Syksyä

Syksy on minun lempivuodenaikani. Kai sitä on jotenkin slaavilaisen melankolinen, mutta syksyn lähtemisen tunnelma, pimenevät illat ja ruskistuvat lehdet saavat minut rauhalliselle mielelle. Syyspukujaan vaihtavat linnut, muuttojoutsenet ja kurkiaurat tuottavat toisaalta haikean, mutta toisalta sellaisen tunteen, että näin asioiden kuuluukin mennä.

Kaikella on määrähetkensä,aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla,aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla. (Saarn. 3:1-8)

Kävimme tänään mummokoiran kanssa kahdestaan reilun tunnin hihnalenkillä. Pikkukoira ja isäntä lähtivät katselemaan metsäkanoja, joten meillä oli ihan kahdenkeskistä aikaa. Läheisen järven rantaan oli laskeutunut muuttojoutsenia ruokailemaan. Muutamia sorsiakin oli eksynyt joukkoon ja yksi yksinäinen silkkiuikku. Ihmettelimme hetken pyllöttäviä isoja lintuja, ennen kuin maltoimme jatkaa reippailua.

Luonto on minun elämäni voimavara. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin huomaan kaipuun omaan rauhaani, seuraamaan ympäröivän maailman ihmeitä. Joka syksy rakastun syvemmin kirpeään säähän, maan tuoksuun ja lehtisateeseen tuulessa. Toivottavasti tekin nautitte näistä pienistä ihmeistä yhtä paljon!

Elämisen sietämätön keveys

Paino tippui taas tällä viikolla. Viime viikolla sitä meni nihkeät parisataa grammaa, nyt puoli kiloa. Ja voin kertoa eläneeni niin täyttä elämää (ruoan puolesta), että suupalastakaan en ole itseäni kieltänyt. Suklaamuffareita, suklaata, ruokaa, parempaa ruokaa, leipää, nam-nam-nam! Ja paino tippuu. Ei voi kuin syvällä sisimmässä huokailla, kun työkaveri elää pussikeittokuurilla viikon ja kehuu, kuinka paino tippui monta kiloa. Sorry honey, mutta tulet saamaan ne kaikki takaisin. ;)

Miksi mun paino sitten tippuu? Koska kaikesta herkuttelusta, mässyttelystä ja juopottelusta huolimatta ne kuuluisat SUURET LINJAT ovat kunnossa. Ateriarytmi on säännöllinen: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Syön rehuja (ihana Patrickin termi) puoli kiloa vähintään päivässä. Syön hyvällä omallatunnolla kaiken "terveellisen" ja kaiken sen paskan, jonka tiedän olevan ehdottomasti dieetillä kiellettyä. Onneksi en ole dieetillä! Sekä tietysti liikun. Luulen liikuntani korvaavan sen puoli pellillistä suklaamuffinsseja, jotka olen kupuuni tällä viikolla ahtanut... Mutta en liiku huonon omantunnon vuoksi, vaan pidän liikunnasta!

Suuri laihdutusguruni, ihana, ihanampi Patrick Borg kirjoitti taas niin pirun hyvästä aiheesta, etten malta olla viittaamatta. Lue siis tämä! Olen huomannut Patrickin tavoin, että lehtijutut, joiden mukaan laihtuminen on helppoa, kunhan vain luovut tästä-ja-tästä, ovat yleistyneet. En yhtään ihmettele, että niitä kokeillaan. Samainen työkaverini, joka nyt hurahti pussikeittoihin, on kokeillut ties mitä kaalisoppakuuria. Hän varmaankin kokeilee myös noiden ihmeitä lupaavien lehtijuttujen kikat läpi - ja on vakuuttunut, että ne toimivat!

Onneksi me ihmiset emme kuitenkaan toimi niin, että jokainen suusta alas laitettu kalori varastoituu suoraan rasvavarannoksi. Silloin tämä herkkusuu olisi lörppähuuliaan myöten nesteessä... Onneksi meidät on rakennettu hyvin tarkoituksenmukaisiksi laitteiksi. Helpoimmillaan systeemi menee näin: Minulla on nälkä. Syön ruokaa. Olen kylläinen. Lopetan syömisen. Tadaa! Ei ihmeitätekeviä pikkukikkoja, ei pussikeittoja, ei mitään ylimääräistä härpäkettä, vaan pelkkää polttoainetta.

