Toukokuun saldoa

Liikunnallinen toukokuu oli ja meni. Ihanat helteet hellivät loppukuusta, joten täytyy todeta, että salilla ei tosiaankaan tullut käytyä niin paljon, kuin olin alun perin suunnitellut. Ei kuukausi nyt ihan hukkaankaan mennyt, sillä jostain syystä nimenomaan vatsamakkarat tuntuivat helteessä sulavan.

Kuukauden mitat (suluissa lähtö):
vyötärö (97.5 cm) 91 cm
lantio (115 cm) 114,5 cm
reisi oik. (70.5 cm) 70 cm
reisi vas. (71 cm) 68,5 cm
pohje oik. (43.5 cm) 44 cm
pohje vas. (41 cm) 41 cm
käsi oik. (32.5 cm) käsiä en saanut yksin mitattua...
käsi vas. (30.5 cm)
paino (89.8 kg) 86 kg

Ihan niin kuin fiilikseni sanoivat: rasva on lähtenyt uimarengasmakkarasta. Ei hassumpaa. Paino on myös tipahtanut mukavasti, vaikken ole mitenkään erityisesti ruokiani vahtinut. Helteellä ei vaan tee mieli ruokaa. Jostain syystä makean mielihalu on oikeastaan lakannut kokonaan viimeisen viikon aikana. Syynä voi kyllä olla eräs lääke, jonka viime viikolla aloitin. Toukokuuhun ei voi kuin olla tyytyväinen: taas on lähes neljä kiloa vähemmän taakkaa kannettavana!

Pyydän illemmalla miestä ottamaan uudet kuvat.

Keltainen, liikunnallinen toukokuu

Kun hiihtokausi päättyi, minun liikuntamääräni laskivat. Olen käynyt kyllä juoksemassa pari kertaa viikossa, salille olen "ehtinyt" kerran viikossa ja päivittäin tulee 16 km työmatkapyöräilyä.Näiden lisäksi käyn koirien kanssa 45-55 min kävelylenkeillä noin kolmesti viikossa. Eli liikun terveyden kannalta varmasti ihan riittävästi. Sen sijaan en liiku ulkonäköni tai omien tavoitteideni kannalta todellakaan riittävästi!

Asetinkin itselleni haasteen huhtikuun lopuksi: aikavälillä 29.4.-31.5. tämä rouva potkii itsensä ylös sohvalta ja alkaa treenata. Arkiliikunnasta ei tingitä, mutta kuntosalin avain aktivoidaan kolmesti viikossa ja juoksukerrat pidetään min. 2 x vko. Tämän kaiken hyvän lisäksi olen karkinostolakossa sekä pikaruokalakossa. Minulla ei ole myöskään lupaa ostaa sokeroituja jogurtteja tms.

Tämä on elämäni ensimmäinen kesäkuntoon-projekti. Ei tietenkään ole realistista ajatella, että ruhostani lähtee kuukaudessa niin paljon painoa, että näytän hyvälle bikineissä, mutta kaikki on eteenpäin! Paino on tullut pari kiloa ylöspäin viime viikkoina, joten sekin on tärkeä asia saada taas laskusuuntaan.

Lähtömitat kuukaudelle:
vyötärö 97.5 cm
lantio 115 cm
reisi oik. 70.5 cm
reisi vas. 71 cm
pohje oik. 43.5 cm
pohje vas. 41 cm
käsi oik. 32.5 cm
käsi vas. 30.5 cm
paino 89.8 kg

Olen pahoillani näiden julkaisusta, mutta tässä karmeat lähtötasokuvat:

Kuvitelkaa tuohon semmonen +25 kg läskiä, niin se oli alkuperäinen lähtötaso. Onneksi siitä ei ole tällaisia kuvia..

Vuoden vanhempi

Eilen juhlittiin synttäreitäni. Olin leiponut ihania suolaisia piirakoita ja pari juustokakkua. Lisäksi tarjolla oli nachoja, keksejä ja karkkeja. Ja minä söin niitä suolaisia piirakoita, pari karkkia, nachon ja pienenpienen palan juustokakkua. En siksi, etten olisi voinut/saanut, vaan siksi, ettei tehnyt mieli. Kerrankin olin varautunut syömällä päivällä riittävästi oikeaa ruokaa, ettei energiantarvetta tarvinnut täyttää nachoilla ja muilla herkuilla. Alkoholia tuli kuitenkin juotua - noh, riittävästi. Ei mitään kaatokännejä, mutta riittävästi siihen, että hauskaa oli. Kerrankos sitä täyttää 24 (tai itse asiassa taisi olla jo aika mones kaksnelonen...).

Piparminttujuustokakku aamulla. En syönyt. :P

Sain itseni liikkeelle juhlapäivänä. Olin tehnyt valmistelut niin hyvälle mallille etukäteen, että ehdin hyvin kipaista tunnin kävelyn aamupäivällä. Kävin lenkillä ihania lumisia teitä pitkin ihan yksin, kun koirat oli viety hoitoon juhlien tieltä. Oli mukava tunnustella hieman kipeää akillesjännettä, kuinka se antoi pikkuhiljaa periksi astua paremmin jalan lämmitessä. Kuunnella musiikkia ja keskittyä itseen. Pitkän matkan liikkujana minulla on vielä kivinen tie taaperrettavana, sillä välillä on vaikea muistaa, että matka on tärkeämpi kuin päämärä. Sitä tässä pikkuhiljaa opetellaan.

