mistään himoturvotuksesta tai kuolemanväsymyksestä. Näin ihmisen kuuluu elää - tai minun ainakin!

Liikuntapiirakka

UKK-instituutti on tehnyt liikuntasuosituksista oman "ruokaympyrän" eli liikuntapiirakan. Itselleni ainakin liikuntasuositukset ovat paljon heikommalla tietämyksellä kuin ruokasuositukset, joten paneudun liikuntapiirakkaan tässä postauksessa.

Isompi liikuntapiirakka löytyy täältä.

Kestävyyskuntoa pitäisi parantaa liikkumalla useana päivänä yhteensä ainakin 2 h 30 min reippaasti tai 1 h 15 min rasittavasti. Itselleni tähän kategoriaan kuuluvaa liikkumista tulee tällä viikolla 1 h 20 min vesijuoksua (piirakan mukaan rasittavaa liikuntaa) sekä hyötymatkapyöräilyä ehkä 1 h 30 min (piirakan mukaan reipasta liikuntaa). Eli kestävyyskuntoliikunta on hyvällä mallilla! Kunhan työt alkavat, tämä puoli lisääntyy tunnilla päivässä, kun työmatkapyöräilyt tulevat päivittäisiksi.

Kestävyyskunnon lisäksi lihaskuntoa ja liikehallintaa pitäisi kehittää ainakin 2 kertaa viikossa. Tällä viikolla käyn kolmesti salilla. Venyttely on vähän laiskanlaista, mutta pyrin kerran viikossa venyttelemään lihasryhmät läpi. Pallopelejä tulisi pelattua, mutta akillesjänteen vuoksi ne ovat pannassa marraskuulle asti. :( Joka tapauksessa lihaskunto-osiokin näyttäisi hyvältä. Hyvä minä!

Pilates pelasti selkäni välilevyn repeytymän jälkeen.

 Liikunta on ihmiselle tärkeä hyvänolon tuoja. Laihdutuksessa liikunnalla ei ole niin suurta merkitystä kuin painonhallinnassa, mutta laihduttaessa opitut liikuntatottumukset tukevat merkittävästi painonhallintaa. Laihduttajaa miellyttää kuitenkin tieto siitä, että liikunta parantaa lihasten kykyä käyttää rasvaa polttoaineena. Liikunta myös vahvistaa luukudosta, joten etenkin naisilla osteoporoosia ehkäisevä vaikutus on tärkeä. Luustolle hyvää liikuntaa on kaikki, mikä sisältää tärähdyksiä, kuten pallopelit, juoksu ja aerobic.

Lihaskunnosta kannattaa pitää huolta monestakin syystä. Ulkonäöllisesti miellyttävin on se, että tiukka lihas on kiinteä ja kauniin mallinen. Omasta mielestäni kaunis nainen on kiinteä ja lihaksikas. Toisaalta ihmisen lihasmassa alkaa kadota 20. ikävuoden jälkeen, joten jos ei halua muuttua lötköpötköksi vanhetessaan, tulee lihasmassaa pitää yllä. Lihakset pitävät huolen siitä, että nivelvaivoja on vähemmän ja liikkuminen on vaivattomampaa. Lihakset ovat elimistön energiasyöppöjä, joten mitä enemmän lihaksia, sitä enemmän on peruskulutus ja sitä myöten laihdutuskin helpottuu.

Britneykin on vetänyt puntteja päästäkseen tähän kuntoon!

Olen viimeisen vuoden aikana löytänyt uudelleen liikunnan ilon, hyödyn ja tärkeyden. Tekosyitä olla liikkumatta on hankala keksiä. Jos ei ole aikaa ja voimavaroja lähteä jumppaan ja käyttää siihen kahta tuntia, voi aina pyrähtää 20 minuuttia lenkillä, eikä siihen kaadu aikataulut tai henkinen jaksaminen. Aina, kun tuntuu siltä, ettei jaksa lähteä, täytyy muistaa, että liikunta tuo pirteyttä eikä vie sitä.

