Toukokuun saldoa

Liikunnallinen toukokuu oli ja meni. Ihanat helteet hellivät loppukuusta, joten täytyy todeta, että salilla ei tosiaankaan tullut käytyä niin paljon, kuin olin alun perin suunnitellut. Ei kuukausi nyt ihan hukkaankaan mennyt, sillä jostain syystä nimenomaan vatsamakkarat tuntuivat helteessä sulavan.

Kuukauden mitat (suluissa lähtö):
vyötärö (97.5 cm) 91 cm
lantio (115 cm) 114,5 cm
reisi oik. (70.5 cm) 70 cm
reisi vas. (71 cm) 68,5 cm
pohje oik. (43.5 cm) 44 cm
pohje vas. (41 cm) 41 cm
käsi oik. (32.5 cm) käsiä en saanut yksin mitattua...
käsi vas. (30.5 cm)
paino (89.8 kg) 86 kg

Ihan niin kuin fiilikseni sanoivat: rasva on lähtenyt uimarengasmakkarasta. Ei hassumpaa. Paino on myös tipahtanut mukavasti, vaikken ole mitenkään erityisesti ruokiani vahtinut. Helteellä ei vaan tee mieli ruokaa. Jostain syystä makean mielihalu on oikeastaan lakannut kokonaan viimeisen viikon aikana. Syynä voi kyllä olla eräs lääke, jonka viime viikolla aloitin. Toukokuuhun ei voi kuin olla tyytyväinen: taas on lähes neljä kiloa vähemmän taakkaa kannettavana!

Pyydän illemmalla miestä ottamaan uudet kuvat.

Ensimmäinen toukokuun viikko

Viime postauksessa kerroin, että nyt on alkanut liikunnallinen toukokuu. Aloitin sen itse asiassa tämän viikon alussa eli 29.4. Ensimmäiselle viikolle toi ekstrahaasteita liikunnalliseen elämäntapaan vappu sekä ihana illallinen entisten työkavereiden kanssa perjantaina. Siitä huolimatta olen päässyt tavoitteisiini - siis tämän illan jälkeen, koska aina pitää jotain jättää viime tippaan!

Tällä viikolla olen pyöräillyt tietysti kaikki työmatkat. Koska keskiviikko oli vapaapäivä, niin pyöräilykilometrejä kertyi 66. Juoksemassa olen käynyt kahdesti, joten kilsoja siitä yhteensä 13. Lisäksi olen käynyt kerran kuntosalilla, tehnyt kerran voimapainotteisen kotijumpan ja aion tänään kuntosalille. Erittäin jees-viikko siis.

Juoksemisharrastuksesta täytyy todeta, että alan pikkuhiljaa päästä sinuiksi hakkaavan lönköttelyn kanssa. Aluksi se tuntui todella epämukavalta, mutta näköjään kaikkeen tottuu. Eilen juoksin tähän mennessä pisimmän lenkin eli 8 km. Kunnon puolesta ei ollut mitään ongelmaa, hyvin jaksoi. Hieman alkoi reisissä loppumatkasta tuntua. Ei sinänsä mikään ihme, kun kuljettaa mukanaan kuitenkin melkoista massaa... Ajatuksena on ollut, että kävisin kerran viikossa juoksemassa peruslenkin (joka on tähän mennessä ollut 5 km) ja kerran pidemmän lenkin. Nämä molemmat sitten pitenevät juoksukunnon ja -tekniikan parantuessa.

Tänään kävimme koko perheen voimin tunnin vaeltelemassa hiekkakuoppajärvien laidoilla toiveikkaana lintuja bongaillen. Saalis jäi kuitenkin vaisuksi, mutta olipahan mukavaa ulkoilua niin koirille kuin meillekin.

Keltainen, liikunnallinen toukokuu

Kun hiihtokausi päättyi, minun liikuntamääräni laskivat. Olen käynyt kyllä juoksemassa pari kertaa viikossa, salille olen "ehtinyt" kerran viikossa ja päivittäin tulee 16 km työmatkapyöräilyä.Näiden lisäksi käyn koirien kanssa 45-55 min kävelylenkeillä noin kolmesti viikossa. Eli liikun terveyden kannalta varmasti ihan riittävästi. Sen sijaan en liiku ulkonäköni tai omien tavoitteideni kannalta todellakaan riittävästi!

Asetinkin itselleni haasteen huhtikuun lopuksi: aikavälillä 29.4.-31.5. tämä rouva potkii itsensä ylös sohvalta ja alkaa treenata. Arkiliikunnasta ei tingitä, mutta kuntosalin avain aktivoidaan kolmesti viikossa ja juoksukerrat pidetään min. 2 x vko. Tämän kaiken hyvän lisäksi olen karkinostolakossa sekä pikaruokalakossa. Minulla ei ole myöskään lupaa ostaa sokeroituja jogurtteja tms.