Tänään tiukennettu dieetti jatkuu kohti haasteen päämäärää. Eli 8,5 kg pois 12.11. mennessä. Tiukkaa tekee, mutta ainakin lähelle on mahdollista päästä. Vaaka on vilautellut sen verran kivoja lukemia, että painonpudotuksen kakskymppisiä päästään kohta juhlimaan!

Kehonkoostumusmittausta

Kuntosalillani saa pyytäessään ilmaisen kehonkoostumusmittauksen vaa'alla. Olen pyytänyt sen viimeksi viime vuoden helmikuussa, joten ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika uusia mittaus. Ensimmäisen kerran mittaus on tehty, kun aloitin elämäntaparemonttini. Nyt muuten paljastan myös painoni ensimmäistä kertaa... Aika pelottavaa! :)

Tulokset järjestyksessä 8.8.2011 > 28.2.2012 >  23.10.2012

Paino 112,1 > 101,4 > 94,6
Rasva% 52,1 > 47,8 > 44,8
Rasvan massa 58,4 > 48,5 > 42,4
Rasvaton massa 53,8 > 52,9 > 52,2
Viskeraalinen rasva 14 > 11 > 10

Olen ihan älyttömän tyytyväinen siihen, että olen käytännössä pudottanut massastani lähes pelkästään rasvaa. Lihaskato on todella pientä! Hidas ja maltillinen painonpudotus todella kannattaa. Olen jo aiemminkin sanonut, että kroppani on tiivistynyt ja saanut kaunista muotoa. Ilman punttitreeniä en mitenkään olisi tämän kokoinen ja näköinen, vaikka painoa on noin paljon! Ilokseni sain ostaa uuden talvitakin kokoa L, eikä se todellakaan ole mitenkään tiukka.

Tänään tehtiin kehonkoostumuksen lisäksi uuden saliohjelmat. Olen treenannut kesästä lähtien kaksijakoisella ohjelmalla, jossa ylä- ja alakroppa tehtiin erikseen. Nyt pyysin kuitenkin, että palattaisiin takaisin kokovartalo-ohjelmaan, sillä minulla ei ole välttämättä joka viikko mahdollisuutta kolmeen treenikertaan. Tällöin tuntuu, että kaksijakoisella tulee vähän turhan pitkät tauot. Sain kokovartalo-ohjelman, jossa oli lämppärin ja jäähkyn lisäksi vain painoja, ja toiseksi ohjelmaksi sain aerobisen rääkkiohjelman, jossa joka toinen laite on aerobista ja joka toinen sykettä nostavaa lihaskuntoa. Testasin tänään ohjelmasta saman tien osan ja SE ON TAPPAVA! Eli en malta odottaa, että pääsen vetäisemään sen tukka hulmuten läpi. :)

Motivaatioahdistuspula

Se iskee varmasti ihan kaikille joskus: motivaatio tehdä itselleen hyvää hukkuu. "Syön vielä yhden, onpas paha olo, no sama syödä vielä yksi. Vituttaa syödä, kun eihän tässä ole mitään järkeä. Kaikki hyvä menee hukkaan. Mutta jos vielä yksi. Entä jos vähän karkkia, kun eihän sitä ole tullut aikoihin syötyä..." Niinpä niin. Minulla on ollut viime viikkoina muutamia tällaisia päiviä, ja piru vie, se näkyy vaa'alla turhankin hyvin. Mikään liikunta ei korvaa sitä, että mättää itsensä täyteen sontaa.

Loimulohisalaatti.

Eniten ärsyttää ehkä se, että minä ihan oikeasti tykkään myös terveellisestä ruoasta. Tänään palautin itseäni ruotuun. Söin ihanan lohisalaatin! Nälkä lähti ja kulinaristiset tarpeet tuli tyydytettyä. Mutta minkä ihmeen takia joinakin päivinä tulee tehtyä jotain ihan muuta "nälän" karkottamiseksi.

Olen huomannut, että käännekohtia saavutettaessa painonpudotus meinaa tyssätä. Olen itse melko lähellä maagista 20 kilon rajaa. Silti se tuntuu saavuttamattomalta tavoitteelta. Epäilen, että jokin alkaa henkisesti laittaa vastaan siinä, että pystynkö minä sittenkään tähän. Onko minussa naista, joka voisi laihduttaa niin hirvittävän määrän? Sen seurauksena "masennun" ja alan mättää ruokaa naamaan. Vaikka tiedän tasan tarkkaan, että jos jatkaisin omia, hyviä ruokailutottumuksiani, paino tippuisi.

Nyt on kuitenkin korkea aika vetäistä lenkkareiden nauhat tiukalle ja lähteä rentouttavalle iltakävelylle mummokoiran kanssa. Ei mitään veren maku suussa -lenkkiä, että kalorit palaisivat mahdollisimman hyvin, vaan on aika nauttia liikunnasta ja kirpeästä syysillasta rakkaan muorin kanssa. Tästä lähtee taas suunta kohti uutta, parempaa laihdutusviikkoa!