Vaikka liikuntapiirakka antaa suosituksia, millaista liikuntaa tulisi harrastaa, parasta liikuntaa on liikuttu liikunta. Jos mieluusti käy marjassa, mutta reipas pyöräily ei huvita, kannattaa poimia pakastin täyteen. Jospa marjakauden jälkeen löytäisi mieluisaa liikuntaa luonnossa liikkumisesta talvellakin! Itse en voi ymmärtää pakkoliikuntaa, jota tehdään vain siksi, että niin "kuuluu tehdä", sillä olen lähes vakuuttunut, että jokaikiselle löytyy mieluisa tapa liikkua. Nyt tämä nousee ylös, ulos ja vesijuoksulle!

Lähteenä on käytetty UKK-instituutin sivuja sekä pudottajat.fi-sivustoa.

Laihdutuskirjoja osa 2: Dieettitytön huimat seikkailut

Jos ei otetan huomioon sitä, miten hyvin kirjasta saa faktatietoa, niin Shauna Reidin Dieettitytön huimat seikkailut on ehdottomasti laihdutuskirjasuosikkini. Shaunan kirja perustuu hänen maailmanlaajuisesti suosittuun blogiinsa, joka löytyy täältä. Tarina on siis täyttä totta ja niin ihanan elämänmakuista, että kirjaa ei malttaisi laskea käsistään!

Tarina alkaa siitä, kun Shauna huomaa omistavansa Australian suurimmat alushousut ja päättää tehdä asialle jotain. Kirjan aikana hän laihduttaa painoaan huomattavan määrän, muuttaa Australiasta Brittein saarille, löytää uusia ystäviä ja rakkauttakin löytyy - ja tämä kaikki yhden ihmisen elämässä muutaman vuoden aikana! Tuntuu välillä epätodelliselle, että tässä minä luen toisen ihmisen todellisesta elämästä, kun juoni on niin koukuttava ja herkullinen. Kirjan aikana Shauna tulee myös blogikaapista ulos, ja läheisille alkaa paljastua, että Shauna on koko maailman tuntema Dietgirl.

Kirjassa laihdutusta seurataan viikkojen lukumääränä sekä pudotettuina (tai takaisinsaatuina) kiloina. Aluksi laihdutus on keskeinen kirjan aihe, mutta mitä pidemmälle kirjassa pääsee, sitä enemmän elämäntapamuutokset jäävät sivuosaan kaiken muun tieltä. Ihan niin kuin tosielämässäkin: tapoja ei huomaa, kun niistä tulee rutiinia.

Kirjan keskiaukeamalla on värikuvia Shaunasta elämäntapamuutoksen eri vaiheissa, mikä tuo Dieettitytön todella lähelle lukijaa. Kirjan luettua tuntuu, kuin olisi hyväkin ystävä Shaunan kanssa. Suosittelen lämpimästi!

Pokkari näyttäisi maksavan Adlibriksella 4,20 e. Se on aika vähän neljästäsadasta sivusta iloa, itkua ja sympatiaa. :)

Uusi takki

Vanha alla, uusi päällä. Ei ihme, että alkoi tuntua vähän isolta...

Arkiliikunnan iloa

Mikä otsikko! Jos näen tuollaisen jossain, saan lievän oksennusrefleksin. Arkiliikunta tai hyötyliikunta ovat sanoja, joiden en uskonut koskaan tulevan elämääni. Ne kuulostivat lähinnä jollekin ravitsemusterapeutin korulauseille kaukaisuudessa. Jos paikasta toiseen pääsee helposti autolla, niin miksi ihmeessä tehdä siitä hankalaa ja raskasta?

http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/liikunta-ja-hyvaolo/pyoraily-on-nivelystavallista

En pidä erityisesti kävelystä. Se tuntuu työläälle ja hitaalle tavalle edetä. Meiltä on melko pitkä matka kävellä muualle kuin lähikauppaan, joten eipä tule usein jalan lähdettyä. Lisäksi minulla on toisessa jalassa aika ajoin ärtyvä isovarpaan tyvinivel, joka tykkää kyttyrää etenkin asvaltilla kävelystä. Mutta minun on pakko kävellä. Elämääni tassutteli kahdeksan vuotta sitten tyyppi, joka haluaa lenkkeillä joka ikinen päivä, satoi tai paistoi. Nyt niitä tyyppejä on kaksi. Niinpä me vuorovedolla mieheni kanssa kävelytämme hurttiamme kesät talvet.

