Viikon liikunnat

Uusi rakkauteni, HeiaHeia, ja tämän viikon liikuntasaldoni:

Tämän päivän juoksu-kävely-lenkki teki aika kipeää vammajalassa. Kantapää oli vähän arka eilisen sauvakävelyn jäljiltä, joten aika tuskaista oli alku, ennen kuin alkoi antaa periksi juosta. Sittenhän sitä ei olisi malttanutkaan enää kävellä, vaikka tiesi, että pöljäähän tämä on... Onneksi äiti soitti, niin jouduin kävelemään puhelun ajan. ;) Mutta onpa kiva huomata, että on sen verran hyvässä kunnossa, ettei juokseminen ole siitä kiinni!

Pohje nimeltä Broileri ja kurja pikkusisko

Palaan tässä postauksessa aiheeseen, josta blogi sai alun perin alkunsa. Akillesjänteeni sanoi naps lähes tasan viisi kuukautta sitten. Maailma murtui, jäin yksin kotiin kyynärsauvojeni kanssa, muiden elämä jatkui ja minä itkin kurjaa tuuriani. Sitkeällä työllä olen parhaani mukaan yrittänyt saada jalkaani elävien kirjoihin. Kesän pyöräilin, vesijuoksin ja kävin salilla. Nyt käyn salilla, lenkkeilen ja pyöräilen. Toisina päivinä en pääse töissä portaita alas ontumatta, toisina päivinä en muista koko jännettä. Suunta on koko ajan ylöspäin, mutta matka on vielä pitkä.

Alla olevissa kuvissa on pohkeeni kuvattuna kuukausi onnettomuuden jälkeen eli silloin, kun pääsin laskettelumonolastastani eroon. Uudemmat kuvat on otettu tänään.

11.6.2012

 

 

 

 

 

 

 

7.10.2012

Kuten näkyy, valtava turvotus on helpottanut. Vammautunut jalka siis kuvissa vasemmalla. Kivasti on läskiä lähtenyt ja lihasta tullut, mutta oikean broilerijalan rinnalla vasen näyttää aika rimpulalta... 

10.11.2012

7.10.2012

Luonnollisestikin näissä kuvissa vammajalka siis oikealla. Onneksi tuo omenaturvotus on enää muisto, vaikka kengännauhoja ei vieläkään saa vasemmassa jalassa yhtä tiukalle...

11.6.2012

7.10.2012

Näissä sivukuvissa näkyy ehkä vähiten muutosta. Ehkä tuo terveen jalan muoto on muuttunut eniten, mikä on tietysti ihan pirun hyvä juttu. 

En ole koskaan ollut kovin sinut koipieni kanssa (johtuneeko vanhemmistani, joista toinen on nimennyt ne potkiksi ja toisen suurin huolenaihe lentopallourallani oli, että pelihousut peittivät rumat polveni...), mutta kyllä salitreeni saa ihmeitä aikaiseksi. Olen jopa käyttänyt mekkoja, jotka eivät peitä polvia kokonaan! Ensi kesänä voisin vetäistä vaikka oikeat shortsit jalkaan, jos kehitys on näin hyvää. :)

Se kestää hölkätä!

Tämä viikko on sujahtanut ohi huomaamatta. Töissä on ollut ihmissuhdesäätöä, joka on henkisesti tuntunut raskaalle. Lisäksi on joutunut jännittämään tutun puolesta, joka leikattiin tällä viikolla. Muitakin ikäviä uutisia on tullut, joten ei mikään helppo viikko takana. Sentään perjantaina käytiin ystävän kanssa tanssimassa huolet pois Fintelligensin keikalla. Oli aika sikahyvä meininki! :)

Liikunnat ovat olleet peruskauraa. Töissä pyörällä joka arkipäivä (16 km yhteensä), koirien kanssa lenkillä pari kertaa, 3 x salitreenit. Tänään kävin koirien kanssa metsäautotiellä lenkillä suoraan salitreenin jälkeen. Ilma oli niin kaunis syksyinen auringonpaiste kuin olla ja saattaa! Virtaa tuntui vielä olevan, vaikka salilla voimieni tunnossa lisäilin painoja vähän joka laitteelle. Päätin hölkätä pikku pätkän, sitten toisen vähän pidemmän pätkän, kolmannen pätkän... Piru vie, tämä jalkahan kestää hölkkäämistä!