Elämisen sietämätön keveys

Paino tippui taas tällä viikolla. Viime viikolla sitä meni nihkeät parisataa grammaa, nyt puoli kiloa. Ja voin kertoa eläneeni niin täyttä elämää (ruoan puolesta), että suupalastakaan en ole itseäni kieltänyt. Suklaamuffareita, suklaata, ruokaa, parempaa ruokaa, leipää, nam-nam-nam! Ja paino tippuu. Ei voi kuin syvällä sisimmässä huokailla, kun työkaveri elää pussikeittokuurilla viikon ja kehuu, kuinka paino tippui monta kiloa. Sorry honey, mutta tulet saamaan ne kaikki takaisin. ;)

Miksi mun paino sitten tippuu? Koska kaikesta herkuttelusta, mässyttelystä ja juopottelusta huolimatta ne kuuluisat SUURET LINJAT ovat kunnossa. Ateriarytmi on säännöllinen: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Syön rehuja (ihana Patrickin termi) puoli kiloa vähintään päivässä. Syön hyvällä omallatunnolla kaiken "terveellisen" ja kaiken sen paskan, jonka tiedän olevan ehdottomasti dieetillä kiellettyä. Onneksi en ole dieetillä! Sekä tietysti liikun. Luulen liikuntani korvaavan sen puoli pellillistä suklaamuffinsseja, jotka olen kupuuni tällä viikolla ahtanut... Mutta en liiku huonon omantunnon vuoksi, vaan pidän liikunnasta!

Suuri laihdutusguruni, ihana, ihanampi Patrick Borg kirjoitti taas niin pirun hyvästä aiheesta, etten malta olla viittaamatta. Lue siis tämä! Olen huomannut Patrickin tavoin, että lehtijutut, joiden mukaan laihtuminen on helppoa, kunhan vain luovut tästä-ja-tästä, ovat yleistyneet. En yhtään ihmettele, että niitä kokeillaan. Samainen työkaverini, joka nyt hurahti pussikeittoihin, on kokeillut ties mitä kaalisoppakuuria. Hän varmaankin kokeilee myös noiden ihmeitä lupaavien lehtijuttujen kikat läpi - ja on vakuuttunut, että ne toimivat!

Onneksi me ihmiset emme kuitenkaan toimi niin, että jokainen suusta alas laitettu kalori varastoituu suoraan rasvavarannoksi. Silloin tämä herkkusuu olisi lörppähuuliaan myöten nesteessä... Onneksi meidät on rakennettu hyvin tarkoituksenmukaisiksi laitteiksi. Helpoimmillaan systeemi menee näin: Minulla on nälkä. Syön ruokaa. Olen kylläinen. Lopetan syömisen. Tadaa! Ei ihmeitätekeviä pikkukikkoja, ei pussikeittoja, ei mitään ylimääräistä härpäkettä, vaan pelkkää polttoainetta.

Olen ymmärtänyt jotain elämää suurempaa syömisestä viimeisen vuoden aikana. Se on vienyt minulta tähän mennessä 19 kiloa elopainoa. En osaa pitää sitä erityisen merkittävänä saavutuksena, sillä painonpudotus on tullut melkeinpä sivutuotteena. Olen saanut elämääni rytmin, virkeyden, paremman kunnon, liikunnan ilon ja kivoja harrastuksia. 8,5 kilon haaste kuitenkin jatkuu. Puoliväli on selätetty, mutta matka jatkuu. Marraskuun 12. päivä pitäisi olla tavoitteessa...

Huoleton syöminen

Patrick Borg kirjoittaa kahdessa tuoreimmassa blogikirjoituksessaan syömisen huolista. Siitä, kuinka syöminen ei voi olla rennolla ja kestävällä pohjalla, jos syömiseen liittyy huolestumista erilaisista asioista. Se tarkoittaa sitä, että jos elämään tulee ensimmäinenkin vastoinkäyminen, "hyvä" syöminen lakkaa. Oman käsitykseni mukaan tämä kaikki meinaa sitä, että jos elää syödäkseen (terveellisesti), eikä syö elääkseen, syöminen häiriintyy helposti.

Olen itse elellyt suht koht näillä elämäntavoilla vajaan vuoden. Viimeisten kuukausien aikana olen tajunnut, että uudet syömistapani ovat menneet niin selkäytimeen, ettei mikään juhlatilaisuus tai muu saa aikaan mitään mässäilyputkea, vaan omiin tapoihin palaaminen tuntuu aina vain luontevammalta, eikä sitä tarvitse enää ajatella minään ponnisteluna. Syöminen on toisinaan energian tankkausta, toisinaan suuri makunautinto, mutta se on lopulta tipahtanut elämässäni oikealle paikalleen: syön siksi, että jaksan. En syö siksi jäätelöä, että saan siitä nautintoa, vaan siksi, että se maistuu hyvälle. En syö siksi aivan älyttömiä määriä, että vasta pienessä ähkyssä olo on riittävästi syönyt. Tasapaino kuvaa mielestäni tämänhetkisiä elämäntapojani hyvin.

Yksi asia syömisessäni vaatii edelleen tarkkailua. Se on annoskoot. Jos otan kotona tutulle lautaselle salaattia ja lämmintä ruokaa, lautasmalli on hyvä tapa tarkkailla annoskokoa. Sen sijaan eväiden kanssa on vaikeampaa. Ei ole helppoa arvioida, kuinka paljon eväsrasiaan tulee laitettua ruokaa. Näitä ruokia silloin tällöin punnitsen ja tsekkaan. Jos ruokana on salaattia, sitä otan aina PALJON, että jaksan oikeasti työpäivän loppuun. Töissä minulla on aina mukana myös välipala, sillä muutoin nälkä on töistä tullessa kasvanut liian suureksi.