Koirat uimassa viime syksynä.

Usein käytämme koirat juoksemassa irti metsässä. Nautin itse kovasti luonnossa kulkemisesta, joten tuntuu mielekkäälle lähteä koirien kanssa autolla muutaman kilometrin päähän lenkille. Varsinkin keväällä, kantavien hankien aikaan on käsittämätöntä, miten pystyy kulkemaan vaivattomasti mihin vain metsissä ja soilla! Koirat juoksevat sydämiensä kyllyydestä - nekin ymmärtävät nauttia siitä vapaudesta. Tänä kesänä onkin ollut ihan mälsää, kun ei ole akillesjänteen vuoksi päässyt metsään. Fyssari varoitteli erityisesti, että epätasainen alusta on kiellettyä aluetta, eikä ojien yli ole syytä hyppiä. Täällä soiden luvatussa maassa ei paljon ulkoilla ilman ojien ylityksiä...

Varsinainen arkiliikunnan lempilajini on ollut aina pyöräily. Vaivatonta, kevyttä, nopeaa ja tehokasta. Olen pyöräillyt elämäni ensimmäiset 24 vuotta siirtymämatkat, kuten varmasti moni muukin. En ole ikinä asunut kauhean kaukana mistään, mutta muutama kilometri pyöräilyä on ollut vakio jokapäiväinen liikunta-annos. Kun menin töihin, arkipyöräily jäi kokonaan. Työmatkaa oli 15 kilometriä, eikä se tuntunut sohvaperunoituneesta naisenalusta ollenkaan sopivalta pyöräilymatkalta.

http://www.adirondackalmanack.com/2010/05/two-new-adirondack-bicycling-initiatives.html

Viime syksynä aloitin uudessa työpaikassa, ja työmatkani lyheni 8 kilometriin. Työmatkapyöräilin syksyn ja kevään. Kun akillesjänne meni, pyöräily oli henkireikäni ulkomaailmaan. Jo viikon päästä vammautumisesta kävin ensimmäisen lenkkini läheisen järven ympäri ja nautin kevääseen heräävästä luonnosta. Pyöräilystä tuli ensimmäistä kertaa elämässäni liikuntamuoto - ei vain hyötyliikuntamuoto. Pisimmät lenkkini ovat olleet parikymmentä kilometriä, eli miksikään huippupyöräilijäksi en ole tässä parin kuukauden aikana tullut, mutta toisaalta, olen edelleen toipilas. :)

Tällä hetkellä hyötymatkapyöräilen lähes kaikki alle kymmenen kilometrin matkat. Ne ovat mukavan lyhyitä polkasta, eikä tarvitse erityisesti huolehtia hikeentymisestä vielä semmosella pätkällä. Kun poljen salille, saan alkulämpimän mukavasti matkalla (n. 25 min). Niin mukavia, kuin kaksi lomaviikkoa kaukana arjesta olivatkin, nautin tosi paljon, kun pääsin eilen pitkästä aikaa pyörän selkään. Mukavan lämpimässä ilmassa taittui matka kampaajalle ja paluureissulla kauppaan eli yhteensä 20,3 km. Eikä tuntunut yhtään sille, että olisi kuntoillut!

PS. Muista kypärä! Itse lähdin eilen niin innoissani pyöräilemään, että muistin kypärän vasta, kun olin ajaa mummelin vallattoman koiran päälle...

