8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Salitreeniä

Olen käynyt salilla vuoden. Olen tehnyt kokovartalotreeniä kahdesti tai kerran viikossa. Olen pyrkinyt käymään kahdesti, mutta aina siihen ei ole tuntunut olevan aikaa. Haluaisin kuitenkin treenata niin, että tuloksia tulee, koska pidän lihaksikkaasta ulkomuodosta. Teinivuosina harrastin tavoitteellisesti lentopalloa, jolloin treenejä saattoi olla toistakymmentä viikossa. Silloin tietysti ohjelmaan kuului painoharjoittelu, joten tyhjältä pöydältä en ole kuntosaliuraani aloittanut.

Tällä viikolla sain luvan alkaa tehdä treeniä myös alavartalolle. Jalkaprässi ja kyykyt ovat vielä akilleksen vuoksi pois pelistä, mutta muuten jalkoja voi treenata. Kuntosaliltani saa suunnitellun ohjelman aina, kun sitä pyytää, joten tietysti pyysin uuden ohjelman itselleni, koska vanhoissa kokovartalo-ohjelmissa oli joko prässiä tai kyykkyä.

Nyt tein kuitenkin päätöksen: ohjelmastani tehdään kaksijakoinen. On ylävartalotreeni, jota olen tehnyt toukokuusta saakka, ja alavartalotreeni, joka suunniteltiin tällä viikolla. Kaksijakoisuus tarkoittaa myös sitä, että otan itseäni niskasta kiinni ja alan käydä salilla kolmesti viikossa. Muuten väli alakroppa- tai yläkroppatreenillä tulee turhan pitkäksi.

Näen jo ne ihanat lihakset, jotka toukokuussa paljastuvat jälleen talven jälkeen. Nyt vaan tolkkua tähän mässytykseen, niin läskikin hupenee lihasmassan päältä! Sinänsä niska-hartia-seutuuni olen jo nyt kohtuu tyytyväinen. Kaunis muoto alkaa erottua!

Hartiaseutu takaa

Hartiaseutu edestä

Laitan tähän vielä viikon liikunnat, vaikka ne ovatkin aika vaatimattomat. Kotona on tehty remonttia ja yksi päivä meni kavereiden kanssa hengatessa. Toisaalta, remonttihommissa on kyllä tullut nosteltua niin raskaita esineitä, että se on käynyt hyvin yläkroppatreenistä. :)

maanantai: hyötymatkapyöräilyä n. 20 km
tiistai: pyörällä salille (n. 50 min yht.) ja yläkroppatreeni
keskiviikko: päivä Ikeassa :)
torstai: pyörällä salille ja alakroppatreeni, lisäksi hyötypyöräilyä vähäsen, remontointia
perjantai: päivä kavereiden kanssa
lauantai: remontointia
sunnuntai: pyörällä salille ja yläkroppatreeni

2 kommenttia:

  1. Miten suhtauduit akillesrepeämään? Tuliko missään vaiheessa epätoivo?

    VastaaPoista
  2. Tuli. Itku tuli jo päivystyksessä ja pari-kolme viikkoa meni epätoivon syövereissä. Olin ihan maani myynyt. Ahdisti tosi paljon, kun ei päässyt kotoa minnekään, eikä oikein kotonakaan minnekään. Vieläkin ketuttaa (nätisti sanottuna), mutta tässä vaiheessa on onneksi valoa tunnelin päässä. :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin. Julkaisen sen, kun olen tarkistanut, ettet ole kirjoittanut mitään yleisesti loukkaavaa tai yksityisyyttäni uhkaavaa.