Hyvinvointini on vuoden aikana lisääntynyt ja painoni tippunut. Syömishuoleni, turhautumiseni, huono omatunto, tunnesyöminen, ahmiminen ja kaikki muu ikävä on jäänyt. Tästä olotilasta voi olla todella kiitollinen.

8,5 kilon haastekin etenee. Tällä viikolla miinusta tuli 700 g. Kiloklubin laskurin mukaan matkaa tavoitteeseen on 7 viikkoa. Se tarkoittaisi, että olisin jo lokakuun loppuun mennessä tavoitteessani. Se kuulostaa turhan optimistiselta, mutta uskon vakaasti, että marraskuun puolessa välissä olen tavoitteessani, niin kuin kuuluukin!

Tavoitteena - niin mitä?

Kun aloin miettiä elämäntapamuutoksia reilu vuosi sitten, ajattelin, että minusta tulee hoikempi, kunhan olen pudottanut painoa jonkun 25-30 kg. Aloitin muutokset siitä, että hankkiuduin takaisin rakkaan harrastukseni pariin eli kuntosalille. Syksyn myötä totesin, että ruokavaliotakin voisi vähän viilailla, ja kaivoin vanhat Kiloklubin tunnukset naftaliinista. Uusi työpaikkani oli kohtuullisen pyöräilymatkan päässä, joten päiviini tuli arkiliikuntaa kuin huomaamatta. Nämä kaikki pienet asiat veivät painoa ja turvotusta pois.

Mitä enemmän liikun, sitä paremmin jaksan. Mitä paremmin liikun ja jaksan, sitä erilaisemmalta näytän. Minä kiinteydyn. Minulla on vyötärö, olkapäät, reisilihakset ja hauikset. Löysää on vielä ympärillä - paljon - mutta sen kaiken alla minä alan olla täyttä rautaa. Ei minun tarvinnutkaan tiputtaa huikeita kilomääriä, että näyttäisin enemmän siltä, miltä haluan näyttää.

Tämä kaikki on saanut minut pohtimaan, mitä minä oikeasti elämäntapamuutoksiltani haluan. Nautin kovasti siitä, että pienenen ja laihdun, vaikka se tarkoittaakin aikamoista rahanmenoa vaatekaapin uusiutuessa... Mutta todellisuudessa nautin kaikkein eniten siitä, että tunnen olevani voimakas ja lihaksikas. Eikä se ole pelkästään tunne, sillä tiedän salilla nostavani raskaampia painoja, kuin useimmat naiset.

Useat voimaharjoitteluun hurahtaneet naiset alkavat haaveilla jonkinsortin fitness-kisoista. Esimerkiksi Erica on muutoksessaan aivan uskomaton ja varmasti pääsee tavoitteisiinsa. Minä kuitenkin tiedän, ettei se tule koskaan olemaan oma tavoitteeni. En ikinä, ikinä, ikinä voisi kuvitella noudattavani dieettiä, jossa rasvat vedetään minimiin. Olisin niin pahalla päällä, että edes ampiainen ei sietäisi olla saman katon alla. Enkä toisaalta tule varmaan koskaan niin sinuiksi kroppani kanssa, että haluaisin sitä ihmisille esitellä...

Sen sijaan olen miettinyt, että kunhan joskus saisin itseni kuntoon, niin ulkomuodon kuin akillesjänteenkin osalta, niin olisi aivan ihanaa palata toisen vanhan rakkauden luokse: lentopallon. Olen kypsytellyt ajatusta jo jonkin aikaa ja ehkä lopulta pääsen siihen pisteeseen, että alan katsella itselleni joukkuetta. Sitä odotellessa pitää kuitenkin naulita katse kohti haastetta ja siihen pääsemistä...

Haasteen selätys jatkuu!

Kerroin taannoin 8,5 kg:n painonpudotuksesta, joka on minun on pakko saada aikaiseksi marraskuun puoliväliin asti. Aloitin haasteen selättämisen uskollisesti laskemalla kaloreita, mutta hyvin pian totesin, ettei se vain ole minun tyylini hoitaa tätä asiaa. Palasin siis takaisin rentoon syömiseen. Siitä huolimatta (ja satunnaisista viikonloppuövereistäkin huolimatta) paino on jatkanut hidasta laskuaan. Tällä viikolla tuli mukavat 0,5 kg miinusta! Nyt on siis lähes kolme kiloa lähtenyt tästä alkupainosta. Kokonaispainonpudotusta on takana jo ihanaiset 17,6 kg! Hyvä minä. :)

Olen haastetta varten tarkastellut jo valmiiksi hyvin terveellistä ruokavaliotani tarkalla silmällä ja yrittänyt löytää ne madonreiät, joiden vuoksi paino ei ole tippunut niin hyvin, kuin olisin toivonut. Ensimmäisenä pienensin annoskokoja, jotka olivat vielä aika reilut. Toiseksi vähensin perunan, pastan ja riisin määrää ruoissa ja korvasin niitä useammin kasviksilla. Lisäksi vaihdoin maitotuotteet vähärasvaisiin, mutta silti hyvänmakuisiin tuotteisiin. Se tarkoittaa tällä hetkellä näitä kevyttuotteita:

Näiden lisäksi syön maitotuotteista lisäksi jo aiemmin kehuttua Pirkan kevyttä mansikkarahkaa. En koe tekeväni näiden tuotteiden kohdalla myönnytystä maun suhteen, vaikka täyteläisempi versiokin olisi tarjolla.