Olin niin onnellinen siitä, että a) jalka kesti hölkätä ja b) jaksoin hölkätä, että lopulta puolet lenkistä meni juosten. Ikuinen riesani eli penikkatauti ei kolkutellut pohkeissa, vaan lihakset tuntuivat rennoilta ja voimakkailta. Pyrin tietoisesti hakemaan hyvää, ryhdikästä juoksuasentoa, jossa painopiste on keskellä kroppaa. Jalat kuljetti joutuin, eikä jaksaminen tuntunut olevan kunnosta kiinni, vaikka vuorottelinkin juoksu- ja kävelyosuuksia.

En ole koskaan tykännyt juoksemisesta. Olen jaksanut joskus juosta enemmän, pidemmän aikaa elämästäni vähän vähemmän. Penikkatauti on tosiaan ollut ystäväni teini-iästä asti. Nyt toivon, että toipumiseni innoittamana jaksaisin syksyn käydä edes välillä hölkkäämässä, sillä se tuntui niin mukavalta! Uskon, että hölkkä tekee tosi hyvää nilkan lihaksille, kun niitä ei vielä saa rasittaa esim. pallopeleissä.

Ajatukset ovat juosseet jo pitkin ensi kesää. Olisiko minusta silloin juoksemaan vaikka 10 km? Jaksaisinko osallistua johonkin juoksutapahtumaan? Nämä ovat kuitenkin kaukaisia haaveita ja pitäisi varmaan vähän paneutua juoksemisen teoriaan, ettei riko itseään... Mutta onneksi haaveet ovat ilmaisia - ja hurjan tärkeitä elämässä!

Flunssainen liikkumattomuus

Taas on viikko kärvistelty syysflunssaa vastaan. Tiistaina olin jo melko huonossa kunnossa, mutta raahauduin kuitenkin töihin. Olen syönyt Duactia ja Finrexiniä. Sen lisäksi nenäsuihke on ollut ahkerassa käytössä. Ihme kyllä, loppuviikkoa kohden olo alkoi parantua, enkä joutunutkaan pedin omaksi.

Ihan paras nenäsumute!

Sairastan flunssia melko herkästi, enkä aina malta pitää riittäviä lepotaukoja rehkimisestä. Sitten päädyn flunssakierteeseen, joka tarkoittaa minun kohdallani lähes aina poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduskierrettä. Tänä syksynä olen yrittänyt malttaa mieleni, ja se on toiminut! Olen parantunut, ennen kuin flunssa on kunnolla päälle ehtinytkään.

Tällä viikolla en siis ole nostanut rautaa. Alkuviikosta istuin kaikki illat töiden jälkeen luennoilla, joten en toki olisi ehtinytkään. Ainoa liikunta, josta en ole luopunut, on ollut työmatkapyöräilyt. Itse asiassa aamuinen pyöräily on tuntunut hyvältä, sillä se on saanut liman liikkeelle ja äänen käyntiin. Olen työssä, jossa ääni on tärkein työväline, joten sen menettäminen tarkoittaa aina noin viikon sairauslomaa. Työmatkaa minulla on kahdeksan kilometriä, joten kyllähän niistä kertyy ihan ok-määrä arkiliikuntaa, vaikkei illalla mitään muuta tekisikään, kuin makaisi sohvalla.

Tänään aamulla oli hieman kipeä kurkku, mutta lähdin toisen koiran kanssa heti aamutuimaan lenkille. Kiersimme noin kolmen vartin lenkin ripeää vauhtia - ja kas kummaa - taas olo parani, kun lima lähti irtoamaan. Tästä ilahtuneena sain itseni salille. Tein jalat ja keskivartalon ihan normaaleilla painoilla (= tiukkaa tekee viimeiset toistot), enkä tuntenut oloani mitenkään tukkoiseksi. Toivottavasti tämä oli oikea päätös, ainakin henkisesti se tuntui tosi hyvältä!

Tänään otin myös askeleen eteenpäin akilleksen kuntoutuksessa. Tein päkiöille nousut yhdellä jalalla! Eihän se vammajalka kovin terävästi noussut tai edes hirveän korkealle, mutta nousi kuitenkin, ja se on jo erävoitto. Kokeilin viime viikonloppuna hölkätä varovasti pieniä matkoja jalalla. Se kesti hölkän niin hyvin, että vetäisin pari nopeampaakin vetoa. Niissäkään ei tuntunut kipua. Olen tosi tyytyväinen! Jospa tämä paraneminen tästä vielä taas nopeutuisi, kun on viime aikoina tuntunut, ettei mitään edistystä ole tapahtunut.

