8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

torstai 12. heinäkuuta 2012

Aamiaisongelmia

Jokaiselle on varmasti joskus toitotettu, että aamiainen on päivän tärkein ateria. En ole itse mitenkään "aamiaisuskovainen", kyllä lounas kuitenkin on päivän pääateria, mutta pienestä pitäen olen aamiaiseni syönyt. En ole niitä ihmisiä, joita aamulla ällöttää syödä, mutta harvoin olen mitenkään nälkäinenkään. Totta puhuen olen niin anti-aamuihminen, että suoriudun kaikista aamutoimistani rutiinilla puoliunessa. Töihin lähtiessä pitää joskus tarkistaa hammasharjasta, että muistinhan pestä hampaani.

Aamupala oli varmaan ensimmäisiä asioita, joihin puutuin, kun aloitin elämäntaparemonttini. Mietin, kuinka paljon minun pitää syödä, että pärjään lounaaseen asti. Toisaalta mietin, että pärjäisinkö vähemmällä aamupalalla. En ole koskaan syönyt muroja tai myslejä säännöllisesti aamupalaksi, mutta kokeilin niitäkin jossain vaiheessa. Eivät ole mun juttu. Suurin osa muroista on ihan järkyttävän suolaisia, eikä niiden ravintoarvokaan ole kovin kaksinen. Jos muroja kuitenkin söisin, valitsisin mieluiten näitä:

http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2010/9/6/pienia-puroja.html
Taivalkosken Myllyn Talk Muru on tehty talkkunajauhoista, se on runsaskuituinen ja makeuttamaton. Energiaa on 300 kcal 100 grammaa kohden. Mieltäni lämmittää myös valmistuspaikka, sillä sukujuureni ovat tiukasti Koillismaalla.

Murojen sijaan aamiaiseni on joka aamu hyvin samanlainen: leipä (runsaskuituinen paahtis tai ruisleipä), margariinia, siivu juustoa ja kasviksia, jogurtti ja hedelmä. Nämä huuhtelen suurella rakkaudellani maitokahvilla alas. Aterialla on kuituja leivästä, protskua jogurtista ja vitamiineja hedelmästä ja kasviksista. Lisäksi on hyviä rasvoja margariinista (yleensä Keiju 60 %) ja hyvä mieli juustosta. :D Juustona meillä yleensä syödään Salaneuvosta (17 %) tai jotain muuta medikevyttä juustoa.

Jos ihminen sanoo, ettei hän tarvitse aamupalaa, en epäile. En minäkään tarvitsisi. Mutta jos olisin syömättä, söisin lounaalla enemmän ja holtittomammin. Sen jälkeen söisin päivällisellä enemmän. Viimeistään illalla olisin mussuttanut aamiaisen kalorit ainakin tuplana, kun olin skipannut sen "päivän tärkeimmän aterian". Maikkari nosti tänään etusivulleen jutun aiheesta.


Näin lapsille opetetaan säännöllistä syömistä. Ei tekisi pahaa aikuisillekaan. Kuva: www.kuusamo.fi
Kun pitää rutiineista kiinni jokaisella aterialla, syöminen on helpompi saada kokonaisuutena hallintaan. Painonhallinnan kulmakivi on tuntea nälkää ja saada se hallintaan säännöllisellä syömisellä. Patrick Borg sanoo jossain kirjassaan, että jos nälkä yltyy kerran päivässä kovaksi, koko loppupäivän hyvä syöminen on menetetty. Aamen.

Patrikin artikkeli ateriarytmistä


2 kommenttia:

  1. Olen joskus maisanut nuita muruja, mutta ei mee alas, ennemmin juon lasin tuoremehua ja syön annoksen puuroa :)

    Ja säännöllinen syöminen on järkevin tapa hallita syömisiä ja ruokahaluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro onkin tosi hyvää! Ei vaan tule itsellä keitettyä, kun en tosiaan ole kovin aamuvirkku.:)

      Poista

Kiitos, että jätät kommentin. Julkaisen sen, kun olen tarkistanut, ettet ole kirjoittanut mitään yleisesti loukkaavaa tai yksityisyyttäni uhkaavaa.