Nämä kaikki muutokset yhdessä + säännöllinen työmatkapyöräily ovat pitäneet huolen siitä, että vaa'an lukemat pienenevät viikko viikolta kohti haasteen päämäärää. En jää mistään paitsi, en todellakaan ole nälkäinen ja edelleen jatkuvasta unettomuudesta huolimatta en ole kuolemanväsynytkään. Tämän kaiken ymmärtäminen vaati minulta 15 vuotta elämistä ylipainoisena. Toivottavasti muut ymmärtävät hyvän päälle paljon aikaisemmin! Esimerkilläni haluan näyttää, että todellinen painonhallinta on muutoksia, jotka eivät aiheuta arkeen ylimääräistä huolta, vaan sulautuvat osaksi jokapäiväistä elämää.

Kurja olo!

Ensimmäisenä huomiona ennen valitusryöppyä, että viime viikolla 8,5 kg:n haaste liikahti taas oikeaan suuntaan, kuten yläpalkista näkyy. Tällä viikolla ei taida tarvita liikuttaa melonia eteenpäin...

Olen kaksi päivää syönyt. En kasviksia, en säännöllisesti, JA SE TUNTUU! Olen niin turvoksissa, väsynyt ja plösähtänyt, että oksettaa oma olotila. Aamuinen vaa'alla käynti osoitti, että turvotusta todellakin on: kaksi kiloa lisää keskiviikkoiseen lukemaan. Ilmankos tuntuu, ettei turvonneiden silmäluomien välistä näekään mitään.

Minun turvotusolotilani...

Kaikkein hulluinta tässä oksetus-turvotus-kuolemanväsymys olotilassa on, että tällainen olotila minulla oli ennen aina. En tajua, miten olen jaksanut käydä töissä tai tehdä yhtään mitään, sillä niin onnettomalta tuntuu. Toisaalta, arkiaktiivisuuteni oli todella olematonta, joten en tainnut oikeasti töiden lisäksi juuri mitään tehdäkään. Ei mikään ihme, tällä hetkellä puutarhahommiin lähteminen vaatii todellista itsekuria, kun tekisi vaan mieli maata sängyssä...

Katselin perjantain jaksoa Suurimmasta pudottajasta. Siinä kilpailijoiden tehtävänä oli kantaa oma alkupainonsa radan läpi. Jokaiselle mäelle he saivat pudottaa tietyllä viikolla laihdutetut kilot pois säkistä. Oli hurjaa katsella, kun kilpailijat eivät saaneet säkkejään edes kunnolla liikkeelle! Itse mietin katsellessani, että vaikka tuntuu, ettei paino ole niin hirveästi tippunut lähes vuoden aikana, niin käytännössä kannoin yhden meidän koiran verran enemmän painoa mukanani vuosi sitten! Koiran kantaminen on raskasta puuhaa, eikä sitä tee mielellään kovin kauaa, joten pieni taputus omalle olalle: hyvä minä. :)

Darisista on tullut tosi HOT!

Tänään ohjelmassa on punttitreeni alakropalle. Pitäisi sujua leikiten, sillä elimistön hiilarivarastot ovat todellakin täynnä. Katsotaan, miten akan käy. :)

EDIT: Alan vetää hiilariöverit joka viikko, jos se näin hyvin näkyy reeneissä. Tuskaliikkeisiin sai lisätä kaikkiin painoja. Voi olla huomenna vähän jalat kankeat... :)

Töihin paluu

Eipä ole näköjään ollut paljon voimia palata blogin pariin, kun kesäloma loppui. Ensimmäiset puolitoista viikkoa on mennyt ihmetellessä, mitä kaikkea sitä leipänsä eteen pitääkään tehdä. Huhhuijaa! Päikkärit ovat olleet useana päivänä paikallaan - toisina suunnitellusti, toisina uni on vaan vienyt voiton. Toisaalta on kiva saada taas vähän erilaista sisältöä kesän jälkeen päiviin. Sitten kun on vetäissyt läpi tämän päivän kaltaisen päivän, kun ammatillisesti riudutaan pohjamudissa, niin lokoisa lomailu kuulostaa oikein hyvältä. :)

Töihin paluu on tuonut taas työmatkapyöräilyn ohjelmistoon. Se on mukava, sillä liikuntaa tulee huomaamatta lähes tunti joka päivälle. Salilla olen käynyt kolmesti viikossa, kuten tarkoitus onkin. Lisäksi olen käynyt varovaisilla kävelylenkeillä koirien kanssa. Tänään ajattelin jo vähän pidempää reittiä, sillä akillesjänne tuntuu kohtuu hyvin venyvän askellukseen. Liikunnasta saa kyllä valtavasti voimaa arkeen, eikä sitä pitäisi ikinä jättää väliin siksi, ettei huvita. Siinä tekee itselleen valtavan karhunpalveluksen!

Painonpudotusprojekti junnasi viime viikon paikoillaan. Tyypillisesti mun kroppa reagoi isoon pudotukseen (edellisellä viikolla 1,5 kg) niin, että seuraava viikko mennään nollapudotuksella. Toivottavasti huomenna vaaka taas näyttää pienempiä lukuja.