Syntinen loma

 Kotona lienee syytä palata ruotuun. Onneksi huomenna lähdetään kotiin. :)

Vähän treenaustakin - ja treeniposetusta. :)

Terveisiä Dodekanesian saaristosta!

Mikä ihana ja rentouttava loma takana! Paljon tunteja auringossa, altaalla ja muutamia retkiä kauemmaskin. Valitettavasti akillesjänne ei ole siinä kunnossa, että lomaan kuuluvat pitkät, päämäärättömät kävelylenkit olisivat onnistuneet, mutta hyvänä päivänä pystyin kävelemään muutamien kilometrien matkoja pätkissä. Huonoina päivinä turvonnut ja kipeä nilkka "pakotti" auringonottoon hotellin uima-altaalla. Jumppa unohtui alkupäivänä, mutta sen jälkeen jumppasin tunnollisesti kahdesti päivässä.

Lomasaaremme mereltä

Jylhät maisemat kylän pääkadulta.

Liikuntaa siis tuli lähinnä (matelu)kävelyn muodossa ja altaassa polskiessa. Eli eipä oikeastaan yhtään mitään. Meressä kävin lähes joka päivä uimassa, mutta se oli tosi haastavaa ja tarvitsin mieheni apua, että pääsin takaisin maalle. Kantapään alla upottava hiekka ei tuntunut kovin mukavalta akillesjänteessä. Se harmitti kovasti, koska tykkään tosi, tosi paljon meressä (ja varsinkin lämpimässä meressä!) uimisesta. Nyyh! Mutta jospa ensi lomalla olisi jo parempi jalkatilanne..

Lounaaksi lähes aina kreikkalaista salaattia. Tässä myös tsatsikia.

Kreikkalainen ruoka on hyvää. Tykkäsin siitä jo etukäteen. Onneksi se ei ole pahimmasta päästä, jos mietitään terveyden kannalta, sillä pidän nimenomaan salaateista ja tsatsikista. Päivien ruokailut menivätkin aika lailla samalla kaavalla:
Aamulla: Pari leipäpalaa levitteellä ja juustolla sekä jogurttia ja hunajaa. Kupillinen kahvia. Parina päivänä jogurtin sijaan munakokkelia proteiiniksi.
Lounas: Kreikkalainen salaatti lähes joka päivä. Namnam! Muuten muita salaatteja, yhtenä päivänä kasvispita-gyros.
Välipaloja: Suklaata (hih!), pähkinöitä, banskuja tms.
Päivällisellä: Alkupalat ja pääruoka koko kaavan mukaan. Yleensä oliiveja, tsatsikia tms. alkuruoaksi ja pääruoaksi kana-, kala- tai kasvisruokaa. Juomaksi talon valkoviiniä. Usein ravintola tarjosi pieniä makeita jälkiruoaksi.

Dolmadeksia eli viininlehtikääryleitä

Rapusalaatti

Näiden lisäksi kului olutta yksi tai kaksi päivässä, joten voitte kuvitella, ettei huvittaisi paljon vaa'alle astua. Mutta päätin kyllä ennen lomaa, että vaikka ei ole pakko syödä kuin viimeistä päivää, niin lomallahan tässä ollaan. Joten vahingonkorjaukseen! Kreikkalaiset annokset olivat muuten ihan järjettömän kokoisia. Salaattia saattoi tulla yhdelle ihmiselle sellainen kulhollinen, jonka valmistaisin neljälle lounassalaatiksi! Päivällisellä kanan tai kalan kanssa saattoi olla lautasellla kolmet lisäkkeet: perunat, riisi ja leipää. En syönyt ehkä kertaakaan annostani loppuun koko loman aikana.

Paikallista Mythos-olutta.

Kaiken kaikkiaan oli kaunis, lämmin loma. Vaikka saaren vaellusreitit jäivät kokeilematta tällä koivella, niin rauhallinen pikku saari, jossa lähiravintolan kokki vilkutti vielä linja-autoonkin hyvästit, oli ihanan idyllinen. Seuraavaksi suunta onkin mökille, missä lämpötila jää aika paljon Kreikan kolmestakympistä. :) Otan läppärin mukaan, niin voin sieltäkin päivitellä kuulumisia.