Hyvä viilis!

Viikko on soudettu mielialan puolesta pohjamudissa: pitkiä työpäiviä, orastavaa flunssaa ja väsymystä. Tiistain ja keskiviikon otin tosi rennosti, eli menin suoraan makoilemaan sohvan pohjalle, kun tulin töistä kotiin. Se ilmeisesti auttoi, ja pahin flunssaolo meni ohi. Piristystä toi keskiviikon vaakalukemat, sillä viime viikonlopusta huolimatta pudotusta tuli parisataa grammaa. Ei paljon, mutta enemmän kuin ei mitään! Tiukkaa aikataulun kanssa silti tulee, sillä aikaa on kymmenen viikkoa ja kuusi kiloa pitäisi tiputtaa! Huhhuijakkaa!

Tänään on jo parempi olo, henkisestikin. Sain jäädä yksin viikonlopuksi kotiin, kun mies lähti kaverin polttareihin. Eilen kävimme koirien kanssa marjassa, ja tämä aamu alkoikin tuoreista puolukoista keitetyllä lappapuurolla. Nam! Olen niin onnellinen siitä, että jalka alkaa kestää luonnossa liikkumisen. En ole tajunnutkaan, kuinka olen kaivannut metsään, ennen kuin olen sinne nyt pitkän tauon jälkeen päässyt. Normaalisti kuitenkin lenkkeilen luonnossa viikottain.

Tänään ohjelmassa olisi shoppailua, sillä en voi vastustaa kiusausta hankkia Oi mutsi mutsin moneen kertaan hehkuttamia farkkuja. Jospa ne taikoisivat minunkin ahteristani senttejä pois! Koiruleiden kanssa pitää vähän käydä haistelemassa ulkoilmaa, käydä salilla treenaamassa yläkroppa ja illaksi pääseekin viihteelle ihanien ystävien kanssa.

Tähän kaikkeen huumaavaan vapauden ja onnen tunteeseen sopii niin loistavasti seuraava biisi, etten malta olla laittamatta sitä tähän postaukseen:

Töihin paluu

Eipä ole näköjään ollut paljon voimia palata blogin pariin, kun kesäloma loppui. Ensimmäiset puolitoista viikkoa on mennyt ihmetellessä, mitä kaikkea sitä leipänsä eteen pitääkään tehdä. Huhhuijaa! Päikkärit ovat olleet useana päivänä paikallaan - toisina suunnitellusti, toisina uni on vaan vienyt voiton. Toisaalta on kiva saada taas vähän erilaista sisältöä kesän jälkeen päiviin. Sitten kun on vetäissyt läpi tämän päivän kaltaisen päivän, kun ammatillisesti riudutaan pohjamudissa, niin lokoisa lomailu kuulostaa oikein hyvältä. :)

Töihin paluu on tuonut taas työmatkapyöräilyn ohjelmistoon. Se on mukava, sillä liikuntaa tulee huomaamatta lähes tunti joka päivälle. Salilla olen käynyt kolmesti viikossa, kuten tarkoitus onkin. Lisäksi olen käynyt varovaisilla kävelylenkeillä koirien kanssa. Tänään ajattelin jo vähän pidempää reittiä, sillä akillesjänne tuntuu kohtuu hyvin venyvän askellukseen. Liikunnasta saa kyllä valtavasti voimaa arkeen, eikä sitä pitäisi ikinä jättää väliin siksi, ettei huvita. Siinä tekee itselleen valtavan karhunpalveluksen!

Painonpudotusprojekti junnasi viime viikon paikoillaan. Tyypillisesti mun kroppa reagoi isoon pudotukseen (edellisellä viikolla 1,5 kg) niin, että seuraava viikko mennään nollapudotuksella. Toivottavasti huomenna vaaka taas näyttää pienempiä lukuja.

Kirjoittelen joku päivä tänne tyypillisestä työaikaisesta ruokapäivästäni, mutta nyt taidan suunnata lenkille. :)

Sairaus päällä edelleen

Poskiontelotulehdukseni ei parantunut (taaskaan) antibiooteilla. Kävin viime torstaina lääkärissä ja sain vasta tiistailla punkteerausajan. On ollut tosi inhottava olla, kun koko ajan väsyttää ja särkee päätä. Tuntuu, että öisinkään ei saa oikein virkistävää unta.