Kirjoittelen joku päivä tänne tyypillisestä työaikaisesta ruokapäivästäni, mutta nyt taidan suunnata lenkille. :)

Kahdeksan ja puolen kilon haaste

Elämässä on aina välillä annettava periaatteilleen periksi, kun syy on riittävän hyvä. Nyt elämään on ilmaantunut syy, miksi minun on annettava periksi nautinnollisesta painonhallinnasta ja alettava laskea kaloreita. Minun on laihduttava lääketieteellisen operaation vuoksi kahdeksan ja puoli kiloa marraskuun 12. päivään mennessä.

Olen pitänyt tiukasti ruokapäiväkirjaa vajaan viikon verran. Huomenna on punnituspäivä, joten sitten nähdään, missä pudotus menee. Kaloreita olen syönyt 1500-1800. Pidän tiukasti kiinni alarajasta, ettei syömiset jää alle 1500, koska tiedän sen kostautuvan myöhemmin. Ylärajassa olen ollut joustavampi. Olen syönyt vähän nälän mukaan - toisena päivänä enemmän ja toisena on riittänyt vähempi. Palautusjuomat nostavat päivittäistä kalorinsaantia.

Lisään tuohon yläpalkkiin laskurin kohti tavoitetta - toivottavasti pystyn siihen!

Lihottavat laihdutusniksit - ja miten minä olen niihin sortunut

Maikkari nosti etusivulleen tiistaina otsikon "5 laihdutusniksiä, jotka todellisuudessa lihottavat sinua". Lueskelin tekstiä naureskellen, sillä melkein kaikkea on tullut kokeiltua - ja lihottua. Tässä siis neljä laihdutusniksiä, jotka ovat lihottaneet minua:

1. Aamupalan väliinjättäminen
En ole ikinä jättänyt aamupalaa kokonaan pois. Sen sijaan aamupalasta on ollut helppo nipistää kaloreita, koska en ole aamulla hurjan nälkäinen. Niinpä aamiainen on välillä ollut niin naurettavan pieni, ettei sillä ole ollut energiansaannin kannalta mitään merkitystä. Lopputulos: ahmiminen illalla ja lihominen.

2. Liian vähän kilokaloreita
Yksi sana: Painonvartijat. Laihduin kyllä lyhyessä ajassa paljon, lihoin sen jälkeen lyhyessä ajassa paljon. Lihasmassa lähti, läskiä tuli tilalle. En suosittele kitudieettejä kenellekään.

3. Ainoa liikuntamuotosi on kävely
Monta vuotta koirat vastasivat liikuttamisestani. Kävin useimmiten metsälenkeillä, annoin koirien juosta ja itse taivalsin miellyttävää kävelyvauhtia. Ei hikeä, ei rasitusta, lopputuloksena kunnon huononeminen. Eli monta vuotta liikuin säännöllisesti ilman minkäänlaista vaikutusta kuntoon. Lopputuloksena painon jatkuvaa hiipimistä ylöspäin.

4. Kiellät itseltäsi kaikki herkut
Palataan jälleen Painonvartijoihin. Päivän pistemäärään ei mahtunut herkkuja, joten tunnollisena pisteiden käyttäjänä en niitä syönyt. Mutta sitten, kun pistekurjimus oli ohi, söin sitäkin enemmän. Lopputulos se sama vanha.

Niksiä numero 5 en ole kokeillut. Se nimittäin on hiilihydraattien pois jättäminen. Se tuntuu liian työläältä ja vaivalloiselta puuhalta, kun kuitenkin meillä syödään aina täysjyväpastaa ja -riisiä, perunaa harvoin ja leivänkin syönti on melko vähäistä. Liikunnan jälkeen keho tuntuu kaipaavan hiilareita, joten niitä sille mielellään kiitokseksi annan.

Sanoisinpa tällä kokemuksella, että oikein hyviä lihotusniksejä juttuun on löydetty. Onneksi homman pitäisi korjautua, kun päästää näistä turhista rajoituksista irti ja antaa kehon ottaa sen, mitä se kaipaa.

Laihdutuskirjoja osa 1: Keventäjä hallitsee syömistä

Omistan muutaman painonhallinta-aiheisen kirjan ja ajattelin kirjoittaa niistä minisarjan, jossa esittelen kirjat ylimalkaisesti ja lopuksi sanon oman painavan sanasen kirjan hyödyllisyydestä. :) Aloitan sarjan Anette Palssan Keventäjä hallitsee syömistä -kirjasta.

Kirja on ilmestynyt selvästi Maikkarin Keventäjät-palvelun kylkiäisinä. Palvelu mainitaan kirjassakin. Laihduttajasta puhutaan keventäjänä. Unohdetaan tämä jenkkityylinen (ärsyttävä) tuotteistaminen kuitenkin tässä yhteydessä, sillä kirjassa on hyvää asiaakin.

Täytyy sanoa, että kirjassa on silmiä hivelevän kaunis taitto. Raikkaat sinisen ja vaaleanvihreän sävyt sopivat hyvin aihepiiriin. Ainoa häiritsevä asia ulkomuodossa on se, että valokuvat ovat selvästi jostain kansainvälisestä urapalvelusta, eikä niitä ole otettu kirjaa varten. Sen sijaan hauskat kissa ja koira -aiheiset piirrokset on suomalainen taiteilija piirtänyt kirjaan.