Olen ymmärtänyt jotain elämää suurempaa syömisestä viimeisen vuoden aikana. Se on vienyt minulta tähän mennessä 19 kiloa elopainoa. En osaa pitää sitä erityisen merkittävänä saavutuksena, sillä painonpudotus on tullut melkeinpä sivutuotteena. Olen saanut elämääni rytmin, virkeyden, paremman kunnon, liikunnan ilon ja kivoja harrastuksia. 8,5 kilon haaste kuitenkin jatkuu. Puoliväli on selätetty, mutta matka jatkuu. Marraskuun 12. päivä pitäisi olla tavoitteessa...

Se kestää hölkätä!

Tämä viikko on sujahtanut ohi huomaamatta. Töissä on ollut ihmissuhdesäätöä, joka on henkisesti tuntunut raskaalle. Lisäksi on joutunut jännittämään tutun puolesta, joka leikattiin tällä viikolla. Muitakin ikäviä uutisia on tullut, joten ei mikään helppo viikko takana. Sentään perjantaina käytiin ystävän kanssa tanssimassa huolet pois Fintelligensin keikalla. Oli aika sikahyvä meininki! :)

Liikunnat ovat olleet peruskauraa. Töissä pyörällä joka arkipäivä (16 km yhteensä), koirien kanssa lenkillä pari kertaa, 3 x salitreenit. Tänään kävin koirien kanssa metsäautotiellä lenkillä suoraan salitreenin jälkeen. Ilma oli niin kaunis syksyinen auringonpaiste kuin olla ja saattaa! Virtaa tuntui vielä olevan, vaikka salilla voimieni tunnossa lisäilin painoja vähän joka laitteelle. Päätin hölkätä pikku pätkän, sitten toisen vähän pidemmän pätkän, kolmannen pätkän... Piru vie, tämä jalkahan kestää hölkkäämistä!

Olin niin onnellinen siitä, että a) jalka kesti hölkätä ja b) jaksoin hölkätä, että lopulta puolet lenkistä meni juosten. Ikuinen riesani eli penikkatauti ei kolkutellut pohkeissa, vaan lihakset tuntuivat rennoilta ja voimakkailta. Pyrin tietoisesti hakemaan hyvää, ryhdikästä juoksuasentoa, jossa painopiste on keskellä kroppaa. Jalat kuljetti joutuin, eikä jaksaminen tuntunut olevan kunnosta kiinni, vaikka vuorottelinkin juoksu- ja kävelyosuuksia.

En ole koskaan tykännyt juoksemisesta. Olen jaksanut joskus juosta enemmän, pidemmän aikaa elämästäni vähän vähemmän. Penikkatauti on tosiaan ollut ystäväni teini-iästä asti. Nyt toivon, että toipumiseni innoittamana jaksaisin syksyn käydä edes välillä hölkkäämässä, sillä se tuntui niin mukavalta! Uskon, että hölkkä tekee tosi hyvää nilkan lihaksille, kun niitä ei vielä saa rasittaa esim. pallopeleissä.

Ajatukset ovat juosseet jo pitkin ensi kesää. Olisiko minusta silloin juoksemaan vaikka 10 km? Jaksaisinko osallistua johonkin juoksutapahtumaan? Nämä ovat kuitenkin kaukaisia haaveita ja pitäisi varmaan vähän paneutua juoksemisen teoriaan, ettei riko itseään... Mutta onneksi haaveet ovat ilmaisia - ja hurjan tärkeitä elämässä!

Flunssainen liikkumattomuus

Taas on viikko kärvistelty syysflunssaa vastaan. Tiistaina olin jo melko huonossa kunnossa, mutta raahauduin kuitenkin töihin. Olen syönyt Duactia ja Finrexiniä. Sen lisäksi nenäsuihke on ollut ahkerassa käytössä. Ihme kyllä, loppuviikkoa kohden olo alkoi parantua, enkä joutunutkaan pedin omaksi.

Ihan paras nenäsumute!

Sairastan flunssia melko herkästi, enkä aina malta pitää riittäviä lepotaukoja rehkimisestä. Sitten päädyn flunssakierteeseen, joka tarkoittaa minun kohdallani lähes aina poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduskierrettä. Tänä syksynä olen yrittänyt malttaa mieleni, ja se on toiminut! Olen parantunut, ennen kuin flunssa on kunnolla päälle ehtinytkään.