Olen yrittänyt olla armollinen itselleni liikkuessa, enkä ole touhunnut mitään sata lasissa. Olen kuitenkin käynyt salilla ym. ihan normaalisti. Silti se ikävä paineen tunne tuntuu poskionteloissa, etenkin kuntopyöräillessä. Toivottavasti tämä kierre katkeaa huuhteluun...

Akillesjänteestä ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Se jaksaa pääsääntöisesti ihan ok. Lyhyiden matkojen kävely sujuu, ja aion alkaa pidentämään lenkkiä. Erilaisia kipuja tulee eri puolille pohjetta aina välillä rasituksesta, mutta ei mitään kovin pahalta tuntuvaa. Kova turvotus vaivaa myös välillä. Kipuun ja turvotuksiin auttaa parhaiten kylmä ja lepo. Saa nähdä, mitä jalka tykkää, kun maanantaina pitää mennä taas töihin.

Tällä viikolla on tullut liikuttua ihan kivasti:
maananatai: pyörällä salille, alakroppatreeni
tiistai: vesijuoksu 40 min
keskiviikko: yläkroppatreeni
torstai: hyötymatkapyöräilyä noin tunti
perjantai: alakroppatreeni
lauantai: ei hikiliikuntaa
sunnuntai: hyötymatkapyöräilyä pari tuntia

Liikuntojen vastapainoksi on tullut syötyä vähän turhan hyvin. Saapa nähdä, pääseekö keskiviikkona edes viime viikkoiseen painoon. Mulla kyllä tyypillisesti paino toimii niin, että jos yhtenä viikkona putoaa paljon, niin seuraavalla tulee vähän takaspäin, eli en ole huolissani. :)

Jänne temppuilee ja ruoka maistuu

Ei mene nyt kovin hyvin: akillesjänne on temppuillut muutaman päivän. Turvotusta on kertynyt nilkkaan, ja kipuja on ollut. Plääh! En ole taas hirveästi liikuskellut, kun rasitus ei tunnu hyvälle. Tänään kuitenkin menen salille, niin saan sen kolme kertaa tälle viikolle salitreeniä. Jospa se palkitsisi itsensä kauniina, pullistuvina lihaksina.

Ruokaakin on mennyt. Ei taida olla ensi viikolla miinuslukemia painossa. Ruokarytmi on vähän heitellyt säännöllisistä aterioista epäsäännöllisiin, runsasenergisiin eväisiin. Eli nyt on pelkkää petrausta tarjolla!

Vielä valituksen pohjalle poskiontelokitinää: antibioottikuurikaan ei ole purrut niin hyvin, kuin olisi toivonut. Paineen tunne on edelleen kallossa.

Lupaan, että ensi kerralla en valita näin paljon. Lupaan parantaa tapani ja palata motivoivan, kauniisti kuvitetun blogitekstin kanssa. :)

Kipeä kantapää

Olen toipunut tähän asti melkoisen tasaisesti toukokuun alussa sattuneesta akillesjänteen repeämästä. Olen huomannut joka viikko muutosta parempaan. Yhtenä päivänä tajusin, että uskallan varata kävellessä jalalle, toisena huomasin, että voimaa on tullut niin paljon, että uskallan polkaista jalalla pyörän vauhtiin. Vaikka paraneminen on hidasta, se on kuitenkin edennyt.

Aina välillä kävelemisen jälkeen kantapää on ollut kipeänä. Se oireili lomamatkallamme, kun tietysti tuli käveltyä jonkin verran. Viime viikonloppuna se alkoi oireilla kipeämmin kuin ennen. Tuntui, että normaali kotona sisällä liikkuminen kävi kipeää. Monta päivää kävelyä, remontointia ja vähän tanssiakin maksoivat takaisin melkoisena tuskana.

Googlettelin akillesjänteen ja kantapään kivun yhteyttä. Ilmeisesti vaiva on yleinen esim. juostessa, kun akillesjänteeseen kohdistuu paljon kuormitusta. Todennäköisesti minulla on akillesjänteen ja kantaluun välisen limapussin tulehdus, itse diagnosoituna. Jo alusta asti oireiden ilmetessä olen huomannut niiden pahenevan rasituksesta ja vastaavasti helpottuvan levosta, joten olen yrittänyt tämän viikon alun olla kävelemättä kovin paljon. Sen sijaan olen vesijuossut, pyöräillyt ja käynyt salilla.