Palssa aloittaa kirjan ihan perusteista. Hän käy läpi elämäntapamuutoksen ja laihdutuskuurin eroja. Omasta mielestäni erityisen mielenkiintoinen oli tutkimus sotilaista, jotka oli otettu laihdutustutkimuksen koekaniineiksi. Miehille syötettiin puoli vuotta hyvin niukkakalorista ruokavaliota. Miehet alkoivat pikkuhiljaa ajatella pelkästään ruokaa, tapoja saada ruokaa, muuttua ärtyisiksi ja yksi jopa yritti vahingoittaa itseään, että olisi päässyt pois tutkimuksesta. Puolen vuoden päästä miehet saivat vapauden syödä normaalisti, mutta vapaa pääsy ruokaan aiheutti ahmimiskohtauksia. Osa hoikista miehistä alkoi laihduttaa uudelleen, vaikka he olivat hoikkia jo valmiiksi. Heissä siis selkeästi alkoi ilmetä syömishäiriöisiä piirteitä. Mielestäni hyvin herättelevä esimerkki siitä, mitä kitulaihdutuskuurit voivat aiheuttaa!

Seuraavaksi kirja käy läpi tasaisen ateriarytmin tärkeyden sekä tapa- ja tunnesyömisen. Liikuntaa käsittelevä luku painottaa sitä, kuinka parasta liikuntaa on nautittava liikunta. Tästä lähestymistavasta tykkään tosi paljon, koska tunnen aina sääliä niitä ihmisiä kohtaan, joiden "pitäis käydä lenkillä", mutta kun ei huvita... Palssa painottaa myös itsensä kuuntelemista sekä rentouttavan ja rauhoittavan liikunnan merkitystä. Elämänhallintaa puidaan myös uniluvussa, jossa lukijaa ohjeistetaan tekemään pikarentoutuksia päivän aikana. Kirjan lopussa on tehty esimerkkiruokavalio viikoksi.

Keventäjä hallitsee syömistä -kirjassa on lukujen lopuissa ja välillä keskelläkin tehtäviä lukijalle. Tehtävien jälkeen on jätetty viivoja kirjoittamista varten. Tehtävät tähtäävät itsetuntemukseen kirjan eri osa-alueilla. Jos haluaisi paneutua kirjaan ja itseensä todella, näistä olisi varmasti hyötyä. Itse olen sen verran hätäinen tyyppi, että olen lukaissut kirjan pari kertaa läpi ja tehnyt vain kirjan ainoan rasti ruutuun -tehtävän. Itseäni vähän häiritsee viivat ja kirjoitustila. Siitä tulee koulukirjamainen vaikutelma. Pelkät kysymykset olisivat varmasti riittäneet.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvin perusteos painon- ja elämänhallinnasta. Se etenee johdonmukaisesti ja loogisesti. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä. Jos on elämäntapamuutoksen alussa, voi tästä kirjasta löytää itselleen ajateltavaa ja vinkkejä - varsinkin, jos jaksaa paneutua ajattelutehtäviin. Palssan kirjoitustyyli on hyvin asiantunteva ja helposti lähestyttävä.


Minä en valitettavasti kirjasta hyötynyt tässä vaiheessa prosessiani. Kirja ei suorastaan imaissut mukaansa, vaan lukaisin sen perusteoksena, josta en saanut itselleni juurikaan uusia ajatuksia, miten toimia arkielämässäni. Innostun enemmän kirjoista, joihin on asian lisäksi saatu ujutettua jotain persoonallista ja omaperäistä. Näitäkin kirjoja on luvassa myöhemmin, kunhan saan niitä uusiksi luettua.

Tätä kirjaa saa monista verkkokaupoista. Bookplussassa näyttäisi olevan ehkä halvin, 14.95 e.

Anette Palssalla on blogi Pullapoliisin elämää, joka näyttäisi olevan nyt kesätauolla.

PS. Jos haluat kirjan omaksesi, luovun omastani. Yksi tehtävä on siis tehtynä, muuten hyvin siisti opus. Kirjoita kommentti, miksi kirja haluaisi muuttaa juuri sinun luoksesi. Muista jättää sähköpostiosoite, jotta saan sinuun yhteyden.

Uusi takki

Vanha alla, uusi päällä. Ei ihme, että alkoi tuntua vähän isolta...

Suurin pudottaja

Jenkkien Biggest loser on taas ilahduttanut meitä koko kesän. Tuotantokausi 8 vetelee viimeisiään: tänään ja huomenna tulee vielä jonkin sortin mitä heille kuuluu nyt -jaksot ja keskiviikkona aloitetaan kausi 9. Kuten arvata saattaa olen ollut koukussa. Kreikan-matkan ajan maltoin olla nauhoittamatta jaksoja digiboksille, mutta varmaan kaikki muut jaksot olen sarjasta katsonut.