Tämä on elämäni ensimmäinen kesäkuntoon-projekti. Ei tietenkään ole realistista ajatella, että ruhostani lähtee kuukaudessa niin paljon painoa, että näytän hyvälle bikineissä, mutta kaikki on eteenpäin! Paino on tullut pari kiloa ylöspäin viime viikkoina, joten sekin on tärkeä asia saada taas laskusuuntaan.

Lähtömitat kuukaudelle:
vyötärö 97.5 cm
lantio 115 cm
reisi oik. 70.5 cm
reisi vas. 71 cm
pohje oik. 43.5 cm
pohje vas. 41 cm
käsi oik. 32.5 cm
käsi vas. 30.5 cm
paino 89.8 kg

Olen pahoillani näiden julkaisusta, mutta tässä karmeat lähtötasokuvat:

Kuvitelkaa tuohon semmonen +25 kg läskiä, niin se oli alkuperäinen lähtötaso. Onneksi siitä ei ole tällaisia kuvia..

Juoksuaika jatkuu

Lihaksistoni alkoi lopulta alkuviikosta antaa anteeksi sen, että sitä niin epäreilusti kuormitin. Kävin tiistina juoksemassa 4 km lenkin, mutta ihan loppumatkasta joku pikkulihas reidessä repäisi kipeästi, joten kävelin viimeiset pari sataa metriä kotiin. Sitten jätinkin liikunnan työmatkapyöräilyjen varaan.

Tänään kaksi miespuolista työkaveria houkutteli minut lenkille. Puhuin toiselle heistä aiemmin viikolla, kuinka juoksuasentoni on varmaan jotenkin virheellinen. Yläselkä tuntuu jotenkin jännittyneelle, kun juoksen. Pyysin, että jos toinen heistä voisi joskus tsekata, näyttääkö se jotenkin olevan väärässä asennossa. Tänään he sitten totesivat, että selkä on ihan oikeassa asennossa, joten yläselkätreeneihin, marsmars!

Itse lenkki oli 4,4 km mittainen. Juoksin puolet lenkistä miesten kanssa hieman ylisykkeellä itselleni (keskisykkeeksi tuli 143), joten puolimatkassa ilmoitin, että antakaa mennä, tulen perästä. Pelkäsin, että jos jatkan koko matkan samaa vauhtia, en pääse perille. :D Loppumatkasta sain vastaani kaksi miestä, jotka tulivat hakemaan minut pois lenkiltä. Kaveria ei jätetä, vaikka kaveri olisi paskassa kunnossa. Sinänsä olin lenkkiin tyytyväinen: vähän reippaampi vauhti kuin normaalisti ja jaksoin vaikeuksitta loppuun asti.

Ainoa, mikä tässä kevään korvalla mietityttää, on pöly. Henkitorvi on hiekkapaperia katupölyn vuoksi, mutta tiedän, että siitepölyaika vasta onkin kamalaa allergikolle. Toivottavasti oireet pysyisivät lievinä tänä vuonna!

Aijaijaijai!

Vitosen hölkkä oli vaivatonta. Syke pysyi matalalla, kun vauhti oli hidasta. Mutta voi luuuuooooojaaaa, mikä tuska on reisissä - edelleen, vaikka kävin toissapäivänä juoksemassa!

Pikaisella fiilistelyllä Vastus lateralis ja Vastus medialis eivät ole kuuluneet vahvimpiin lihaksiini. Jo juostessa ne tuntuivat ikään kuin irtoavan luusta (hieno mielikuva, eikö totta...), joten arvasin, että vähän voi kipristellä seuraavana päivänä.

Seuraavalle päivälle olin sopinut jo etukäteen hiihtotreffit kaverin kanssa. Reidet olivat väsyneet, mutta eivät ylitsepääsemättömän kipeät, joten lähdin hiihtämään. Kävimme parinkymmenen kilsan lenkin. Alamäissä laskuasento tuntui vähän hankalalta, mutta muutoin reidet olivat ok.

Tänä aamuna en sitten meinannut päästä sängystä ylös. Mietin, että pääsenköhän töihin pyörällä... Töissä tuli käytyä, ja toki se rentouttikin jalkoja. Illalla raahauduin koirien kanssa 45 minuutin leppoisalle lenkille kävellen. Jospa tämä tuska tästä... huoh.

Mutta en taida vielä huomenna lähteä lenkille. :)

Hölkkää!

Tänään kävin ostamassa elämäni ensimmäiset juoksukengät. Valikoin söpön näköisen nuoren miesmyyjän liikkeestä ja ilmoitin, että tarvitsen juoksukengät. Kerroin, että aion juosta niin asvaltilla kuin metsässäkin. Hän sanoi minun tarvitsevan hyvän kantavaimennuksen kenkiin. Olin samaa mieltä. Seuraavaksi hän kysyi, miten askellan. Kerroin askeltavani ulkosyrjällä, joten pronaatiotukea en kenkiin tarvitsisi. Sitten söpö mies toi minulle parin Mizunoita.