Tällä viikolla en siis ole nostanut rautaa. Alkuviikosta istuin kaikki illat töiden jälkeen luennoilla, joten en toki olisi ehtinytkään. Ainoa liikunta, josta en ole luopunut, on ollut työmatkapyöräilyt. Itse asiassa aamuinen pyöräily on tuntunut hyvältä, sillä se on saanut liman liikkeelle ja äänen käyntiin. Olen työssä, jossa ääni on tärkein työväline, joten sen menettäminen tarkoittaa aina noin viikon sairauslomaa. Työmatkaa minulla on kahdeksan kilometriä, joten kyllähän niistä kertyy ihan ok-määrä arkiliikuntaa, vaikkei illalla mitään muuta tekisikään, kuin makaisi sohvalla.

Tänään aamulla oli hieman kipeä kurkku, mutta lähdin toisen koiran kanssa heti aamutuimaan lenkille. Kiersimme noin kolmen vartin lenkin ripeää vauhtia - ja kas kummaa - taas olo parani, kun lima lähti irtoamaan. Tästä ilahtuneena sain itseni salille. Tein jalat ja keskivartalon ihan normaaleilla painoilla (= tiukkaa tekee viimeiset toistot), enkä tuntenut oloani mitenkään tukkoiseksi. Toivottavasti tämä oli oikea päätös, ainakin henkisesti se tuntui tosi hyvältä!

Tänään otin myös askeleen eteenpäin akilleksen kuntoutuksessa. Tein päkiöille nousut yhdellä jalalla! Eihän se vammajalka kovin terävästi noussut tai edes hirveän korkealle, mutta nousi kuitenkin, ja se on jo erävoitto. Kokeilin viime viikonloppuna hölkätä varovasti pieniä matkoja jalalla. Se kesti hölkän niin hyvin, että vetäisin pari nopeampaakin vetoa. Niissäkään ei tuntunut kipua. Olen tosi tyytyväinen! Jospa tämä paraneminen tästä vielä taas nopeutuisi, kun on viime aikoina tuntunut, ettei mitään edistystä ole tapahtunut.

Huoleton syöminen

Patrick Borg kirjoittaa kahdessa tuoreimmassa blogikirjoituksessaan syömisen huolista. Siitä, kuinka syöminen ei voi olla rennolla ja kestävällä pohjalla, jos syömiseen liittyy huolestumista erilaisista asioista. Se tarkoittaa sitä, että jos elämään tulee ensimmäinenkin vastoinkäyminen, "hyvä" syöminen lakkaa. Oman käsitykseni mukaan tämä kaikki meinaa sitä, että jos elää syödäkseen (terveellisesti), eikä syö elääkseen, syöminen häiriintyy helposti.

Olen itse elellyt suht koht näillä elämäntavoilla vajaan vuoden. Viimeisten kuukausien aikana olen tajunnut, että uudet syömistapani ovat menneet niin selkäytimeen, ettei mikään juhlatilaisuus tai muu saa aikaan mitään mässäilyputkea, vaan omiin tapoihin palaaminen tuntuu aina vain luontevammalta, eikä sitä tarvitse enää ajatella minään ponnisteluna. Syöminen on toisinaan energian tankkausta, toisinaan suuri makunautinto, mutta se on lopulta tipahtanut elämässäni oikealle paikalleen: syön siksi, että jaksan. En syö siksi jäätelöä, että saan siitä nautintoa, vaan siksi, että se maistuu hyvälle. En syö siksi aivan älyttömiä määriä, että vasta pienessä ähkyssä olo on riittävästi syönyt. Tasapaino kuvaa mielestäni tämänhetkisiä elämäntapojani hyvin.

Yksi asia syömisessäni vaatii edelleen tarkkailua. Se on annoskoot. Jos otan kotona tutulle lautaselle salaattia ja lämmintä ruokaa, lautasmalli on hyvä tapa tarkkailla annoskokoa. Sen sijaan eväiden kanssa on vaikeampaa. Ei ole helppoa arvioida, kuinka paljon eväsrasiaan tulee laitettua ruokaa. Näitä ruokia silloin tällöin punnitsen ja tsekkaan. Jos ruokana on salaattia, sitä otan aina PALJON, että jaksan oikeasti työpäivän loppuun. Töissä minulla on aina mukana myös välipala, sillä muutoin nälkä on töistä tullessa kasvanut liian suureksi.