Toivon tosi paljon, että paraneminen lähtisi jälleen etenemään ja tästä ikävästä vaivasta pääsisi eroon. Se voi tarkoittaa parin viikon kävelyn välttelyä tai vielä lääkärikäyntiä, mutta tärkeintä olisi saada jalka kuntoon ennen töiden alkua. Töissä en voi välttyä jalkojen päällä olemiselta, joten sitten pitäisi jo olla kunnossa.

Treeniä lomalla

Olen päässyt kuntoutuksessani siihen vaiheeseen, että saan vaihtaa kaksi päivittäistä kuntoutustreeniäni yhteen päivässä. Aiemmat harjoitukset olivat akillesjännettä pääasiassa venyttäviä ja liikkuvuutta lisääviä, nyt vuorossa on myös voimaa lisääviä varpailleen nousuja ja laskuja ja keveitä askelluksia askelkyykyn tapaan eri puolille. Näitä harjoituksia tehdään päivittäin kolme viikkoa ja sen jälkeen pari-kolme kertaa viikossa aina puoleen vuoteen asti. Sanomattakin lienee selvää, ettei tästä lintsata! Mikään ei olisi niin hirveää, kuin uusi napsahdus nilkassa.

Mutta muutenkin pitää treenata, ettei ihan plösähdä. Kreikasta tultua lauantai meni ihan nukkumishommissa. Jossain välissä käytiin leikkaamassa pensasaitaa sen näköiseksi, että kehdattiin sunnuntaina lähteä uudelleen reissuun. Sunnuntaina lähdettiin liikkeelle uimahallin kautta. Kävin vesijuoksemassa syvässä vedessä 35 minuuttia. Täytyy sanoa, että mitä parempi vesijuoksutekniikka itselle kehittyy, sitä enemmän pidän lajista. Se tuntuu veden ansiosta helpolle, mutta samalla koko keho saa harjoitusta. Etenkin surkeassa kunnossa olevat olkavarteni "tykkäävät" vesijuoksusta.

Ajelimme eilen mökille. Täällä ei ole mahdollisuutta pyöräillä, eikä kuntosalillekaan viitsi ajella 30 kilometrin päähän (kai tässä kunnassa jossain on sali...). Siispä kaupasta tarttui mukaan 7,5 kg:n kahvakuula. Tein sillä tälle päivälle treenin, jota kehittelin sitä mukaan, kun harjoituksessa etenin. (Näinhän ne tosissaan treenaavat aina tekevät...:) Tein neljän liikkeen treenikierron kolmesti pitämättä liikkeiden välillä taukoja, ja hiki valui:

10 x pystysoutu
10 x pystypunnerrus yhdellä kädellä (molemmille käsille 10 toistoa)
10 x heilautus kahdella kädellä
10 x heilautus yhdellä kädellä (molemmille käsille 10 toistoa)

Voin suositella kahvakuulailua mökkilajiksi kaikille, jotka kaipaavat voimaharjoittelua mökkiympäristöön. Itselleni voimaharjoittelu on täällä ainoita lajeja, joihin pystyn. Soutaminen onnistunee myös, mutta ainakin tänään on ollut niin tuulista, ettei vesille ole lähdetty.

Sovittiin miehen kanssa, että vedetään viikko aika kasvisvoittoisilla eväillä, kun viime viikolla tuli nautiskeltua niin antaumuksella. Tosin tänään syötiin joku uusi Tupla-patukka puokkiin, kun teki mieli maistella sitä. Noh, pahaa oli. :D Kirjoittelen huomenna ruoasta lisää - kuvien kanssa.

Terveisiä Dodekanesian saaristosta!

Mikä ihana ja rentouttava loma takana! Paljon tunteja auringossa, altaalla ja muutamia retkiä kauemmaskin. Valitettavasti akillesjänne ei ole siinä kunnossa, että lomaan kuuluvat pitkät, päämäärättömät kävelylenkit olisivat onnistuneet, mutta hyvänä päivänä pystyin kävelemään muutamien kilometrien matkoja pätkissä. Huonoina päivinä turvonnut ja kipeä nilkka "pakotti" auringonottoon hotellin uima-altaalla. Jumppa unohtui alkupäivänä, mutta sen jälkeen jumppasin tunnollisesti kahdesti päivässä.

