8½ kg haaste 12.11.2012 mennessä

torstai 26. heinäkuuta 2012

Ahistus ja tulehus!

Oon tässä pari viikkoa kärsinyt päänsäryistä. Niitä aina välillä tulee mm. jäykistä niskalihaksista, joten olen yrittänyt tunnollisesti pyöritellä käsiä ja venytellä yläselkää. Mutta on tuntunut, ettei mistään ole hyötyä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä makasin sängyllä päänsärkyisenä ja yhtäkkiä tajusin, että paine ei olekaan niskassa vaan päässä. Vanha ystäväni poskiontelotulehdus siellä kiukutteli. Seuraavana päivänä sain vahvistuksen asialle ja antibiootit.

Olen kroonikko sairastamaan poskiontelotulehduksia. Terveyskirjaston mukaan kolmesti vuodessa on toistuva poskiontelotulehdus, enkä minä edes muista, milloin viimeksi en olisi sairastanut sitä kolmesti vuodessa! Pari viimeistä tulehdusta ovat tulleet ihan oireettomina, vain päänsärky on viitannut tulehdukseen. Sanoin jo lääkärissä, että olisin valmis operaatioon, että tämä ikävä piina päättyisi. Seuraavan tulehduksen yhteydessä otetaan asia sitten esille, kun nyt kaikki olivat lomailemassa.

Minulla tekee tietysti mieli liikkua. Jos ei liiku, ei voi näyttää samalta kuin Hillary Swank.

Toisaalta, tuohon Swankin kuntoon pääsemiseksi tarttis myös syödä aika paljon vähemmän aika pitkän aikaa, joten liikuntaa voisi hyvin vähentää paranemisen ajaksi.

Mutta enhän minä malta. Joten tänään kävin salilla toteamassa, että rauta ei liiku, kun on sairas. Esim. vertical traction -härvelissä olen pitkään keikkunut siinä rajoilla, että vetäisin 40 kg. Viimeksi yläkroppatreenissä jo päätin, että ensi kerralla menee. Tänään tuntui, että 37,5 painoi ainakin tonnin! Suosiolla jätin sen jälkeen kaikki painonlisäykset tekemättä ja menin vanhoilla.

Sen sijaan uimista minulle on joskus lääkäri ihan suositellut liikuntamuodoksi poskiontelotulehduksen aikaan. Viileä vesihöyry on hyvä hengitysteille, parempi kuin kuuma, joka laajentaa limakalvoja. Uidessakaan ei tietenkään saa vetää itseään piippuun, vaan rauhallisesti nautiskella menosta. Siksi ajattelin, että huomenna voisikin olla vesijuoksupäivä. 

PS. Jos haluaa pelästyä kunnolla, kannattaa lukea Fit-lehden artikkeli siitä, kuinka sairaana treenaaminen voi viedä hautaan. Hui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät kommentin. Julkaisen sen, kun olen tarkistanut, ettet ole kirjoittanut mitään yleisesti loukkaavaa tai yksityisyyttäni uhkaavaa.