8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Päivän ruokalista

Mitä kaadoin tänään suustani alas? Kaikkea hyvää tietenkin. :) Alla kuitenkin tarkemmin kuvattuna, millainen lomapäiväni oikein oli. Ruoat ovat aika peruskamaa, joskus tulee herkuteltua enemmänkin, joskus ei ollenkaan. Yritän pitää tasaisesta ruokarytmistä kiinni joka päivä, koska jos lipsun siitä, ahdan itseni aivan liian täyteen seuraavalla aterialla. En katso kellosta, että syön joka päivä tasan samaan aikaan, vaan pyrin pikemminkin pitämään tasaiset ruokailujen välit. Onneksi olen onnistunut löytämään jälleen pitkäksi ajaksi kadonneen nälän tunteen, joka kyllä muistuttaa, milloin ruokaa pitäisi saada.


Aamupalaksi jogurtti ja mandariini yhdeksän maissa. Syön normaalisti lisäksi yhden leivän, mutta koska olin menossa alun perin ystäväni kanssa aamupuurolle kaupunkiin, jätin sen väliin. Tykkään kovasti noista Valion lohkeavista jogurteista, vaikka niissä onkin aika paljon rasvaa. Maustamattomia jogurtteja on pienissä purkeissa tosi vähän, mutta välillä vaihtelen Pirkan maustamattoman kolesterolia alentavan jogurtin kanssa.


Lounas klo 11 kaupungissa. Aamupala venähti, joten päädyin ottamaan lohikeittoa lounaaksi kauppahallissa. Lisäksi söin kaksi pientä rieskapalaa ja jälkkäriksi kahvia ja eskimopuikko. Lohikeitto oli todella täyteläistä ja maukasta. Kamera ei ollut mukana, joten alla googlen kuvahaun näkemys lohikeitosta (lähde: hailuoto.info).



Kaupungilta suuntasin salille tekemään ylävartalotreenini. Sieltä tullessa kävin ruokakaupassa, ja sitten olikin taas nälkä. Kotona isohko välipala: moniviljasämpylä, jonka päällä loimulohta, ja paljon vesimelonia. En kauheasti rajoita hedelmien syöntiä, koska en todellakaan usko niistä lihovani. Kyllä ongelmat ovat jossain ihan muualla. Lisäksi meidän pitäisi syödä jääkaappia tyhjäksi tulevan lomamatkan vuoksi. :) Anette Palssa muuten antoi konkreettisia välipalaesimerkkejä tuoreimmassa blogikirjoituksessaan. Kannattaa kurkistaa.

Täytyy muuten kehua noita moniviljasämpylöitä, jotka ovat Putaan Pullan leipomon. Ne maistuvat hyvälle, rakenne on mukavan kuohkea ja niissä on kuittua jopa 10 %. Hyviä, runsaskuituisia sämpylöitä on vaikea löytää. Osa on tosi höttöisiä, kun kuidun lisäämiseksi on käytetty kaikenlaisia kikkoja, mutta nämä maistuvat normaalille leivälle. Normaalisti meillä syödään leipänä Vaasan ruispaloja tai vastaavia, mutta vaihtelu virkistää.



Päivälliseksi testasin kaupan pakastealtaasta löytynyttä lämmitettävää kreikkalaista salaattia. Sen kaveriksi paistoin Pirkan rapean kalaleikkeen, joka on ihan ok kalaeinekseksi. Selkeästi kalan rakenne ja maku erottuvat, mitä ei todellakaan voi sanoa esim. kalapuikoista. Kreikkalainen salaattikin ajoi asiansa, tulee varmasti ostettua toistekin. Ripautin hieman suolaa paistamisen yhteydessä, mutta en tiedä, olisiko se lopulta ollut tarpeen. Päivällisen söin kuuden maissa.



Illalla kävimme uimahallissa mieheni kanssa. Vesijuoksin puolisen tuntia ja sitten lilluskeltiin vielä kävelyaltaassa yhdessä. Uiminen kyllä tekee aina törkeän nälän! Kotona upposikin vauhdilla iltapalaksi moniviljasämpylä ja puolet kuvassa näkyvistä meloneista. Tulimme uimasta vasta kymmenen jälkeen, eli iltapala venyi puoli yhteentoista.

PS. Verikoetulokset olivat hyvät: kokonaiskolesteroli oli laskenut puoli yksikköä, ja pääsin normaalien kirjoihin! Nyt se oli 4,9. Happyhappyhappy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät kommentin. Julkaisen sen, kun olen tarkistanut, ettet ole kirjoittanut mitään yleisesti loukkaavaa tai yksityisyyttäni uhkaavaa.