Lomasaaremme mereltä

Jylhät maisemat kylän pääkadulta.

Liikuntaa siis tuli lähinnä (matelu)kävelyn muodossa ja altaassa polskiessa. Eli eipä oikeastaan yhtään mitään. Meressä kävin lähes joka päivä uimassa, mutta se oli tosi haastavaa ja tarvitsin mieheni apua, että pääsin takaisin maalle. Kantapään alla upottava hiekka ei tuntunut kovin mukavalta akillesjänteessä. Se harmitti kovasti, koska tykkään tosi, tosi paljon meressä (ja varsinkin lämpimässä meressä!) uimisesta. Nyyh! Mutta jospa ensi lomalla olisi jo parempi jalkatilanne..

Lounaaksi lähes aina kreikkalaista salaattia. Tässä myös tsatsikia.

Kreikkalainen ruoka on hyvää. Tykkäsin siitä jo etukäteen. Onneksi se ei ole pahimmasta päästä, jos mietitään terveyden kannalta, sillä pidän nimenomaan salaateista ja tsatsikista. Päivien ruokailut menivätkin aika lailla samalla kaavalla:
Aamulla: Pari leipäpalaa levitteellä ja juustolla sekä jogurttia ja hunajaa. Kupillinen kahvia. Parina päivänä jogurtin sijaan munakokkelia proteiiniksi.
Lounas: Kreikkalainen salaatti lähes joka päivä. Namnam! Muuten muita salaatteja, yhtenä päivänä kasvispita-gyros.
Välipaloja: Suklaata (hih!), pähkinöitä, banskuja tms.
Päivällisellä: Alkupalat ja pääruoka koko kaavan mukaan. Yleensä oliiveja, tsatsikia tms. alkuruoaksi ja pääruoaksi kana-, kala- tai kasvisruokaa. Juomaksi talon valkoviiniä. Usein ravintola tarjosi pieniä makeita jälkiruoaksi.

Dolmadeksia eli viininlehtikääryleitä

Rapusalaatti

Näiden lisäksi kului olutta yksi tai kaksi päivässä, joten voitte kuvitella, ettei huvittaisi paljon vaa'alle astua. Mutta päätin kyllä ennen lomaa, että vaikka ei ole pakko syödä kuin viimeistä päivää, niin lomallahan tässä ollaan. Joten vahingonkorjaukseen! Kreikkalaiset annokset olivat muuten ihan järjettömän kokoisia. Salaattia saattoi tulla yhdelle ihmiselle sellainen kulhollinen, jonka valmistaisin neljälle lounassalaatiksi! Päivällisellä kanan tai kalan kanssa saattoi olla lautasellla kolmet lisäkkeet: perunat, riisi ja leipää. En syönyt ehkä kertaakaan annostani loppuun koko loman aikana.

Paikallista Mythos-olutta.

Kaiken kaikkiaan oli kaunis, lämmin loma. Vaikka saaren vaellusreitit jäivät kokeilematta tällä koivella, niin rauhallinen pikku saari, jossa lähiravintolan kokki vilkutti vielä linja-autoonkin hyvästit, oli ihanan idyllinen. Seuraavaksi suunta onkin mökille, missä lämpötila jää aika paljon Kreikan kolmestakympistä. :) Otan läppärin mukaan, niin voin sieltäkin päivitellä kuulumisia.

Liikunnan iloa ja pakkoa

Toivun (omalla mittakaavallani) pahasta loukkaantumisesta. Kuten kerrottua, akillesjänteeni repesi toukokuun alussa. Sain tämän viikon maanantaina kävelylastan pois jalasta, ja samalla jalaltani lähti pois luotettava tuki, jonka turvin saatoin koheltaa huoletta niin tanssilattialla kuin metsän siimeksessäkin. Nyt on pitänyt olla paljon varovaisempi, kun jalkani kulkee omillaan matkassa.