Hyvinvointini on vuoden aikana lisääntynyt ja painoni tippunut. Syömishuoleni, turhautumiseni, huono omatunto, tunnesyöminen, ahmiminen ja kaikki muu ikävä on jäänyt. Tästä olotilasta voi olla todella kiitollinen.

8,5 kilon haastekin etenee. Tällä viikolla miinusta tuli 700 g. Kiloklubin laskurin mukaan matkaa tavoitteeseen on 7 viikkoa. Se tarkoittaisi, että olisin jo lokakuun loppuun mennessä tavoitteessani. Se kuulostaa turhan optimistiselta, mutta uskon vakaasti, että marraskuun puolessa välissä olen tavoitteessani, niin kuin kuuluukin!

Tavoitteena - niin mitä?

Kun aloin miettiä elämäntapamuutoksia reilu vuosi sitten, ajattelin, että minusta tulee hoikempi, kunhan olen pudottanut painoa jonkun 25-30 kg. Aloitin muutokset siitä, että hankkiuduin takaisin rakkaan harrastukseni pariin eli kuntosalille. Syksyn myötä totesin, että ruokavaliotakin voisi vähän viilailla, ja kaivoin vanhat Kiloklubin tunnukset naftaliinista. Uusi työpaikkani oli kohtuullisen pyöräilymatkan päässä, joten päiviini tuli arkiliikuntaa kuin huomaamatta. Nämä kaikki pienet asiat veivät painoa ja turvotusta pois.

Mitä enemmän liikun, sitä paremmin jaksan. Mitä paremmin liikun ja jaksan, sitä erilaisemmalta näytän. Minä kiinteydyn. Minulla on vyötärö, olkapäät, reisilihakset ja hauikset. Löysää on vielä ympärillä - paljon - mutta sen kaiken alla minä alan olla täyttä rautaa. Ei minun tarvinnutkaan tiputtaa huikeita kilomääriä, että näyttäisin enemmän siltä, miltä haluan näyttää.

Tämä kaikki on saanut minut pohtimaan, mitä minä oikeasti elämäntapamuutoksiltani haluan. Nautin kovasti siitä, että pienenen ja laihdun, vaikka se tarkoittaakin aikamoista rahanmenoa vaatekaapin uusiutuessa... Mutta todellisuudessa nautin kaikkein eniten siitä, että tunnen olevani voimakas ja lihaksikas. Eikä se ole pelkästään tunne, sillä tiedän salilla nostavani raskaampia painoja, kuin useimmat naiset.

Useat voimaharjoitteluun hurahtaneet naiset alkavat haaveilla jonkinsortin fitness-kisoista. Esimerkiksi Erica on muutoksessaan aivan uskomaton ja varmasti pääsee tavoitteisiinsa. Minä kuitenkin tiedän, ettei se tule koskaan olemaan oma tavoitteeni. En ikinä, ikinä, ikinä voisi kuvitella noudattavani dieettiä, jossa rasvat vedetään minimiin. Olisin niin pahalla päällä, että edes ampiainen ei sietäisi olla saman katon alla. Enkä toisaalta tule varmaan koskaan niin sinuiksi kroppani kanssa, että haluaisin sitä ihmisille esitellä...

Sen sijaan olen miettinyt, että kunhan joskus saisin itseni kuntoon, niin ulkomuodon kuin akillesjänteenkin osalta, niin olisi aivan ihanaa palata toisen vanhan rakkauden luokse: lentopallon. Olen kypsytellyt ajatusta jo jonkin aikaa ja ehkä lopulta pääsen siihen pisteeseen, että alan katsella itselleni joukkuetta. Sitä odotellessa pitää kuitenkin naulita katse kohti haastetta ja siihen pääsemistä...

Haasteen selätys jatkuu!

