8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

maanantai 27. elokuuta 2012

Työrytmin ruokailut

Lupasin jo aiemmin, että kirjoittelen tänne, miten ruokailuni rytmittyvät työaikana. Itse asiassa rytmi on hyvin samankaltainen kuin kesälläkin, mutta tuleepahan välillä herkullisen näköisiä (?) ruokakuvia tänne. Tässä siis tämänpäiväiset ruoat kuvattuna.


Aamiaiseksi söin ruislese-kaurapuuroa seitsemän pintaan. Laitoin puuron jo illalla turpoamaan, joten aamulla riitti pelkkä kiehautus. Silmänä Keijua (60%). Lisäksi viilistä protskua, minneolaa en jaksanut syödä. Ja tietysti pari kuppia elämäni rakkautta, maitokahvia. <3



Blogger haluaa jostain syystä väkisin kääntää mun eväskuvan ihan nurinniskoin?!? Lounaaksi kuitenkin kasvissosekeittoa noin yhdentoista aikaan. Välipalaksi sämpylä savukalalevitteellä ja viinirypäleitä puoli kahden aikaan.


Päivälliseksi oli öljyssä paistettua haukea (siksi paistoväri on tuommonen hailakka) ja jo aiemmin hyväksi todettua lämmintä kreikkalaista salaattia. Sitä siis löytyy pussissa kaupan pakastealtaasta. Päivällinen oli ehkä viiden maissa. Jälkkäriksi suoraan uunista tullutta tuoreista mustikoista tehtyä piirakkaa (aika pieni pala...). Namnam!




Iltapalaksi salitreenin jälkeen puoli kymmenen maissa sämpylä savukalatahnalla, kurkkua ja minneola (tai mikä lie hormonimandariini...).

Tässä on aika tyypillinen päivä niin ruokarytmiltään kuin ruoiltaankin. Tosin piirakoita meillä leivotaan tosi harvoin, voisi tehdä enemmänkin. :) Olen tyytyväinen siihen, kuinka vakioiduksi olen päiväni saanut. Jos ruoka ei ole oikeanlaista tai sitä ei tule riittävän usein, maha antaa kuulua itsestään. Tällaisen päivän jälkeen on hyvä ja energinen olo, eikä jälkeäkään mistään himoturvotuksesta tai kuolemanväsymyksestä. Näin ihmisen kuuluu elää - tai minun ainakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät kommentin. Julkaisen sen, kun olen tarkistanut, ettet ole kirjoittanut mitään yleisesti loukkaavaa tai yksityisyyttäni uhkaavaa.