Toivun (omalla mittakaavallani) pahasta loukkaantumisesta. Kuten kerrottua, akillesjänteeni repesi toukokuun alussa. Sain tämän viikon maanantaina kävelylastan pois jalasta, ja samalla jalaltani lähti pois luotettava tuki, jonka turvin saatoin koheltaa huoletta niin tanssilattialla kuin metsän siimeksessäkin. Nyt on pitänyt olla paljon varovaisempi, kun jalkani kulkee omillaan matkassa.
Teen jalalleni määrättyjä kuntoutusliikkeitä kahdesti päivässä. En tykkää niistä ja koen ne jostain syystä turhauttaviksi, vaikka ne eivät vie paljoa aikaa tai energiaa. Mutta teen ne, koska en todellakaan uskalla jättää niitä välistä. Suositus oli tehdä liikkeitä 2-3 kertaa päivässä, joten vaiennan omatuntoni tekemällä sen minimimäärän. Kuntoutusliikkeet ovat nilkan liikerataa lisääviä ja akillesjännettä ympäröiviä lihaksia venyttäviä. Näitä liikkeitä tahkoan kahdesti päivässä kolmen viikon ajan. Kuulemma voin lisätä toistoja jaksamisen mukaan. Fyysisessä jaksamisessa ei ole ongelmia, psyyke pistää vastaan.
Sen sijaan "oikeasta" liikunnasta tykkään. Tässä viime viikon liikuntapäiväkirjani:
maanantai: Jalka pois lastasta, liikuntana vain kuntouttavat liikkeet.
tiistai: Allaskävely jalat pohjassa 40 min
keskiviikko: Pyörällä salille (yht. 40 min), ylä- ja keskivartalotreeni salilla
torstai: Hyötymatkapyöräilyä noin 20 km
perjantai: salilla ylä- ja keskivartalotreeni, vesijuoksua syvässä altaassa 35 min
lauantai: sukujuhlilla, ei liikuntaa
sunnuntai: sienestystä mäkisessä maastossa
Olen hyvin tyytyväinen viikkoon. Jalka selkeästi vahvistui joka päivä, ja vihdoin perjantaina tunsin, että lihaspito nilkan ympärillä on parantunut ihan huimasti. Selkeä ero maanantaihin, kun hädin tuskin uskalsin askeltaa jalalla!
Sunnuntain sienestys hieman hirvitti, sillä minulla ei ole lupaa liikkua epätasaisessa maastossa. Korvasienet kuitenkin huusivat kutsuvasti, joten suuntasin vanhempieni matkaan, kun kerran autonkin sai ihan sienipaikan viereen. Kävelin toooodella varovasti vaaroja ylös-alas, joten mitään hikiliikuntaa sienestys ei ollut, mutta nautin kovasti, kun pääsin pitkästä aikaa luontoon liikkumaan. Normaalisti se on minulle jokaviikkoista nautintoa, joten on ollut todella ikävä olla ilman sitä.
Nyt taidan paneutua taas niihin vihonviimeisiin kuntoutusliikkeisiin! Sadepäivä on sujunut matkustaessa ja sisätiloissa, joten tälle päivälle ei ole vielä liikuntaa tullut. Lisäksi on armoton päänsärky, joten voi olla, että hautaudun vain peittojen alle odottelemaan sen lähtöä. Lepo on ihan yhtä tärkeää kuin liikuntakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että jätät kommentin. Julkaisen sen, kun olen tarkistanut, ettet ole kirjoittanut mitään yleisesti loukkaavaa tai yksityisyyttäni uhkaavaa.