Kerroin taannoin 8,5 kg:n painonpudotuksesta, joka on minun on pakko saada aikaiseksi marraskuun puoliväliin asti. Aloitin haasteen selättämisen uskollisesti laskemalla kaloreita, mutta hyvin pian totesin, ettei se vain ole minun tyylini hoitaa tätä asiaa. Palasin siis takaisin rentoon syömiseen. Siitä huolimatta (ja satunnaisista viikonloppuövereistäkin huolimatta) paino on jatkanut hidasta laskuaan. Tällä viikolla tuli mukavat 0,5 kg miinusta! Nyt on siis lähes kolme kiloa lähtenyt tästä alkupainosta. Kokonaispainonpudotusta on takana jo ihanaiset 17,6 kg! Hyvä minä. :)

Olen haastetta varten tarkastellut jo valmiiksi hyvin terveellistä ruokavaliotani tarkalla silmällä ja yrittänyt löytää ne madonreiät, joiden vuoksi paino ei ole tippunut niin hyvin, kuin olisin toivonut. Ensimmäisenä pienensin annoskokoja, jotka olivat vielä aika reilut. Toiseksi vähensin perunan, pastan ja riisin määrää ruoissa ja korvasin niitä useammin kasviksilla. Lisäksi vaihdoin maitotuotteet vähärasvaisiin, mutta silti hyvänmakuisiin tuotteisiin. Se tarkoittaa tällä hetkellä näitä kevyttuotteita:

Näiden lisäksi syön maitotuotteista lisäksi jo aiemmin kehuttua Pirkan kevyttä mansikkarahkaa. En koe tekeväni näiden tuotteiden kohdalla myönnytystä maun suhteen, vaikka täyteläisempi versiokin olisi tarjolla.

Nämä kaikki muutokset yhdessä + säännöllinen työmatkapyöräily ovat pitäneet huolen siitä, että vaa'an lukemat pienenevät viikko viikolta kohti haasteen päämäärää. En jää mistään paitsi, en todellakaan ole nälkäinen ja edelleen jatkuvasta unettomuudesta huolimatta en ole kuolemanväsynytkään. Tämän kaiken ymmärtäminen vaati minulta 15 vuotta elämistä ylipainoisena. Toivottavasti muut ymmärtävät hyvän päälle paljon aikaisemmin! Esimerkilläni haluan näyttää, että todellinen painonhallinta on muutoksia, jotka eivät aiheuta arkeen ylimääräistä huolta, vaan sulautuvat osaksi jokapäiväistä elämää.

Uni hoi, älä jätä!

Olen ollut viime viikot todella vähäuninen. Työasiat eivät malta odottaa aamua, vaan kiertävät kehää päässä juuri silloin, kun pitäisi rentoutua. Kellon vilkuilu ja tulevien yöunien keston laskeminen viiden minuutin välein ei auta asiaa. Olen aina ollut hyvä nukkumaan aamusta, mutta sekin lahja näyttää iän myötä kärsivän: viikonloppuina ei tahdo saada velkoja nukuttua pois, kun uni loppuu aamulla niin aikaisin. Olisipa ihanaa herätä välillä niin, että kello on ehtinyt kaksinumeroisiin lukuihin!

Terveelliset elämäntavat vaikuttavat selkeästi omaan yleiseen viretilaani, sillä univaje ei tunnu enää niin katastrofaaliselta, kuin aiemmin. Onnettomista öistä huolimatta jaksan käydä töissä ihan hyvin, touhuta töiden jälkeen kotihommia ja harrastaa. Eli selkeästi säännöllisellä, kasvisvoittoisella ruokailulla ja paljolla liikunnalla on merkitystä! Olen huomannut tämän eron entiseen selkeästi nyt töiden alettua. Ihanaa, että jaksan paremmin! Siitäkin huolimatta kaipaan pitkiä, yhtäjaksoisia yöunia kuin kuuta nousevaa. Mikään ruoka tai liikuntamuoto ei voi kuitenkaan korvata oikeaa lepoa.

Nyt on ollut hyvät säät pyöräillä, mutta ensi viikolla voi näyttää tälle...

Laitan tämän postauksen loppuun pitkästä aikaa taas viikon liikunnat:
maanantai: työmatkat pyörällä (yht. 16 km), kuntosalilla yläkroppa
tiistai: työmatkat pyörällä, kotona flunssan takia lepoa
keskiviikko: työmatkat pyörällä, kotona flunssan takia lepoa
torstai: työmatkat pyörällä, kuntosalilla alakroppa
perjantai: työmatkat pyörällä, tunti marjametsässä
lauanatai: kuntosalilla alakroppa, lenkki koirien kanssa, pyöräilyä noin tunti
sunnuntai: lenkki koirien kanssa, venyttelyä