8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lihottavat laihdutusniksit - ja miten minä olen niihin sortunut

Maikkari nosti etusivulleen tiistaina otsikon "5 laihdutusniksiä, jotka todellisuudessa lihottavat sinua". Lueskelin tekstiä naureskellen, sillä melkein kaikkea on tullut kokeiltua - ja lihottua. Tässä siis neljä laihdutusniksiä, jotka ovat lihottaneet minua:

1. Aamupalan väliinjättäminen
En ole ikinä jättänyt aamupalaa kokonaan pois. Sen sijaan aamupalasta on ollut helppo nipistää kaloreita, koska en ole aamulla hurjan nälkäinen. Niinpä aamiainen on välillä ollut niin naurettavan pieni, ettei sillä ole ollut energiansaannin kannalta mitään merkitystä. Lopputulos: ahmiminen illalla ja lihominen.

2. Liian vähän kilokaloreita
Yksi sana: Painonvartijat. Laihduin kyllä lyhyessä ajassa paljon, lihoin sen jälkeen lyhyessä ajassa paljon. Lihasmassa lähti, läskiä tuli tilalle. En suosittele kitudieettejä kenellekään.


3. Ainoa liikuntamuotosi on kävely
Monta vuotta koirat vastasivat liikuttamisestani. Kävin useimmiten metsälenkeillä, annoin koirien juosta ja itse taivalsin miellyttävää kävelyvauhtia. Ei hikeä, ei rasitusta, lopputuloksena kunnon huononeminen. Eli monta vuotta liikuin säännöllisesti ilman minkäänlaista vaikutusta kuntoon. Lopputuloksena painon jatkuvaa hiipimistä ylöspäin.



4. Kiellät itseltäsi kaikki herkut
Palataan jälleen Painonvartijoihin. Päivän pistemäärään ei mahtunut herkkuja, joten tunnollisena pisteiden käyttäjänä en niitä syönyt. Mutta sitten, kun pistekurjimus oli ohi, söin sitäkin enemmän. Lopputulos se sama vanha.



Niksiä numero 5 en ole kokeillut. Se nimittäin on hiilihydraattien pois jättäminen. Se tuntuu liian työläältä ja vaivalloiselta puuhalta, kun kuitenkin meillä syödään aina täysjyväpastaa ja -riisiä, perunaa harvoin ja leivänkin syönti on melko vähäistä. Liikunnan jälkeen keho tuntuu kaipaavan hiilareita, joten niitä sille mielellään kiitokseksi annan.

Sanoisinpa tällä kokemuksella, että oikein hyviä lihotusniksejä juttuun on löydetty. Onneksi homman pitäisi korjautua, kun päästää näistä turhista rajoituksista irti ja antaa kehon ottaa sen, mitä se kaipaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät kommentin. Julkaisen sen, kun olen tarkistanut, ettet ole kirjoittanut mitään yleisesti loukkaavaa tai yksityisyyttäni uhkaavaa.