Teen jalalleni määrättyjä kuntoutusliikkeitä kahdesti päivässä. En tykkää niistä ja koen ne jostain syystä turhauttaviksi, vaikka ne eivät vie paljoa aikaa tai energiaa. Mutta teen ne, koska en todellakaan uskalla jättää niitä välistä. Suositus oli tehdä liikkeitä 2-3 kertaa päivässä, joten vaiennan omatuntoni tekemällä sen minimimäärän. Kuntoutusliikkeet ovat nilkan liikerataa lisääviä ja akillesjännettä ympäröiviä lihaksia venyttäviä. Näitä liikkeitä tahkoan kahdesti päivässä kolmen viikon ajan. Kuulemma voin lisätä toistoja jaksamisen mukaan. Fyysisessä jaksamisessa ei ole ongelmia, psyyke pistää vastaan.

Sen sijaan "oikeasta" liikunnasta tykkään. Tässä viime viikon liikuntapäiväkirjani:

maanantai: Jalka pois lastasta, liikuntana vain kuntouttavat liikkeet.
tiistai: Allaskävely jalat pohjassa 40 min
keskiviikko: Pyörällä salille (yht. 40 min), ylä- ja keskivartalotreeni salilla
torstai: Hyötymatkapyöräilyä noin 20 km
perjantai: salilla ylä- ja keskivartalotreeni, vesijuoksua syvässä altaassa 35 min 
lauantai: sukujuhlilla, ei liikuntaa
sunnuntai: sienestystä mäkisessä maastossa

Olen hyvin tyytyväinen viikkoon. Jalka selkeästi vahvistui joka päivä, ja vihdoin perjantaina tunsin, että lihaspito nilkan ympärillä on parantunut ihan huimasti. Selkeä ero maanantaihin, kun hädin tuskin uskalsin askeltaa jalalla!

Sunnuntain sienestys hieman hirvitti, sillä minulla ei ole lupaa liikkua epätasaisessa maastossa. Korvasienet kuitenkin huusivat kutsuvasti, joten suuntasin vanhempieni matkaan, kun kerran autonkin sai ihan sienipaikan viereen. Kävelin toooodella varovasti vaaroja ylös-alas, joten mitään hikiliikuntaa sienestys ei ollut, mutta nautin kovasti, kun pääsin pitkästä aikaa luontoon liikkumaan. Normaalisti se on minulle jokaviikkoista nautintoa, joten on ollut todella ikävä olla ilman sitä.

Nyt taidan paneutua taas niihin vihonviimeisiin kuntoutusliikkeisiin! Sadepäivä on sujunut matkustaessa ja sisätiloissa, joten tälle päivälle ei ole vielä liikuntaa tullut. Lisäksi on armoton päänsärky, joten voi olla, että hautaudun vain peittojen alle odottelemaan sen lähtöä. Lepo on ihan yhtä tärkeää kuin liikuntakin!

Pohkeet

Kun jalka on pitkään stabiilissa tilassa, lihakset alkavat muuttaa muotoaan. Oman kokemukseni perusteella ne eivät häviä nopeasti, mutta ikään kuin valahtavat taakse. Olen lukenut netistä keskustelupalstoilta, kuinka akillesjännevamman seurauksena pohkeisiin on tullut jopa 7 sentin paksuusero. Itse mittasin pohkeet ensimmäisen kerran, kun sain kipsin pois. Eroa pohkeiden paksuimmassa kohdassa oli silloin 2 cm. Eilen mittasin uudelleen, eikä lisäeroa ollut tullut kuin puoli senttiä. Kiitän tästäkin jälleen pyöräilyä. Se on todella kannattanut.

Laitan tähän eilen eli 11.6. otetut pohjekuvat. Vasen jalka on vammautunut. Nilkassa näkyy melko roima turvotus, sillä kuvat on otettu illalla. Toivottavasti muutaman viikon päästä päästään katselemaan erinäköisiä kuvia!

Varsinkin tuossa takaa otetussa kuvassa näkyy, miten vasen pohje on muodoton pullamössöjalka. Parhaiten ero tulee kuitenkin näkyviin istuessa, kun jalat eivät ole jännityksessä. Vasemmasta jalasta kaunis muoto puuttuu kokonaan. Ällöttävää!

Tänään suuntaan uimahallille kokeilemaan allaskävelyä. Mietin pitkään sen ja kuntosalin välillä, mutta lopulta ajattelin kokeilla ensin vettä. Sen jälkeen suuntaan jalkahoitoon, jonka eilen varasin lastasta eroon pääsemisen kunniaksi. Molemmat jalkapohjat ovat kärsineet tästä poikkeustilasta. Oikeaan on tullut kovettumia, kun se on ollut niin kovalla rasituksella, ja vasen on ihan kuivanut jatkuvasta hautomisesta. Voisi siis sanoa, että jalkani ovat hemmottelunsa ansainneet.