Rakkaani <3

 Rakkautta ensisilmäyksellä ja varsinkin ensi tuntumalla! Kenkien virallinen nimi on Wave rider 16 paketin mukaan. Kokeilin muita vastaavia kenkiä toiseen jalkaan, mutta aina valikoitui Mizuno jatkoon. Lopulta totesin, että ei teillä ole parempia kenkiä ja otan nämä.

Kävin heti tuoreeltaan testaamassa popot. Hölkkäsin vitosen, aikaa meni 40 minuuttia ja keskisyke oli 131. Helpolta tuntui kunnon puolesta, mutta reidet sanoivat, että tällaista liikuntaa ne eivät ole saaneet. Voi huomenna vähän hapottaa... Kengät olivat jaloissani kuin ilmaa. Ei hankausta, ei mitään uusien kenkien merkkejä jaloissa. Aika ihanaa.

Kaunis Krista!

Kirjoittelin viime kesänä muutaman kirjoituksen tunnisteen Fanitus alle. Val di Fiemmen hiihdon MM-kisoja katsellessa tuli mieleeni, että eräs suomalainen ansaitsisi ehdottomasti oman postauksensa.

Mielestäni hiihtäjien kropat ovat ylipäänsä kauniita ja naisellisia. Krista Lähteenmäki on ihastuttavan kaunis kasvoiltaan, mutta myös kauniin lihaksikas kropaltaan.

Noita reisilihaksia ja pakaroita tavoitellessa taitaa olla vielä monta hiihtokilometriä tallusteltavana...

Sen sijaan kaikki naishiihtäjät eivät ole ihan niin kauniita kropaltaan, kuin Krista, Ainomaija tai vaikkapa Riitta-Liisa:

Therese Johaug on vain minusta turhan pieni ja laiha. (Nimim. kateellinen linnunluisille naisille...)

Björgenin haba verisuonineen ei vaan ole nätti, vaikka lihaksista tykkäänkin.

Mutta sen sijaan tätä katselee ihan ilokseen:

Petter <3

Hiljaiselon loppu: Minä todella opin hiihtämään

Blogi on viettänyt hiljaiseloa. Olen päivitellyt painolaskuria, joka on tuossa yläreunassa, mutta muuten on ollut sellainen olo, ettei blogin pitäminen tunnu nyt niin tärkeältä, että uhraisin kalliita minuuttejani tähän.

Mikä minut on sitten pitänyt niin kiireisenä? Hiihto! Aloitin syksyllä hiihtokoulun, niin kuin täällä blogissani kerroin. Ostin luistelusukset ja aloitin pohjalta. En ole ikinä osannut luistella, en ole ikinä kokeillut luistelusuksia ja edellisestä hiihtokerrasta hiihtoladulla oli varmaan 15 vuotta aikaa. Ensimmäinen hiihtokoulukerta suksilla oli ihan hirveää: Harjoittelimme mäennousua ja -laskua. Ylösmeno tuntui ihan heprealta, alastulo pelotti. Sen jälkeen lähdimme hiihtämään viiden kilsan lenkin, joka tuntui ikuisuudelta. Kaaduin matkalla kolmesti. Ajattelin, ettei tästä tule ikinä yhtään mitään!

Raahauduin kuitenkin tunnollisesti hiihtokouluun viikko toisensa jälkeen. Väki väheni kerta kerralta, mutta pidot paranivat. Kävin hiihtämässä pari kertaa joka viikko hiihtokoulun lisäksi. Aluksi hiihdin 8 kilsaa, viime aikoina kevyt lenkki on ollut 15 km, pidempi 25 km. Eli huikea kehitys reilussa parissa kuukaudessa! Opin hiihtämään kuokkaa, vassua ja mogrenia. Opin sen ylämäkeen hiihtämisen, vaikka se on ollut minun suurin haasteeni koko ajan. Jyrkissä alamäissä pelottaa edelleen, mutta lähden kuitenkin laskuun.

Aamulenkillä.

Eilen saavutin tavoitteen, johon en olisi ikimaailmassa uskonut pystyväni: hiihdin massahiihtotapahtumassa 38 km! Minä, hiihdon inhoaja, kestävyysurheilua tylsistyttävänä pitävä, ylipainoinen nainen, joka ei joulukuussa pysynyt suksilla pystyssä, hiihdin koko matkan. Viimeinen kymppi oli minulle kisan nnopein. Oli aika nautintoa ohittaa väsähtäneitä kanssakilpailijoita loppumatkasta, kun omat sukset vielä suostuivat luistamaan eteenpäin!

Harjoittelu pitkän matkan hiihtoa varten on vaatinut paljon aikaa ja sisua lähteä hiihtämään silloinkin, kun olotila on lähinnä EVVK. Mutta tämä fiilis palkitsee. Olen ylittänyt itseni sellaisella tavalla, jota en uskonut mahdolliseksi. Tästä on hyvä jatkaa mukavaa hiihtelyä keväthangilla, ilman tavoitteita tai veren makua suussa. Keväällä ostan juoksukengät. Ensimmäinen kympin startti on jo katsottuna. ;)