Wikipedia

On monia syitä, miksi minä katson sarjaa. Mielestäni se on pääpiirteissään positiivinen. Juontaja Ali on kyynel silmässä kilpailijoiden onnistumisista ja jaksaa aina kannustaa. Valmentajilla on reipas suhtautuminen kilpailijoihin: kun olet tänne tullut, niin tee sitten hommia. Mitä pirua sinne valittamaan mennään? En oikein tiedä, kummasta valmentajasta pidän enemmän. Bob on hurjan söpö, mutta Jillianissa on jotain sisäistä voimaa, josta tykkään kovasti. Tykkään katsoa sarjaa myös siksi, että se motivoi minua liikkumaan. Akillesjännejumppa on sujunut monesti sarjan äärellä. :)

http://becksmithhollywood.com/?tag=the-biggest-loser

On tietysti paljon asioita, joista sarjassa en pidä. Ymmärrän kyllä, että tv-sarjassa tuloksia täytyy tulla nopeasti. On ihan käsittämätöntä, miten suosikkini Rudy laihdutti 100 paunaa seitsemässä viikossa! Kukaan tuskin jaksaisi katsoa meikäläisen laihdutusta tosi-tv:nä. "Jihuu! Paino on pysynyt samassa kahden viikon lomaherkutteluista huolimatta!" Mutta silti: eihän siinä ole mitään tolkkua, että läskit sulavat ja nahkat jäävät. Pysyviä elämäntapamuutoksia ei opita. Tuskin kenelläkään on arkielämässä kuutta tuntia päivässä aikaa roikkua kuntosalilla. Eikä kukaan tilaa loppuelämäänsä ravintolassa kanaa ja kuivaa riisiä ilman kastiketta, ilman nahkaa ja ilman suolaa. Tai ainakin toivon niin, koska se kuulostaa aika tylsälle elämälle.

Wikipedian mukaan kilpailijat vetävät treenejä mahdollisimman paksuissa vaatteissa, kun tv-kamerat eivät ole päällä. He pitävät itsensä mahdollisimman kuivina punnituspäivinä - niin kuivina, että joku on virtsannut verta. Ensimmäisen kauden voittaja on lihonut takaisin alkuperäiseen painoonsa. Eihän siinä ole oikeasti mitään tolkkua!

Mutta kun tätä kaikkea illuusiota saa katsella televisiosta, niin ei voi olla motivoitumatta siihen, että minäkin pystyn tuohon. Eivätkä kaikki liho takaisin, vaan saavat elämänsyrjästä kiinni. Esimerkiksi kauden 8 Rebecca on nykyään ilmeisesti kuntovalmentaja tjsp. Ja aika upealta typy näyttikin kauden finaalissa.

http://www.biggestloserclub.com/successstories.asp?sname=NBC

PS. Minä tosiaan en lihonut kahden viikon lomalla yhtään! Vaikka herkuttelin hyvällä ruoalla ja ennen kaikkea join ihan liikaa, niin paino on vain 100 g enemmän kuin Kreikkaa edeltävällä viikolla. Ilmeisesti jotain on tullut opittua järkevistä annoskoista.

Vähemmän ruokaa

Olen syönyt tähän asti aika vapaasti normaalia ruokaa ja herkkujakin. Kuten olen jo useamman kerran todennut, tykkään tosi paljon ruoasta. Olen pitänyt suurin piirtein kiinni säännöllisestä ateriarytmistä, eli arkipäivänä syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Jos lipsun siitä, huomaan illalla syöväni ihan turhan paljon tai turhan energiatiheää ruokaa. Tällä systeemillä olen saanut järkeistettyä ateriakokojani, päässyt herkkujen himoista eroon ja pudottanut lähes 15 kiloa painoa.

http://www.nutriciababy.fi/ruokatietoa/fi_FI/lautasmalli/

Nyt kuitenkin paino on junnannut pidemmän aikaa samassa - tuskastuttavan pitkään. Olen syyttänyt siitä ajoittaisia herkutteluja, siidereitä ym. Näillä kaikilla on varmasti osansa siihen, että paino ei tipu, mutta eivät herkuttelut nyt ihan kaikkea selitä. Tällä viikolla törmäsin artikkeliin (en huomannut ottaa sitä silloin ylös, joten olen lähteeni hukannut...), missä sanottiin, että jokainen laihdutettu 15 kiloa vähentää energiantarvetta 500 kcal.

HÄH!

Kuinka turkasen vähän saan syödä, jos joskus saan kiloni kuriin? NYYYYYYH!

maailmanparasmina.blogspot.fi

Johtopäätöksenä: Syön liikaa tavallista ruokaa. Aamupalalta olen vähentänyt pois toisen leivän ja leivän päältä toisen juustosiivun. Pääaterioilla lautasmalli ei tarkoita kukkurallista lautasta, jossa puolet on kasviksia. Välipalalla ei tarvitse syödä sekä hedelmää että rahkaa että pähkinöitä. Eikä sitä siideriä ole lomallakaan pakko juoda montaa kertaa viikossa.

Onneksi sentään saan syödä ruokia, joista nautin. Jos ainoat ruokailoni tulisivat pikaruoasta ja pitsasta, niin en todellakaan saisi itsekuriani ikinä siihen malliin, että laihtuisin pysyvästi. Nyt sentään voin iloita, että painoni on vuoden ajan ollut laskusuhdanteessa koko ajan. Olen siitä pirun ylpeä, vaikka tuloksia olisi tietysti voinut tulla nopeamminkin.

Nyt kuitenkin nauttimaan siitä elämänilosta, eli lounaaksi kanalasagnea, salaattia ja raejuustoa. :)

PS. Koska lukijatilastojen mukaan joku tänne aina eksyy, niin lisäsin tuohon sivupalkkiin mahdollisuuden liittyä lukijaksi. :)