Ainakin laihempi ja lihaksikkaampi

Tervetuloa uutukaiseen blogiini! Nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi kertoo tarinaa naisesta, joka yrittää kovasti elää terveellisemmin, liikkua enemmän ja vielä nauttia siitä kaikesta. Runot ja lyriikat ovat lähellä sydäntä, joten blogin otsikoksi pääsi itseoikeutetusti Eppujen Urheiluhullun säe. Kukapa meistä ei noita asioita haluaisi? Nuoremmaksi tässä ei varmaan tule, mutta laihemmaksi ja lihaksikkaammaksi olisi pyrky.

Pidän liikunnasta. Suosikkejani ovat erilaiset pallopelit, kuntosali ja pyöräily. Myös uintia olen joskus harrastanut, ihan kuntoilumielessä. Siksi liikunnan lisääminen elämään on ollut hurjan tyydyttävää: miksi ihmeessä olen hylännyt tämän ihanan asian niin moneksi vuodeksi? Kuluneen vuoden aikana olen kaivanut esiin vanhoja ilon aiheita siitä, millaista on jaksaa piiskata itsensä äärirajoille - eikä ääriraja tarkoita viidenteen kerrokseen kävelemistä. Miten mukavaa on pelata sulkapalloa, lentopalloa, sählyä tai mitä tahansa joukkuepeliä!

Kaiken liikuntaharrastuksen lisäksi olen järkeistänyt syömisiäni. Ylipainoa on kertynyt useiden vuosien varrella sen verran roimasti, että varaa painonpudotukseen todellakin on useamman kymmenen kilon verran. Lautasmallin avulla, rehujen syönnillä ja rennolla meiningillä on reilun puolen vuoden aikana kiloja tippunut reilut kymmenen. Viimeisten kuukausien aikana tiputus on ollut hi-das-ta, mutta jospa tämä blogi motivoisi taas vähän tiukempaan tyyliin. Ruokaguruni on ihanainen Patrik Borg, jonka kirjoja pidän lähes raamattuina. Maalaisjärkeä yhdistettynä tiukkaan asiaan ja tämä tyttö tykkää!

Toukokuun alussa maailma romahti, kun kesken lentopallon akillesjänteestä kuului naps. Jalka ei enää ottanut alle, joten sairaalakeikka oli välttämätön. Siellä lääkäri totesi akillesjänteen osittaisen repeämän, jalka kipsattiin ja kyyneleet tulvivat silmiin. Taisin tajuta alusta asti paremmin kuin kukaan läheiseni, että tiedossa olisi kuukausien paranemisprosessi, eikä takuita entisenlaisesta akillesjänteestä siltikään olisi. Puolentoista viikon kipsauksen jälkeen jalkaani laitettiin Vacoped-kävelylasta 15 asteen kulmalla ja parin viikon päästä 0-30 asteen kulmalla. Tänään Vacoped otettiin pois ja alta paljastui laiha pohje.

Olen pyöräillyt koko neljän viikon ajan, kun olemme Vacopedin kanssa viettäneet yhteiseloa. Pisimmät lenkit ovat olleet parikymmentä kilometriä, loppuvaiheessa jo noin 130 keskisykkeellä. En uskaltanut kertoa sitä fysioterapeutille, vaikka jalkani ei olekaan kiukutellut rasituksesta. Lisäksi olen käynyt salilla tekemässä yläkropan treeniä. Fyssarin mukaan jalassani oli yllättävän paljon etenkin koukistusvoimaa, minkä itse epäilen johtuvan juuri pyöräilystä.

Nyt olisi siis aika ruveta elämään ilman tukea, oman heikon jalan ehdoilla. Ohjelmassa tulee olemaan salia, pyöräilyä ja todennäköisesti myös allaskävelyä. Olen saanut venytys- ja vahvistusohjeet kuudeksi viikoksi sairaalasta. Niistä ensimmäisen kolmen viikon ohjelmaa tehdään 2-3 kertaa päivässä, jälkimmäistä riittää 3-4 kertaa viikossa. Näissä tunnelmissa aloittelen tätä blogiani, hieman harmissani, mutta toisaalta katse vahvasti tulevaisuudessa. Tie on vain ylöspäin.