Hyvää ruokaa

Ruoka on hyvää. Pidän monenlaisesta ruoasta. Siksi minun on hyvin, hyvin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka tankkaavat ruokaa polttoaineekseen. Minä haluan syödä hyvin.

Tiedän, että pystyisin noudattamaan "laihdutusruokavaliota" jonkin aikaa, kenties puoli vuotta tai vuodenkin. Tiedän myös, etten ikinä kykenisi syömään samanlaista aamupalaa tai kanaa ja riisiä ilman kastiketta vuodesta toiseen. Olen vuosia sitten laihduttanut Painonvartijoiden pistesysteemillä 16 kg, mutta kaikki tuli takaisin - korkojen kera. Minusta ei ole kituutusdieetille.

Minusta on ihanaa, jos ruokaan kätkeytyy tarinoita. Joku läheinen on tehnyt minulle hyvää ruokaa, saan valmistaa ruokaa jonkun antamalla reseptillä tai tiedän tekeväni jonkun läheisen lempiruokaa. (Nimeän muuten aina reseptit reseptivihkooni antajan mukaan. Näin muistan esim. lukiokaverini Annen, jonka Annen hedelmäkakku on seurannut vihkossani vuosia mukana.) Tarinoiden takia arvostan kovasti itse tehtyä ruokaa. Toinen syy itsetehdyn arvostamiselle on tietysti maku. Kukaan ei osaa laittaa niin hyvin minun makuaistiani hiveleviä ruoka kuin minä. :)

Tämä kaikki ei sulje kuitenkaan pois sitä, ettenkö voisi pudottaa painoani syömällä hyvin. Onneksi pidän kovasti kasviksista, kalasta, ruisleivästä ym. "terveellisestä". Kuolaan enemmän savukalasalaattia kuin ranskalaisia. En ole kova karkkihiiri, mutta suklaa maistuu. Tumma suklaahan on niin terveellistä, että pari palaa päivässä on melkein kansalaisvelvollisuus! Erityisen hyvää on Pirkka kaakaorouheinen tumma suklaa, joka on kaikenlisäksi vielä luomua ja Reilua kauppaa. Sisäinen hippini tykkää.

Tänään sain syödä ruokaa, joka oli täynnä tarinoita:

Leivoin itse ihanaa oliivileipää. Tein taikinan rakkaudella, pidin sitä yön yli lepäämässä, hain vartavasten Lidlistä ihania kalamataoliiveja ja lopulta paistoin pienen leivän. Se on niin pieni, että syömme sen mieheni kanssa yhdellä ruoalla. Leivän päälle tein savukalatahnaa. Vanhempani toivat mökiltä tullessaan ahvenia, jotka savustimme eilen. Tänään perkasin pari ahventa, sekoitin kevyt creme fraiche -purkin lopun, kevyttuorejuustoa, sitruunanmehua ja pippuria kaloihin. Lisäkkeenä eiliseltä jäänyttä fetasalaattia.

Voitte vain uskoa, kuinka kulinaristin mieli lepää tällaiselta lautaselta syödessä. Btw. söin vielä leivän kantapalan omasta puolikkaastani ja laitoin kaikille leiville levitettä. Halusin vain nuo kauniit oliivit kuvaan näkyviin. En ikinä voisi vaihtaa näitä tunteita mihinkään saneltuun ruokavalioon. Olen mieluummin aina hieman pullamössö (mutta hoikempi, kiitos!), kuin timmi pakkoproteiinin purija.

... täytyy vielä sanoa, että tykkään kyllä monista proteiininlähteistä kovasti. Jo pienenä kinusin äitiltä kaupassa raejuustoa herkuksi ja rahkaakin vetelen lähes päivittäin, koska tykkään siitä niin kovasti.